Don Huonot @ Superpark Areena Oulu, 14.3.2015

Yhdeksänkymmentäluvun kotimaisen rock-kentän yksi vaikutusvaltaisimmista bändeistä oli vuonna 1989 perustettu helsinkiläinen Don Huonot. Se niitti mainetta tasaisen noususuuntaisesti koko uransa ajan tehden kaikkiaan vain seitsemän studioalbumia, jotka kuitenkin pitävät sisällään hirvittävän määrän hienoja biisejä. Lopullisen läpimurron yhtye teki vuonna 1997 ”Hyvää yötä ja huomenta” -levyllä, minkä jälkeen myös aiempi materiaali pääsi paremmin oikeuksiinsa kasvavien yleisömassojen ja levyjä ostavien ihmisten keskuudessa. Tämän jälkeen ilmestyi vielä kaksi hieman vähemmän hittipotentiaalista levyä, ”Tähti” (1999) ja ” Don Huonot” (2002). Donkkarit tuli tiensä päähän vuonna 2003, jolloin se ilmoitti yllättäen lopettavansa.

Yleisradion TV2-kanavalla nähtiin viime vuoden lopulla tosi-tv-sarja ”We Want More”, johon osallistuivat ysäriaikoina pinnalla kelluneet Miljoonasade, Neon 2, Mascara, Kwan ja Don Huonot. Bändien jäsenet tapasivat pitkästä aikaa toisensa ja alkoivat treenata yhdessä vuosien tauon jälkeen vaihtelevalla menestyksellä. Ohjelmaformaatin idea taisi olla alun alkaenkin saattaa bändit tekemään paluun. Toiset olivat enemmän innoissaan kuin toiset. Oikeastaan alusta asti oli selvää, että ainoastaan Don Huonot on mukana olleesta viisikosta se, jolla on edellytykset onnistuneeseen ja suosiolliseen paluuseen vuonna 2015.

Kokonaista paluuta bändi ei nytkään tee, vaan viiden keikan Suomen kiertue oli nimetty 25-vuotisjuhlakiertueeksi. Karavaani matkasi kolmen peräkkäisen viikonlopun ajan painottaen reittiään länsipuoliseen Suomeen. Koko riemu pantiin käyntiin Helsingin jäähallista perjantaina 27. helmikuuta 6 500 silmäparin edessä yhdessä Egotripin ja Maj Karman kanssa. Matka jatkui Tampereen, Turun ja Seinäjoen kautta kierroksen päätöspisteeseen, Ouluun.

Oulun keikka järjestettiin SuperPark Areenalla, jonka pääasiallinen fokus on olla sisäaktiviteettipuisto sekä tarjota monenlaista liikuntamuotoista tekemistä. Keikkojakin paikassa on jonkin verran järjestetty, ja puitteethan tähän ovat oikein mainiot ja sijainti optimaalinen.

Muilla paikkakunnilla vipinää yleisöön antoi paikallinen lämppäri. Oulussa on sen verran kovaa fanikuntaa, ettei sellaista tarvittu – tai ei ollut löydetty. Lämppärin puuttuminen saattoi vaikuttaa alun tunnelmaan hivenen, muttei nokka esityksen alettua kauan tuhissut, kun salissa oli jo täysi hurmos saavutettu. Ennen sitä odotettiin tovi bändiä saapuvaksi siniseksi valaistulle estradille, jota koristi vuosien takaa tuttu takaseinän peittävä mustavalkoinen taustalakana.

Kellon näyttäessä kymmentä lavalle asteli tutunnäköisiä miehiä, joita ajanhammas ei ole kuluttanut liiaksi vaan jotka näyttivät edelleen varsin samoilta kuin vuosia sitten. Toki ikä on tehnyt tehtävänsä, kuten asiaan kuuluu – pulskistumista ja hiusten harventumista kun ei voi välttää. Joka tapauksessa lavalle asteli varsin hyväkuntoisen ja -tuulisen oloinen yhtye. Don Huonot on useimmiten esiintynyt taustamuusikon kera ja niin tälläkin kertaa. Pääasiassa kitaraosuuksia täydensi muun muassa jazz-muusikkona tunnettu Jarmo Saari.

Show käynnistyi juuri silloin kun pitikin viimeiseksi jääneen ”Don Huonot” -albumin avausraidalla ”Sydänpuu”. Kuten sanottu, yleisö haki hetken fiilistä ja ensimmäinen kappale meni monella lähinnä ihmetellessä; myös lavalla vaikutti vielä hieman käynnistelyltä. Kakkosena eetteriin ampaistu vuonna 1995 ilmestyneen ”Kaksoisolento”-levyn kovin hitti ”Seireeni” laittoi jo vipinää hitaampiinkin ja riemu ratkesi. Tuttu 90-lukulainen suomalainen menevä ja mukaansa tempaava rock täytti tilan, ja moni nuortui ainakin ajatuksissaan tästä eteenpäin seuraavaksi kahdeksi tunniksi parikymmentä vuotta.

Mitä yleisön koostumukseen tulee, suurin osa oli takuulla yhtyeen vanhoja faneja; muun muassa Don Huonot -paitoihin sonnustautuneita ihmisiä tuli vastaan paljon. Biisien sanat olivat hyvässä piilossa ihmisten pääkopissa, ja kulloisenkin viisun soidessa ne sieltä napattiin mukana laulettavaksi ja meininki oli hyvinkin hurmoksellinen.

