Zarthasin toinen albumi ilmestyy kesäkuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.4.2013

Zarthas Spit IgniteEnsin oli kylmä, sitten saapui Tuli. Oululainen electrorockin sanansaattaja Zarthas on viimeistellyt toisen studioalbuminsa Spit/Ignite. Albumin julkaisee Violent Journey Records 7.6.2013. Bändin metal-, electro-, ja paikoin progevaikutteinenkin raskas rock perustuu tulisiin sävellyksiin sekä sanoituksiin, jotka ruotivat pienen yksilön eloa maailmassa, jossa järjestelmä ei toimi.

Paraneeko maailma sillä, että järjestelmä poltetaan poroksi? Vai onko järjestelmän toimimattomuus seurausta jostain aivan muusta? Jostain joka on syvällä yksilössä itsessään?

Spit/Ignite on musiikillisia ääripäitä yhteen nitova tulileikki, joka alkuun aikansa kytee, roihahtaa ilmiliekkeihin, ja loppuun jättää vain tuhkat jäljelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Edellisen levynsä Zarthas julkaisi vuonna 2011, ja siitä lähtien kokoonpano on kasvanut yhdellä kitaristilla. Oman panoksensa Spit/Ignitelle on antanut myös oululainen elektromuusikko Ceekayed. Bändin soundi on saanut tukevuutta ja selkeyttä sitten debyytin.

Zarthas on:
Lauri Huovinen – Laulu, kitara
Sanni Huovinen – Koskettimet
Jarmo Luttinen – Kitara
Pekka Junttila – Basso
Toni Virtanen – Rummut

Albumia juhlitaan yhdessä Zenith Reunionin ja Teardownin kanssa Oulussa, Kuusisaaren paviljongilla 7.6. Samalla saa ensi-iltansa Zarthasin ja Liekkiryhmä Tulikukan yhteistuotantona syntynyt abstrakti live-show, jossa pohditaan yksilön asemaa yhteiskunnassamme. Projektissa kaksi toisistaan erilaista taiteen muotoa kohtaavat ja esiintyvät symbioosissa keskenään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Zarthas – Spit/Ignite kappalelista:
1. Playing With Fire
2. The Thread
3. Deep
4. The Great Shepherd of the Misled Men
5. Spit/Ignite http://tiny.cc/p5q3vw
6. Taxidermic Soul
7. Instructions for a Perfect Nightmare
8. Burnt Shadows
9. Modern Day Dorian Gray

Ennakkotilaus:
http://www.levykauppax.fi/artist/zarthas/spit_ignite/