Zrock – metallimusiikin pääsiäismessu 2/2

Lauantain kattaus näytti paperilla omaan silmääni hieman vaisummalta kuin perjantain esiintyjäkaarti. Vaikutti myös siltä, että yleisö oli harmikseni samoilla linjoilla, ja perjantain kävijämääristä jäätiin aika paljon. The Duskfall (SWE) ja Doom Unit jouduttiin jättämään välistä aikataulusyistä, ja saavuimmekin paikalle noin kello 18.30. Festarikansaa ei ollut juuri nimeksikään tässä vaiheessa, mikä on harmillista niin bändien kuin järjestäjienkin kannalta. Lauantain aloitusajankohta saattoikin olla liian optimistinen suhteutettuna bändikirjoon ja oheistoimintaan. Ruokatarjonta ei myöskään ollut muuttunut perjantaista, vaan samoilla linjoilla jatkettiin. Pisteet paikan DJ:lle, jolla oli ainakin omasta mielestäni erittäin hyvä levyvalikoima, ja raskaammassa musiikissa pysyttiin teeman mukaisesti.

Smash Into Pieces oli lauantain kolmas esiintyjä, ja joitakin faneja olikin eturivissä odottamassa keikan alkua. Tässä vaiheessa paikalla oli arviolta noin satakunta ihmistä. Rumpujen ympärille oli kasattu tyylikkäät, moniväriset ja spottityyppiset valot sekä alapuolelle pienehkö screeni. Bändi olikin saapunut juuri isommalta lämppäysrundilta ja saanut kunnian olla Within Temptationin ja In Flamesin kanssa kiertueella. Aloitus tuntui hiukan venyvän aikataulusta, ja kun bändi oli aloittamassa keikkaa, screenillä pyörivä animaatio ei pyörinytkään sulavasti ja ääni katkeili välillä. Aloitus laitettiin jäihin, ja seurasi tovi crew’n jäsenten juoksentelua ristiin rastiin, minkä jälkeen keikka pääsi alkamaan noin 20 minuuttia myöhässä.

Tyylikäs ja erittäin visuaalinen aloitus, jonka jälkeen oli todettava, että jotkin asiat Ruotsissa vain osataan tehdä ison maailman tyyliin! Bändin musiikki on veikeä sekoitus rockia ja elektronista musiikkia. Rumpalin sähkörumpusoundi ei omaa korvaani hivellyt, mutta se sopi kuitenkin bändin teemaan osana elektronista tyyliä. Myös rumpalin kypärä valoefekteineen oli hieno lisä jo muutenkin visuaaliseen elämykseen. Täytynee kuitenkin myöntää, että screenillä pyörineet efektit ja tekstit eivät aina näyttäneet niin kovin hiotuilta. Tarkoituksena varmasti olikin keventää tunnelmaa muun muassa Family Guysta otetuilla pätkillä. Silti esimerkiksi kömpelösti toteutetut tekstit eivät tehneet oikeutta bändille, vaikka ne sinällään olisivatkin tukeneet sanoituksia ja kappaleiden tunnelmaa. Laulaja Chris Adam Hedman Sörbye huudatti yleisöä, ja fanit olivatkin mukana meiningissä, mutta jokseenkin yleisfiilis jäi hiukan varautuneeksi etenkin näin ”ei-fanin” roolissa olleelle kuulijalle. Olipa syy vuorovaikutuksen puutteelle sitten festarikansan vähyys tai alun tekniset murheet, tylsäksi yhtyettä ei voi ainakaan sanoa. Bändi toi mieleeni myös ei-niin-pidetyn Nickelback-yhtyeen ja erottui muutenkin kevyemmällä musiikillaan koko festivaalin muusta kattauksesta. Erittäin mukavaa visuaalista karkkia ja ehkä hivenen euroviisumainenkin kokemus!

Flat Earth on mielenkiintoinen kokoonpano, josta ei ainakaan kokemusta tai osaamista puutu. Laulussa on Anthony Pikkarainen (Polanski), bassossa Niclas Etelävuori (Amorphis), kitarassa Linde Lindström (HIM) ja rummuissa Gas Lipstick (HIM). Kokoonpano on siis melko uusi. Viime vuoden alussa startannut ja levyn tehnyt bändi ei varmasti liiemmin ole vielä tullut suurelle yleisölle tutuksi. Keikka alkoi vihreiden ja oranssien valojen loisteessa, ja tunnelma olikin jokseenkin maanläheinen ja haikeahko. Soitto groovasi hyvin, alun kappaleet olivat hitaanpuoleisia ja melankoliaan taipuvaisia. Fiilikseen ei päästy alussa käsiksi, ja saattoi jopa aistia muidenkin paikalle tulleiden fiilistelleen ja katselleen, että mistä tässä oikein on kysymys. Anthony myös tokaisi välispiikissään, että viime syksy ja alkuvuosi ovat olleet pitkiä – eikä ihme: joukkorahoitteisesti tehty levy, keikkailu ja viime syksynä Drakkarin kanssa tehty sopimus ovat varmasti pitäneet miehet kiireisinä.