”Seireenin” jälkeen anti pysyi nostalgisena, ja etenkin hittimateriaalia tuotiin tarjolle sopivan usein, vaikka oikeastaanhan koko kaksituntinen oli täynnä sitä. Muutaman hetken jälkeen keikan aloituksesta oltiinkin jo täydentulenvaiheessa eli hyvin antavaisessa ja vastaanottavaisessa tilassa niin lavalla kuin karsinassakin. Viimeistään ennen puoliväliä soitettu ”Leijailtiin” oli saanut jo vipinää puntteihin. Herrat näyttivät laittavan itsensä melkoisen koville lavalla, joskaan hirmuista hengästymistä ei ollut havaittavissa. Tämän pituista energistä vetoa voinee verrata surutta parin tunnin urheilusuoritukseen. Kovalta ympäriinsä juoksulta välttyi ainoastaan rumpujen takana työskennellyt Jussi Chydenius. Laulaja Kalle Ahola, kitaristi Kie Von Hertzen ja basisti Jukka Puurula -kolmikko sen sijaan piti kovaa juoksua ja yhteissoittoa yllä. Soittomukavuus ja esiintymistaito eivät kaikonneet väliin mahtuneisiin vuosiin, vaan bändi tuntui nauttivan täysin jokaisesta hetkestään.

Välillä happea haukattiin toki soittamalla hieman rauhallisempia biisejä. ”Sininen yö” tuli sopivaan rakoon. Puoliakustisena tarjoiltu kipale näytti ja kuulosti oikein hyvältä kaikkine erilaisine soittimineen. Taustalla soittanut Jarmo Saari vaikutti ajoittain hieman ulkopuoliselta ja näytti hakevan omalla tyylillään fiilistä enemmän muista soittajista kuin materiaalista tai yleisöstä, mutta lopulta mies sulautui osaksi muuta joukkoa – jopa hieman huomaamattomaksi.

Kappalejärjestyksiä ja -valintoja muuteltiin jonkin verran eri keikkojen välillä, eikä sata keikkaa samalla setillä -tyyppistä rutiinia näin päässyt syntymään, ja sehän yleensä välittyy myös katsomon puolelle. Settiin oli napattu mukaan rundin ensimmäiseltä keikalta (kuulemma) puuttunut hyvin rokkaava ”Päivä Kasbah-kukkulalla”, jonka aikana yleisö oli hyvin haltioissaan. Valpastunut kansa oli heti mukana, kun ”Suojelusenkeli” yritti lähteä väärässä kohdassa parin sekunnin ajan. Tilalle tulikin ”Kissaihmiset”, eikä vaihto tuntunut haittaavan ketään minkään vertaa. Ja tulihan se ”Suojelusenkeli” lopulta sieltä myös. Äärimmilleen haltioituneeseen tilaan saatettu kansa sai vielä ”Riidankylväjän”, jota odotti varmasti nekin, joille bändin tuotanto on tuntemattomampaa.

Tämän jälkeen lava hiljeni ja Don Huonot -poppoo vetäytyi ansaitusti huilaamaan. Kovin kauan siihen ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta. Yleisön huuto ja taputus yltyivät hirvittävän kovaksi ja kansa vaati lisää herkkua! Eikä mennyt kauankaan, kun miehet olivat taas työn touhussa. Ensimmäiseksi encoreksi valikoitui ”Ruma rämä romu römö-römö”, jossa soittimet jätettiin kokonaan pois ja nelikko lauloi biisin yleisön taputuksen säestämänä. Mukaan lavalle bongattiin katsomon puolelta pitkä Don Huonot -banderolli, joka palautui esityksen jälkeen takaisin omistajalleen. Encoresetissä kuultiin ja nähtiin vielä neljä kipaletta lisää. Setti päättyi odotetusti ”Hyvää yötä ja huomenta” -soittoon.

Bändin poistuessa lauteilta oli konsertti kestänyt tarkalleen kaksi tuntia. Takki oli juuri tyhjennetty ja fiilis aivan upea. Olimme todistaneet hetki sitten kovan show´n vanhoilta rock-vaikuttajilta. Vielä kovemmaksi tämän teki se, ettei allekirjoittanut päässyt bändiä koskaan livenä näkemään 90-luvulla, vaikka varmasti jopa samoilla festivaaleilla oltiin. Donkkarit olisivat edelleen loistavassa iskussa, ja moni varmasti toivoisi yhtyeen palaavan takaisin jäädäkseen. Näin ei taida käydä, vaan seuraava Don Huonot -aiheinen kiertue nähtäneen aikaisintaan viiden vuoden kuluttua kolmekymppisillä. Nähtiinhän bändi myös viisi vuotta sitten muutamalla festarikeikalla. Tämä kiertue päättyi Ouluun, ja seuraavaksi on luvassa vielä jotain kesällä 2015, minkä jälkeen hiljaisuus laskeutunee jälleen Donkkari-leiriin – toivottavasti ei kuitenkaan ikuisesti.

Raportti: Petri Klemetti
Kuvat: Tanja Kyngäs