DevilDriverin Dez Fafara: ”Raskas musiikki on aina ollut minulle tärkeä keino päästä pois pahuudesta toiseen maailmaan”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.4.2016

DevilDriverYhdysvaltalainen groove metal -retkue DevilDriver on julkaisemassa uutta albumiaan nimeltä ”Trust No One” toukokuun 13. päivä Napalm Recordsin kautta. Kaaoszine tavoitti Skypen kautta yhtyeen vokalistina toimivan Dez Fafaran  ja keskusteli miehen kanssa hieman tulevasta albumista sekä yhtyeen kokemista hiljattaisista jäsenmuutoksista. 

Millainen vuosi 2016 on tähän mennessä ollut teille?

Dez: Musiikin osalta loistava. Meiltä on tulossa uusi albumi, ja olemme löytäneet oman soundimme sen myötä. Teemme jotain täysin erilaista ja olemme kehittyneet paljon, mikä on todella positiivinen asia. Bändillä on todella hyvä yhteishenki. Meillä oli äskettäin kahden päivän musiikkivideokuvaukset, joissa pidimme hauskaa. Kotiin palatessani kasvoni olivat ihan kipeät nauramisesta. Meillä on myös uusi kolmen levyn sopimus loistavan Napalm Records -levy-yhtiön kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olette siis olleet tyytyväisiä levy-yhtiöönne?

Dez: Ehdottomasti. On mahtavaa työskennellä sellaisten ihmisten kanssa, jotka kohtelevat artistejaan kuten he.

Sanoit pitäneesi hauskaa musiikkivideon kuvauksissa. Albumianne kuunnellessa tuli vahva fiilis, että bändin kemiat ovat kohdillaan. Oletko samaa mieltä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dez: Todellakin! Meillä on paljon energiaa ja intohimoa, minkä voi tuntea levyllä, harjoituksissa ja livenä.

Bändissä on kaksi uutta jäsentä, joten miten erilaista albumin kirjottaminen oli tällä kertaa?

DevilDriver Trust No One 2016Dez: Emme muuttaneet tapojamme vaan teimme kuten ennenkin. Teimme paljon yhteistyötä. Erilaista on hyvällä tavalla tietysti se, että meillä on uusi kitaristi ja rumpali, jotka antavat bändille enemmän kuin edelliset. Kitaristimme Nealin kanssa meillä oli yhteinen sivuprojekti, ja hänellä oli jo valmiina biisejä, jotka kuulostivat DevilDriverilta, joten hänen kanssaan oli helppo työskennellä. Muun muassa “Daybreak” on Nealin biisi. Meillä otetaan uusienkin jäsenien ehdotukset huomioon ja sen takia pystymme kehittämään soundiamme. Kuten tiedät, DevilDriverin albumit kuulostavat aina erilaisilta ja bändi kehittyy. Joskus uusien jäsenien myötä voi olla vaikea säilyttää alkuperäinen soundi, mutta meillä ei ole ollut tätä ongelmaa. Uusi rumpalimme Austin kuuntelee paljon erilaista musiikkia kuten rappia ja soulia, mistä on paljon hyötyä meille uuden soundimme luomisessa. Hänellä on paljon tunnetta sekä tietoa musiikista, ja työskentely hänen kanssaan on oikein mielekästä. Kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa, huomasin heti, että olemme hyvin samanlaisia emmekä pidä draamasta tai riitelystä.

Albumin nimi “Trust No One” kuulostaa aika henkilökohtaiselta. Avaisitko sitä meille hieman?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dez: Albumi on tavallaan henkilökohtainen koko maailmalle. Artistien tehtävä on peilata ympäröivää maailmaa albumeillaan. Tästä albumista halusimme erittäin kärkevän. Haluan näyttää, mitä ympärillämme tapahtuu ja ettei keneenkään voi luotttaa. Monet voivat varmasti samaistua siihen. Albumi kertoo vihasta ja petoksesta, rakkaudesta ja luopumisesta ja pään pystyssä pitämisestä. Yhdellä sanalla selitettynä albumi kertoo voimaantumisesta – siitä, kuinka saada negatiivisuus pois elämästä. Raskas musiikki on aina ollut minulle tärkeä keino päästä pois pahuudesta toiseen maailmaan. Haluan, että musiikkimme voi auttaa ihmisiä samalla tavalla.

Olet ollut aina varsin sulkeutunut etkä kerro paljon itsestäsi muutamia haastatteluja lukuunottamatta. Mikä sai sinut tekemän päätöksen avautua enemmän?

Dez: Perhe, lapset ja läheiset ystävät ovat minulle tärkeimpiä. En ole ihminen, joka viihtyy takahuoneessa ja roikkuu strippiklubeilla. Olen hyvin sulkeutunut. Mielestäni on tärkeää, että musiikkimme välittää ihmisille ajatuksiani maailman menosta. Olen kirjoittanut hyvin suorasanaisia lyriikoita.

Mutta miksi juuri nyt, olet kuitenkin tehnyt musiikkia yli 20 vuoden ajan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dez: Olen aina ollut itsevarma. Jos haluaa välittää tämän tunteen kuulijalle, on oltava suorasanainen. Monet ihmiset kuuntelevat esimerkiksi rappia, koska se on niin suorasanaista.

Joten oliko albumi myös jollain tasolla terapeuttinen sinulle itsellesi?

Dez: Kaikki albumimme ovat. On kliseistä sanoa kyllä. Albumi on peilikuva yhteiskunnasta, siitä mitä minun elämässäni ja maailmassa ylipäätään on tapahtunut viimeisen kahden vuoden aikana. Haluan kertoa siitä suoraan musiikkimme kautta. Toisaalta haluan auttaa ihmisiä voimaantumaan, toipumaan rankoista päivistä ja miksei vain tanssimaan ja pitämään hauskaa.

Kertoisitko lopuksi tulevaisuuden suunnitelmistanne? Tulemmeko näkemään teidät Suomessa esimerkiksi kesän festivaaleilla tai klubikeikoilla?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dez: Olemme tulossa Suomeen, vielä en tosin pysty sanomaan milloin. Se olisi mahtavaa, sillä Suomen keikkamme ovat olleet mahtavia ja suomalainen metallikansa on mahtavaa. Kiertueemme on alkamassa, ja kierrämme muun muassa kuukauden Hatebreedin kanssa; meillä on keikkoja Euroopassa, esimerkiksi Iso-Britanniassa, ehkä myös klubikeikka Suomessa. Joka tapauksessa meillä on paljon keikkoja edessämme. Pidän kiertämisestä, joten tästä tulee hauskaa.

Kiitos paljon haastattelusta ja onnea tulevaan! Haluatko kertoa terveisiä suomalaisille faneillenne, jotka lukevat haastattelua?

Dez: Kiitos paljon kaikesta, arvostan tukeanne suuresti! Teidän ansioistanne pystyn tekemään tätä työkseni. Nähdään pian ja pidetään hauskaa yhdessä!

Haastattelun voit kuunnella kokonaisuudessaan tästä:

Haastattelu: Arto Mäenpää

Luetuimmat

Uusimmat