 

Setin loppua kohden myös menevämpiä kappaleita saatiin ilmoille, ja meno oli edelleen hyvin groovemaista. Ilmoille laitettiin myös uusi cover-kappale NirvananSchool”, joka oli mielestäni setin parhaimmistoa! ”Kill My God” ja rumpujen peltien mäiske sekä kitaran komea sointukulku saivat jälleen hymyn huulille. Välispiikkejä ei liiemmin kuultu eikä yleisön kanssa jaariteltu, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Vedosta jäi hiukan kaksijakoinen tunnelma. Toisaalta musiikki toimi, mutta toisaalta ei ihan päästy vielä iholle. Jokin loikka jäi tekemättä, mutta tämä porukka kannattaa pitää mielessä. Ehkä eri tilanteessa nähtynä tai levyn läpikuuntelu muutamaan kertaan olisivat voineet auttaa pääsemään jyvälle Flat Earthin sielusta. Jäämme siis mielenkiinnolla odottamaan, mitä tämä porukka vielä tulevaisuudessa saakaan aikaan!

Illan isoimmaksi vetonaulaksi muodostui kävijöiden valossa itse Turmion Kätilöt. Ennen kello kymmentä festariyleisöä alkoi olla kerääntynyt jo mukavasti, mutta perjantain määriin ei kuitenkaan päästy. Ennen keikan alkua ihmiset tulivat juosten etualalle ja eturivistä kantautui jo kiljahduksia – vai olisivatko ne olleet tuskanhuutoja? Nyrkit nousivat pystyyn ja tykitys alkoi ”Verenperintö”-kappaleella. Sakulla oli alussa ongelmia mikin kanssa, mutta se ei menoa liiemmin haitannut, ja ongelma saatiin korjattua nopeasti. Hallin takaosa tyhjeni miltein kokonaan, ja ihmiset pakkautuivat etualalle fiilistelemään rivoa poppoota. Rivous upposikin hauskasti välispiikeissä, joita yleensä onkin vähintään riittävästi. Bändin ja fanien välillä oli myös mahtava kemia, joka kuului ja näkyi keikalla. Lisäksi bändin sisäinen harmonia – vai pitäisikö sanoa harmoninen kaaos – on selvästi nähtävillä, ja homma toimii vuodesta toiseen. Suomi on tunnetusti ysärikansaa, ja jalan alle menevä industrial metal toimiikin lähes vauvasta vaariin, minkä saattoi huomata tälläkin kertaa. ”Sikiö”, ”Helvetin Torvet” ja ”Teurastaja” saivat porukan syttymään ja ilman täyteen käsiä. Kritiikkiä pitää antaa siitä, että esimerkiksi ”Hades”-kappaleessa syntikkasaundit eivät kuuluneet riittävästi, jos ollenkaan, ja osa biisin identiteetistä puuttui. Samaa on huomattu myös muilla keikoilla, saattaahan kyseessä olla suunniteltu seikkakin. Harmi, että Jannen Otamatone-soolokin jäi oikeastaan kuulematta, jos siinä nyt mitään menettikään. Niin tai näin, mahtipontinen ja vuorovaikutteinen veto Kätilöiltä ­– illan parasta antia!

Zrockin viimeisenä esiintyjänä oli jälleen länsinaapurista haettu Backyard Babies. Tai oikeastaan bändi tuli Helsingistä, sillä edellinen keikka oli The Circuksessa, ja sitä edeltävä Tampereen Klubilla. Festarikansa koki pienehkön kävijäinflaation Kätilöiden jälkeen, mutta illan viimeistäkin esiintyjää jäi katselemaan vielä kelpo joukko ihmisiä. Festivaali-isäntä toivotti bändin lavalle, ja samalla Sex Pistolsin – ”Friggin In The Riggin” -intro kajahti soimaan. Tämä toi heti virneen naamalle. Vekkuli juomalaulu – tai merirosvohenkinen intro – sai odotukset nousemaan samalla, kun tolppien nokkaan nostetut isot, siniset sireenit alkoivat pyöriä. Tietämättä sen enempää bändin tuotannosta odotin, että tulossa olisi vanhaa rock’n’roll -meininkiä, suoraan ja konstailematta, ja sitähän sieltä saatiinkin. Saundit olivat myös Backyardilla alussa hieman hakusessa, ja crew-jäsenet singahtelivat lavalla edestakaisin toisen kitaristin, Dregenin osoitellessa lavamonitoreja. Bändistä on myös vedetty yhteneväisyyksiä Hanoi Rocksiin, ja tietyllä tapaa samoja piirteitä saattoi ollakin esiintymisessä. Etenkin Dregenin monitorin päällä hyppimiset saivat aikaan hyvät fiilikset ja mieleen nuoren Andy McCoyn maneerit. Välispiikkejä saatiin kuulla myös jonkin verran ja yleisö osattiin hakea mukaan taitavasti, kuten pitkän linjan muusikoilta voi olettaakin. Soitossa ja yleisessä fiiliksessä ei ollut moitittavaa, ja tällekin bändille olisi suonut astetta isomman yleisön, joka olisi tuonut oman lisäsäväyksensä settiin.

Kaiken kaikkiaan Zrock oli varsin mielenkiintoinen kokemus! Näyttää siltä, että off-season -tyyppisille festivaaleillekin on omat kävijänsä. Perinteeksi muodostuessaan festivaali tulee keräämään varmasti lisää kansaa yhteen, ja hyvä slogan festareille voisikin olla  ”festivaalikesä alkaa Zrockista”.

https://zrock.fi/

Raportti: Tanu Jänkä
Livekuvat: Sini Sulkakoski

Kommentit