Ysärileimallista niin hyvässä kuin pahassa – arviossa Dog Eat Dogin ”Free Radicals”

Yhdysvaltalaiset rap-punk-vaihtoehtorokkarit, Dog Eat Dog tekee paluun viidennellä kokopitkällä albumillaan ”Free Radicals”. Kyseessä on 17 vuoden tauon jälkeen yhtyeen uusi pitkäsoitto.

New Jerseyn Bergen Countysta tuleva nelikko nousi suuremman yleisön tietoisuuteen vuoden 1994 debyyttialbumillaan, ”All Boro Kings” ja vuoden 1996 läpimurtoalbumillaan ”Play Games” yhtye saavutti fanikuntaa genrerajojen usealta eri laidalta. Sen jälkeen yhtye on julkaissut pari vähemmälle huomiolle jäänyttä äänitettä mutta kiertänyt silti ahkerasti. Yhtyeen kokoonpano on pysynyt samana sitten viimeisen levytyksen. Dave Neabore (basso), John Connor (laulu), Brandon Finley (rummut), ja Roger Haemmerli (kitara) soittaa hyvin yhteen, biisit ovat positiivisen lennokkaita ja ilmavia, vaikkakin kaiken taustalla vaanii jatkuvasti turvallisuuden tunteen ja uudistumattomuuden sekainen nostalgiapöhö.

Akbumin alkupuoli on jopa turhan aurinkoista, jenkkimallin aurinkoranta-soundtrackin easy listening – osastoa. Vaikka purkkapop-heavy-rapiksi lässähtävä ”Lit Up”, eteerisen etäinen ”Kin” eivät liiemmin vakuuta, toimii ”Never Give In” eräänä albumin vetävimpänä biiinä, vaikka mitään ”No Frontsin” tasolle ei sillä ylletäkään. Yhtyeen old school -diggareille ”Time Won’t Wait” kolahtaa varmasti perille. Erityisesti semisti reggae-poljentoinen ”1 Thing” onnistuu puhuttelemaan albumin A-puolen säväyttävin veto yhdessä hardcoren kanssa flirttailevan ”Blvk Clvdin” ja suoraviivaisen imellyksen, ”Energy Rockin” kanssa.

Vaikka tuohon välille mahtui pari tyhjänpäiväisempääkin kappaletta, albumin ehdottomasti parhaimmat vedot, kaikkien koirien ystävien sydämet sulattava ”Man’s Best Friend” ja salakavalan toimivalla kertsikoukulla siunattu ”E1 on 1” nostavat hieman lattean kappalemateriaalin tasoa piirun verran ylemmäs. Nostalgian nälkäisiä faneja maan pinnalle tiputtava ja nykyhetken tärkeyttä korostava melodinen groovari ”Looking Back” sekä lievästi jenkkityyppisen perinneslovarin arkulta aineksiaan lainaava ”Zamboni” korostavat samaa vaikutelmaa.

”Free Radicals” sisältää epätasaisuudestaan huolimatta pari Dog Eat Dogin uran vahvimmista biiseistä. Vaikka yhtye ei ole pyrkinyt tietoisesti karistamaan ysärileimaa harteiltaan, kuuluu sen soinnissa vakaus, vuosien kokemus ja aikuistuminen. Sitä se on niin hyvässä kuin pahassa.