Äärimmäisen taidokasta ja upeaa progerockia Joensuusta – arviossa Pi Mezonin debyytti ”A Lone”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 7.7.2017

Joensuussa on tarjontaa etenkin metalliyhtyeistä, mutta nyt musiikkirintamalle on nousemassa uusi progressiivisen rockin nimi: Pi Mezon. Kyseisen yhtyeen debyytti julkaistiin 7. heinäkuuta ja se tuo mukanaan kaikkiaan tunnin verran hienoa progerockia, jota sopii kuunnella kesäpäivinä. Jos satut diggailemaan Hakenia, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Pi Mezonin ”A Lone” -levyyn. Et tule pettymään.

Toimittajamme Anna-Leena Harinen haastatteli yhtyeen nokkamiestä, Ilja Koslosta, joka haastattelussa avarsi Pi Mezonin syntyä. Koslosen mukaan yhtye sai alkunsa projektin muodossa jo vuonna 2007, mutta debyytin tekeminen pääsi kunnolla vauhtiin vasta vuonna 2013. ”A Lone” on siis toteutettu pitkällä aikavälillä ja hartaasti hioen, ja sen kyllä huomaa levystä. Esikoislevy sisältää kaikkiaan yksitoista raitaa, joista löytyy kaksi lyhyttä välisoittokappaletta ja viisi yli kuuden minuutin mittaista eeposta. Pi Mezon ei pitäydy täysin progressiivisessa rockissa, vaan levyltä on huomattavissa vaikutteita niin klassisen musiikin kuin hevin suunnalta. Enemmän tietoa levyn synnystä ja rakenteesta saat tutustumalla haastatteluun.

”Echo Images” lähestyy kuuntelijaa hiljaisesti ja hyvin pian rauhallisten alkumelodioiden lomasta singahtaa ilmaan ujeltava kitarasoolo. Vokalisti Jarkko Maulan ääni on todella pehmeä ja sulautuu hienosti ”Echo Imagesin” kauniisti lipuvaan äänimaailmaan. Itse kappaleen sanoitukset eivät ole kevyemmästä päästä, mutta istuvat silti hyvin atmosfääriseen tunnelmaan. Aloitusraita itsessään yltää seitsemän minuutin mittaan ja jaksottuu useaan osaan, joissa siirtymät tehdään sulavasti. ”The Puppet” jatkaa siitä mihin ”Echo Images” päättyy. Rummut soivat ryhdikkäästi ja kappaleen rakenne on jälleen monitasoinen, josta löytyy niin synkkyyttä kuin juhlallisuutta. ”The Puppetin” loppupuolelta löytyy myös raskaita riffejä, joiden jälkeen onkin helppo siirtyä ponnekkaasti alkavaan ”One of the Othersiin”. Raskaita riffejä kuullaan kauniiden melodioiden ja Maulan upean äänen ohessa, mutta kontrasti näiden välillä ei ole raju vaan täysin hallittu. ”One of the Othersin” kruunaavat Koslosen pilviä hipova kitarasoolo sekä Henri Norpan pianon soitto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”The Sequela Dance” on vajaa kolmeminuuttinen välisoittokappale, joka kuulostaa aivan soittorasian musiikilta. Vaikka kappale erottuu muusta albumista selkeästi erilaiseksi, ei se rikon levyn yhtenäistä kokonaisuutta – päinvastoin se kuulostaa täysin loogiselta, vaikka tämänkaltaista kappaletta en osannut levyltä odottaa! ”Empty Dreams” kuljettaa kuuntelijan raskaampaan ja painostavampaan suuntaan, mutta tämänkin kappaleen kohdalla Pi Mezon näyttää monipuolisuutensa ja rohkeat kokeilunsa. Kappaleen yhtenä vahvuutena ovat myös mielenkiintoa herättävät sanoitukset. ”A Glassful of Liquid Friends” tarjoaa levyn raskainta antia – basari soi konekiväärimäisesti, riffit runnovat aaltomaisesti ja kuullaanpa kappaleessa myös öriseviä vokaaleja. Pi Mezonille ominaisesti ”A Glassful of Liquid Friendissä” on myös harmonisempi puoli, joka osoittaa jälleen miten mestarillisesti keveät ja raskaat piirteet voivat yhdistyä.

Albumin loppupuolelta löytyy vielä muutama korostamisen arvoinen kappale. ”The Puppet pt. 2” on jatkoa albumin toiselle kappaleelle. Siinä missä ”The Puppetissa” on havaittavissa selkeät kertosäkeet ja tarttuvuus, menee kakkososa syvemmälle ja eri suuntaan. ”The Puppet pt. 2” on äänimaailmaltaan kaunis, rauhallinen sekä rikas ja tuo mieleen klassisen musiikin, johon on lisätty lennokkaita kitarasooloja. ”The Puppet pt. 2” loppuu myös salakavalasti, sillä ”The Harmony in Reverse” jatkuu saumattomasti perään. Yli kahdeksanminuuttinen ”The Harmony in Reverse” on jo itsessään mahtava teos, mutta se myös päättää ”A Lonen” kokonaisuudessaan.

Pi Mezonin debyyttiä kuunnellessa minun on hankala hyväksyä sitä, että kyseessä on suomalainen yhtye. En ole vain yksinkertaisesti törmännyt vastaavanlaiseen luovuuteen suomalaisen musiikin piirissä. Yhtye on jossain määrin kuin brittiläisen Hakenin ja skotlantilaisen Runrigin fuusio – joensuulaisyhtye on yhtä progressiivinen kuin Haken ja yhtä harmoninen kuin Runrig. Silti Pi Mezon ei kuulosta kummaltakaan, vaan juuri itseltään. ”A Lonen” hienous ei piile pelkästään kokonaisuudessa, vaan yksityiskohdissa. Monet kappaleet ovat moniulotteisia ja sisältävät paljon, mutta silti kappaleet eivät puuroudu vaikeasti kuunneltaviksi. Mitään elementtejä ei ole liikaa tai liian vähän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Pi Mezonin esikoislevy kannattaa ehdottomasti kuunnella alusta loppuun kokonaisuutena, sillä osa kappaleista jatkuu edeltävästä. Levyllä on itsessään myös niin paljon sisältöä, että olisi tyhmää kuunnella vain muutama yksittäinen kappale. Vaikka debyytti on pitkä, tulee se kuunneltua läpi yllättävän nopeasti. Kokonaisuutena levy on hieno, vaikka koin hienoista pitkästymistä kahden kappaleen kohdalla. ”A Lone” kuulostaa juuri siltä, että sitä on tehty ajatuksen kanssa, eikä mitään ole jätetty sattuman varaan. Myös levyn kuvituksesta on annettavat kunnianosoitukset Sauli Turuselle, jonka maalaukset itsessään ovat jo pieni elämys. Pi Mezonissa on rutkasti potentiaalia ja aion seurata tämän yhtyeen tarinan kehittymistä jatkossakin.