Kuva: Eero Tiilikainen

Yona ja Saimaa kunnioittavat Ukrainaa levyllä sekä isoilla konserteilla – ensimmäinen single julkaistu

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 9.5.2025

Ennakkoluuloton muusikkokollektiivi Saimaa on yhdistänyt voimansa Suomen vaikuttavimpiin lukeutuvan tulkitsijan Yonan kanssa. Yhteistyön motiivina on ukrainalaisen kulttuurin esiin nostaminen sekä reilun rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta puhuminen.

Alkusyksystä ilmestyy levy, jolla Saimaa ja Yona tulkitsevat ukrainalaisia lauluja. Massiivisena soivilla kappaleilla ovat mukana myös Vantaan Viihdeorkesteri sekä kamarikuoro Amnis Ensemble.

Tänään julkaistiin ensimmäinen single ”Laula mulle laulu”, joka on versio suositun ukrainalaisen yhtyeen Okean Elzyn kappaleesta ”Obijmy”. Albumilla kappaleesta julkaistaan tuplapituinen versio.

Vuonna 2013 alun perin julkaistu ”Obijmy” on noussut Venäjän hyökkäyksen jälkeen ukrainalaisille hyvin merkitykselliseksi lauluksi, jota on kuultu usein sodanvastaisissa yhteyksissä. Sen rakkaudenkaipuuta käsittelevä teema (kappaleen nimi kääntyy suomeksi muotoon ”halaa minua”) on laajentunut kuvastamaan Ukrainan kansan menetyksen tunteita.

Yonan vapaana suomennoksena kappale katsoo toiveikkaana tulevaisuuteen, jossa näkyy paitsi onnea myös sodan aiheuttamia traumoja: ”Vaik’ sota loppuikin, kamppailu jatkuu vieläkin / Vaik’ rauha on, en rauhaa saa”, laulaa Yona.

Levyn musiikki herää eloon kahdella erikoiskeikalla

Yona ja Saimaa esiintyvät ensimmäisen kerran Turun Musiikkijuhlilla 29. elokuuta Samppalinnan kesäteatterissa yhdessä Vantaan Viihdeorkesterin kanssa. Konsertin ohjelmistossa kuullaan myös muuta Saimaan ja Yonan materiaalia, ja ennen keikkaa järjestetään Ukraina-aiheinen keskustelutilaisuus.

Helsingin Musiikkitalossa Yona, Saimaa ja Vantaan Viihdeorkesteri esiintyvät 6. syyskuuta. Liput konserttiin ovat nyt myynnissä ja löydät ne tästä linkistä.

Projektin käynnistäjänä ja tuottajana on Mikko-Pekka Hanskin Solovey Productions, jonka missiona on lisätä Suomen ja Ukrainan välistä tunneyhteyttä. Hanski kertoo Solovey Musicin toimintaperiaatteesta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Käännämme, sovitamme ja esitämme kappaleita jakaaksemme Ukrainan tarinaa Suomessa – ja toisinpäin. Laulut valitaan huolellisesti ukrainalaisten kanssa keskustellen, jotta ne edustavat mahdollisimman hyvin maan kulttuurista identiteettiä.”

Yona ja Saimaa feat. Vantaan Viihdeorkesteri ja Amnis Ensemble: Laula mulle laulu
Alkuperäiskappale Obijmy, alkuperäisesittäjä Okean Elzy
Säv. Svyatoslav Vakarchuk, Denys Dudko, san. Svyatoslav Vakarchuk
Suomenkieliset sanat: Yona
Sovittaja: Matti Mikkola ja Bianca Rantala

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy