Hardcore Superstarin ”You Can’t Kill My Rock ’N’ Roll” laittaa rokkibileet pystyyn

Vuonna 1997 Göteborgissa alkunsa saanut Hardcore Superstar on pyöräyttänyt albumeja intensiiviseen tahtiin. Alkuvuosina uusi levy putkahti vuoden tai kahden välein. 2010-luvulle tultaessa julkaisutahti on hieman hidastunut, mutta ei uusi levy kolmen vuoden väleinkään ole hullummin.

Ruotsalaisyhtyeen uusin täysipitkä on mukaansa tempaava rokkilevy, joka ylitsepursuaa tarttuvia kertosäkeistöjä ja rokin soittamisen riemua. Välillä toki myös tunnelmoidaan kevyempien kappaleiden äärellä, mutta fokuksena on rokin julistaminen elämäntapana. Levyn aloittava ”ADHD” alkaa yllättävänkin hartaissa merkeissä, kun kirkon urut soivat Jocke Bergin laulun taustalla. Hyvin pian suunta kääntyy, kun Magnus Anderssonin takovat rumpukompit tärähtävät eetteriin. Sanoitustensa suhteen ”ADHD” on mielenkiintoinen, sillä siinä nousee esiin eksistentiaalista ihmettelyä ja oman identiteetin puntarointia: Berg pohdiskelee, onko hänen kaltaiselleen ihmiselle paikkaa tässä maailmassa, ja onko oman identiteetin säilyttäminen mahdollista yhteiskunnan paineista huolimatta. Aihe on sellainen, joka koskettaa joskus varmasti lähes jokaista ihmistä.

”Electric Rider” tuo esille muhkeasti groovia soundeja ja jatkaa ensimmäisen kappaleen energisellä linjalla. Vastaavasti ”My Sanctuary” tuo levylle kevyempiä ja huolettomampia tuulahduksia rock-twistiä unohtamatta. ”Hit Me Where It Hurts” antaa jälleen korvakarkkia tarttuvien kertosäkeistöjen ja särökitaroiden muodossa, minkä jälkeen on aika siirtyä stadionin täyttävään ”YCKMRNR”-kappaleeseen. Sanahirviö on oletettavasti lyhennys albumin nimestä. Kappale on kuin rokin julistus – ilmava äänimaailma ja rokin ylistäminen mahtipontisissa kertosäkeistöissä tuovat tunnelmansa puolesta paikoin mieleen Bon Jovin. ”YCKMRNR” on varmasti mainio yleisön laulatuskappale tulevalla kiertueella.

Entä sitten, kun levystä alkaa olla kahlattuna puolet, lässähtääkö loppu? Eipä oikeastaan, vaan paukkuja löytyy vielä. Esimerkiksi ”Have Mercy On Me” on mitä viihdyttävin armo-viittauksineen, ja kun Berg ihmettelee, miten jotkut eivät pidä rokkia viihdyttävänä. ”Never Cared For Snobbery” on kapinallisuuden kulminaatio, jossa haistatetaan pitkät yhteiskunnan asettamille vaatimuksille. Kappale kannustaa pitämään päänsä ja menemään siihen suuntaan, johon sydän viitoittaa: ”You can’t buy my soul / It’s not for sale / On no hell no”. Lisää adrenaliinia suoniin työntää ”Baboon”, josta on tehty myös pirun hyvä musiikkivideo.

Kun useamman kuuntelukerran jälkeen mietin, mikä albumin kappaleita yhdistää, löysin lähes jokaisesta kappaleesta yhteisen piirteen: ne ovat kaikki erinomaisia bilekappaleita. Vaikka kappaleissa on erilaisia piirteitä ja sanoitusten teemoja, lähes jokainen kappale synnyttää jossain vaiheessa energiaryöpyn. Yleensä kertosäkeistöissä. Ehkä Hardcore Superstar onkin pyrkinyt tekemään albumin, joka näyttää, että rokki kelpaa bilemusiikiksi siinä missä poppi tai räppi.

Hardcore Superstarin ”You Can’t Kill My Rock ’N’ Roll” on äärimmäisen viihdyttävä ja tarttuva kokonaisuus. Levyä kuunnellessa voi helposti kuvitella, miten yhtye tulevalla kiertueellaan laulattaa ja saa yleisön mylvimään innosta. Levy on kuin tehty energisiä rokki-iltoja varten. Levy päättyy ”Goodbye”-nimiseen kappaleeseen, joka on täydellinen keikan lopetuskappale. On nuo Hardcore Superstarin ukot pirullisen ovelia ja ennen kaikkea päteviä muusikoita.

Kokonaisuudessaan ruotsalaisyhtyeen uusin albumi on loistava paketti energistä rokkia. Kappaleet ovat hiottuja ja mukaansa tempaavia. Levy saa myös houkuteltua palaamaan uudelleen sen pariin. Oli asiasta mitä mieltä tahansa, Hardcore Superstar todistaa, että rokki voi olla viihdyttävää.

9/10

Kappalelista:

  1. ADHD
  2. Electric Rider
  3. My Sanctuary
  4. Hit Me Where It Hurts
  5. YCKMRNR
  6. The Others
  7. Have Mercy On Me
  8. Never Cared For Snobbery
  9. Baboon
  10. Bring The House Down
  11. Medicine Man
  12. Goodbye

Hardcore Superstar Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Kommentit