Dark Funeralin Lord Ahriman: ”Teen albumeita ainoastaan itseäni varten”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.4.2016

Dark Funeral 2014Länsinaapurimme black metal -ylpeys Dark Funeral julkaisee uuden albuminsa “Where the Shadows Forever Reign” kesäkuun alussa. Yhtyeen kitaristi Lord Ahriman raottaa Kaaoszinen haastattelussa ovea tulevan pitkäsoiton maailmaan sekä paljastaa kuinka kivikkoinen prosessi yhtyeen tulevan albumin luonti lopulta oli.

Soititte Suomessa pari keikkaa viime vuonna. Millaisia muistoja sinulla on noista keikoita?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lord Ahriman Dark Funeral 2016Lord Ahriman: Emme ole soittaneet kovin monta kertaa aikaisemmin Suomessa, joten olin todella iloinen keikoista Suomessa. Meillä oli hauskaa, ja tulemme varmasti takaisin.

Uusi albuminne on nimeltään “Where Shadows Forever Reign”. Kertoisitko ensiksi, mistä albumi sai nimensä.

Lord Ahriman: Se on yksi albuminne biiseistä. Se on myös koko albumin henki. Nimen keksiminen on aina yhtä vaikeaa, sillä se symboloi koko levyä. Kun mietimme nimeä, tuli vahva fiilis, että tämä sopisi täydellisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Heijastaako nimi omaan elämääsi? Kerroit esimerkiksi aikaisemmin KaaosTV:n haastattelussa, että elit vaikeita aikoja albumia kirjoittaessasi. Heijastuuko tuo ajanjakso myös albumillenne?

Lord Ahriman: Tavallaan. Albumin toinen biisi kuvaa erästä vaikeaa ajanjaksoa elämässäni. Biisi ja sanat kertovat surusta, ja se on hyvin henkilökohtainen.

Edellinen albuminne julkaistiin seitsemän vuotta sitten. Jännittääkö, miten fanit ottavat albumin vastaan noin pitkän välin jälkeen, kun teillä on nyt myös uusi laulaja?

dark_funeral_nummirock2015Lord Ahriman: Tietysti on aina vaiheita, jolloin on paineita. Joskus on kuitenkin suljettava ovi, sillä albumia on vaikea kirjoittaa, jos paineita on liikaa. Teen albumia itselleni, joten päätän itse, milloin kirjoitan sitä. Joskus et voi ikinä kertoa, milloin on valmista. On kirjoitettava sydämestä ja tietää, mitä itse haluaa tehdä. On onni, jos ihmiset pitävät albumista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumi alkaa hyvin ruotsalalaistyylisellä rock-riffillä. Millainen vaikutus hard rockilla ja rockilla on ollut albumin teossa, vaikka kyseessä onkin black metal -albumi?

Lord Ahriman: Vaikea sanoa. Kasvoin metallimusiikin kanssa; kuuntelin bändejä kuten Judas Priest ja Ozzy Osbourne. Vaikutus saattaa tulla tiedostamatta. Kun kirjoitan musiikkia, katson, mikä kuulostaa minusta hyvältä. Tällä albumilla täytyi niin sanotusti astua pois omasta veneestä. Albumilla on joitakin todella erilaisia juttuja, ja välillä mietin, onko tämä liikaa. Se kuulostaa silti älyttömän hyvältä, ja olen todella tyytyväinen siihen. Jotkut aloitusraidan kuulleet olivat yllättyneitä mutta tunnistivat sen silti bändimme musiikiksi.

Pidin todella paljon aloitusraidasta. Minusta siinä on uudenlaista kosketusta siihen, mitä teette, sekä viittauksia eri musiikkigenreihin.

Lord Ahriman: Siistiä. Kuten sanoin, monet ovat innoissaan ensimmäisen biisin soundista, mikä on hienoa. Pidin todella sen kirjoittamisesta, vaikka meninkin mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teillä on myös tällä albumilla uusi laulaja Heljarmadr. Millaista yhteistyötä teitte albumin parissa? Millainen osa lyriikoissa on hänellä ja millainen sinulla?

Lord Ahriman: Meillä on erittäin hyvät välit. Ensin ajattelin, että tällä kertaa minun täytyy keskittyä enemmän lyriikkapuoleen. On tärkeää, että musiikki ja sanat ovat symbioosissa keskenään. Kävimme kirjoitusprosessia läpi paljon keskustellen ja olemme tehneet albumin eteen paljon töitä yhdessä. Se oli hieno kokemus, ja keskusteleminen auttoi paljon prosessin etenemistä.

Okei. Ilmeisesti menit siis laatikon ulkopuolelle. Minusta albumi kuulostaa myös erittäin monipuoliselta. Kuinka kuvailisit albumia faneillenne musiikillisesta näkökulmasta?

Dark Funeral Where Shadows Forever Reign 2016Lord Ahriman: Kun kuuntelen albumia itse, saatan ajatella, että tämä biisi on suosikkini – mutta sitten olenkin toista mieltä. Mielipiteeni vaihtuu joka kuuntelukerralla. Kaikilla biiseillä on vahva uniikki identiteettinsä. Albumi on esimerkiksi aikaisempia dynaamisempi ja mieleenpainuvampi. Luulen, että myös he, jotka eivät yleensä pidä black metalista, pitävät albumista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tulevan albumin kansitaide näyttää minun ja parin kollegani mielestä hyvin samanlaiselta kuin debyyttialbuminne “The Secrets of the Black Arts”. Onko näiden albumien välillä jonkinlainen yhteys?

Lord Ahriman: Se on enemmänkin sattuma. Kun palkkasin Necrolordin kuvittamaan albumiamme, hän halusi musiikkimme inspiroivan työtään, joten annoin hänelle uuden albumin demoja ja lyriikoita. Kyselin välillä, miten homma etenee ja onko hänellä jotain näytettävää. Vastaus oli aina: “Ei vielä, ei vielä.’. Lopputulos kuitenkin kuvaa hyvin albumia. Se on täydellinen.

Viimeisenä kysymyksenä: millaisia tulevaisuudensuunnitelmia teillä on albumin julkaisun jälkeen? Näemmekö teidät ehkä klubikeikoilla Suomessa uuden albumin kanssa?

Lord Ahriman: Se on suunnitteilla. Meillä on diili bookkaustoimiston kanssa, joka on yhteyksissä Suomeen, ja toivottavasti kaikki menee hyvin. Haluaisimme yleensäkin soittaa enemmän Skandinaviassa, sillä kiertueemme painottuvat maapallon toiselle puolelle, kuten U.S.A:han ja Aasiaan.

Kiitos ajastasi ja onnea tulevan albumin kanssa! Haluatko kertoa terveisiä suomalaisille faneille, jotka lukevat haastattelua?

Lord Ahriman: Kiitos tuestanne viime kesänä, toivottavasti nähdään taas pian!

Haastattelun audio kuunneltavissa kokonaisuudessaan tästä:

https://www.facebook.com/darkfuneral/

Haastattelu: Arto Mäenpää

Luetuimmat

Uusimmat