Young Guns myös Helsinkiin lokakuussa

Kirjoittanut Teemu Hakala - 22.9.2011

Vaihtoehtorockia, post-hardcorea ja punkpopia yhdistelevä Young Guns saapuu lokakuussa ensimmäisille keikoilleen Suomeen. Erityisesti kotimaassaan valtaisaa suosiota nauttiva brittibändi esiintyy 19. lokakuuta Helsingissä Gloriassa ja seuraavana iltana vuorossa on Tampereen Lost in Music -festivaalit.

Vuonna 2003 perustetun Young Gunsin ura on parhaillaan hurjassa nosteessa. Debyyttijulkaisunsa ”Mirrors”-ep:n (2009), ensimmäisen pitkäsoittonsa ”All Our Kings Are Dead” (2010) ja taukoamattoman kiertämisen ansiosta yhtye on jo nähty Rock Sound- ja Kerrang! -lehtien kansikuvissa. Bändi on myös valittu molemmien lehdien äänestyksissä vuoden tulokkaaksi.

Aikaisemmin esimerkiksi Lostprophetsin, Funeral For A Friendin, Taking Back Sundayn ja jopa Bon Jovin kanssa keikkaillut Young Guns päätti viime viikolla mittavan brittikiertueen, ja parhaillaan yhtye rundaa ympäri Australiaa. Suomesta käynnistyvän Euroopan kiertueen päätteeksi kokoonpano soittaa vielä muutamia yhteiskeikkoja Yellowcardin ja Saves the Dayn seurassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Helsingissä illan avaa punkpop-yhtye Hey Heather, ja Tampereella ennen Young Gunsia nähdään skatepunk-kokoonpano Part Time Killer. Glorian konserttiin ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajattu anniskelualue. Lost in Music -keikalle pääsevät vain yli 18-vuotiaat.

KEIKAT:
Ke 19.10.2011 Helsinki, Gloria +Hey Heather
To 20.10.2011 Tampere, Jack the Rooster, Lost in Music Festival +Part Time Killer

LIPUT:
Ke 19.10.2011 Helsinki, Gloria
– 8 EUR, ennakko: Tiketti
– 10 EUR ovelta

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

To 20.10.2011 Tampere, Jack the Rooster, Lost in Music Festival
– 7 EUR (vain ovelta)

Luetuimmat

Uusimmat