Zakk Wylde – Book of Shadows II

Kirjoittanut Tuomas Saari - 9.4.2016

Zakk Wylden vuonna 1996 julkaisema erinomainen sooloalbumi ”Book of Shadows” on saanut viimein jatkoa paljon odotetun ”Book of Shadows II” -levytyksen muodossa. Ykkösosa oli eräänlainen terapialevy Wyldelle, joka teki huomattavan irtioton Ozzy Osbournelle säveltämästään materiaalista. Kakkososa sisältää 20 vuoden takaa tuttua southern rockista, bluesista ja countrysta ammentavaa rauhallisesti etenevää tunnelmointia.

Viime vuosina Zakk Wylde on opittu tuntemaan lähinnä raskaita alavireriffejä murjovan Black Label Societyn karismaattisena johtajana ja keulakuvana. BLS-”perheen” liivijengiestetiikka ja Wylden mielipiteitä jakava persoona vievät usein huomiota itse musiikilta. Ja silloin kun musiikki otetaan puheeksi, kritiikkiä satelee milloin yliviljellyistä pinch harmonics -vingutteluista, milloin keikkasetistä varttitunnin varastaneesta soolospotista. Kritiikki onkin monesti paikallaan, mutta kovimpienkin arvostelijoiden pitäisi kuitenkin muistaa, minkätasoisesta muusikosta Wylden tapauksessa pohjimmillaan puhutaan. Itselleni ”Book of Shadows” on tärkein levy Wylden katalogissa, vaikka myös Black Label Societyn alkupään tuotanto viihtyy edelleen tiheään soittimessani. Viime vuosien hieman heikommilla BLS-levytyksillä parhaat onnistumiset ovat olleet nimenomaan rauhallisemman tyylisuunnan kappaleita, joten ennakko-odotukset ”Book of Shadows II”:n suhteen olivat ymmärrettävästi korkealla.

Neljäntoista kappaleen ja reilun tunnin mitassaan ”Book of Shadows II” on tuhti paketti kuunneltavaksi, joskin musiikillisesti puhutaan hyvin helposti sulavasta laiskan sunnuntai-iltapäivän levystä. Parhaat palat on sijoitettu heti levyn alkuun, ja esimerkiksi ”Autumn Changes” ja ”Lay Me Down” hätyyttelevät likipitäen täydellisen sooloalbumidebyytin tasoa. Soundipaletin päävärivalikoima koostuu hieman liiankin jämäkästi lyövistä rummuista, monipuolisesti tyylittelevästä bassosta, akustisesta kitarasta, hendrixmäisyyksiä viljelevästä puhtaasta sähkökitarasta ja Wylden tunnistettavasta raspiäänestä. Wylden artikulaatio on viime vuosina luisunut mumisevaan suuntaan, mutta tällä kertaa sanoistakin saa kohtalaisesti selvää, joskin tässä on kappalekohtaista vaihtelua. Kaiken kaikkiaan laulusuoritukset ovat kuitenkin onnistuneita ja tunnelmallisia. Kokonaisuutta maustavat taustalla viihtyvät hillityt Hammond-urut ja luultavasti krapulaisen päiväuneksijan herättämistä ajatellen sinne tänne sirotellut repivät särösoolot. Itse jäin kaipaamaan ”Book of Shadowsilla” taajaan kuultua pianoa ja muita pienempiä yksityiskohtia, kuten ajoittaisia särötettyjä voimasointuja, huuliharppua, kuoroja ja viuluja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Book of Shadows II” ei sisällä aivan edeltäjänsä parhaimmiston, kuten ”Road Back Homen” tai ”Throwin’ It All Awayn”, tasoisia sävellyksellisiä täysosumia, jotka jäisivät päänsisäisen jukeboksin soittolistalle. Etenkin hitaimmat ja surumielisimmät kappaleet tuntuvat levyn edetessä sulautuvan yhdeksi massaksi, ja sävelet soljuvat liiankin huomaamattomasti korvakäytävissä. Tavallaan helppous, rentous ja tietynlainen taustamusiikkimaisuus kuitenkin toimivat tämäntyyppisessä musiikissa. Oikeisiin väleihin ripotellut ”menopalat”, kuten ”Eyes of Burden” ja ”Sorrowed Regret”, tuovat kokonaisuuteen vaihtelua. Näitä reippaampia kappaleita olisi saanut levyllä olla vielä vaikka pari lisääkin. Odotukset levyn suhteen olivat erityisen korkealla, ja vaikka ne eivät aivan täyttyneetkään, osoittaa Zakk Wylde epäilijöilleen olevansa vielä tänäkin päivänä ajankohtainen biisinikkari. Vuotta 2036 ja ”Book of Shadows III”:a odotellessa…