“Yy…kaa…koo…nee”: Ramonesin Road to Ruin 40 vuotta
New Yorkissa, Queensin kaupunginosassa vuonna 1974 perustetun yhdysvaltalaisen punk rock -yhtye Ramones albumi “Road to Ruin” on yksi henkilökohtaisia suosikkejani nuoruudestani 2000-luvun alkuvuosilta. Albumin julkaisusta tuli 21. syyskuuta täyteen 40 vuotta. Bändin tavaramerkki oli sen koko kolmelle vuosikymmenellä yltäneellä uralla lyhyet ja energiset kappaleet, joissa oli runsaasti asennetta, kauniita melodioita, vähän rumpufillejä, eikä juuri lainkaan kitarasooloja.
Levy-yhtiö Sire julkaisi vuonna 1976 Ramonesin vaatimattomasti myyneen esikoisalbumin ”Ramones”, jolta löytyy muun muassa bändin suurin hitti “Blitzgrieg Pop”. Nimikkodebyyttiä seurasivat albumit “Leaving Home” ja “Rocket to Russia” (1977), joilla yhtye siirtyi popimpaan suuntaan. Ramones esiintyi lisäksi amerikkalaisen ohjaaja Roger Cormanin tuottamassa, yhtyeen kappaleen mukaan nimetyssä komediassa Rock ‘n’ Roll High School vuonna 1979. Yhtye kävi Provinssirock-festivaaleilla vuonna 1989 ennen 1990-luvun kokoonpanomuutoksia ja tragediaa laulaja Joey Ramonen nukkuessa pois vuonna 1999. Joey Ramonen seuraan liittyivät huumeongelmainen basisti Dee Dee Ramone vuonna 2002 ja Johnny Ramone vuonna 2004. Kun yhtyeen alkuperäinen rumpali Tommy Ramone nukkui pois vuonna 2012, koko alkuperäiskokoonpano oli siirtynyt rokkaamaan hopeareunaisen pilven reunalle.
Mainos päättyy
Kolmannen albumin jälkeen rumpali Tommy Ramone siirtyi tuottamaan yhtyettä, jolloin rumpalin jakkaralle siirtyi Richard Hell and the Voivoids -yhtyeessä soittanut Marc Bell, josta tuli Marky Ramone. “Road to Ruin” oli ennen kaikkea energisenä livebändinä tunnetun yhtyeen ensimmäinen yritys luoda koherentti albumikokonaisuus, jolta löytyi myös akustisilla rytmikitaroilla varustettuja popahtavia balladeja ja sähkökitarasooloja. Albumin saundi oli myös edeltäjiään hienostuneempi ja tuotetumpi mutta silti ehtaa rock ‘n’ rollia.
”Road to Ruin” räjähtää käyntiin ruudinhajuisella voimasointuriffillä ryyditetyllä kappaleella “I Just Want to Have Something to Do”, joka kertoo teini-ikäisen ihmisen turhautumisesta. Albumi jatkaa nopeatempoisella rallilla “I Wanted Everything”, joka jatkaa samankaltaisella teemalla nuoren aikuisen näkökulmasta. Yhtye keventää tunnelmaa heleällä keskitempoisella balladilla “Don’t Come Close”. Kappaleella kuullaan myös yhtyeen ensimmäinen melodinen kitarasoolo. Samankaltaista tyyliä viljelee myös 1960-luvun brittiläisen pop-yhtye The Searchersin “Needles and Pins” -kappaleen tunteikas koveri, jolla Joey Ramonen pehmeä ääni tulee oikeuksiinsa.
Albumi rullaa läpi samanlaisella raivolla kuin aikaisemmatkin julkaisut pehmentäen hengästyttävää menoa hitaammilla kappaleilla kuten “Questioningly”. Yksi albumin suurimmista hiteistä on tunnistettavalla, sammutetuilla kielillä soitettu kahdeksasosa-kitararytmillä alkava “I Wanna be Sedated”, johon laulaja sai idean loputtomasta automatkaa koskevasta painajaisunesta. Ramones on yksi suurimpia rock-musiikin vaikuttajia: On puhuttu, että ilman Ramonesia lukuisat yhtyeet aina Motörheadista Foo Fightersiin ja Häiriköistä Eppu Normaaliin eivät olisi koskaan nähneet päivänvaloa. Ramonesin kaikki perustajajäsenet ovat jo siirtyneet ajasta ikuiseen mutta heidän suoraviivainen, konstailematon musiikkiinsa elää ikuisesti.
Mainos päättyy
