Kotimaisen mustan lähettilään komea paluu: arviossa URN-yhtyeen uusin tuotos ”The Burning”

Yhdeksän vuotta kului edellisestä levystä, ja kyllä kerkesi vettä virrata Vantaanjoessa, mutta nyt herkkupala nimeltään ”The Burning” on kaiken kansan saatavilla. Myönnän, että tämän ukon odotukset tämän suhteen ovat ehkä turhankin korkealla, ainahan sitä tietynlaisia comeback-levyjä odottaa kuin kuuta nousevaa. Ja kyllä, on vuosien saatossa kuultu kaiken maailman viittauksia ja hifistelijöiden analyysejä siitä, kuinka tämä kyseinen yhtye, URN,  on kuin suoraan Venomin tai Hellhammerin (myöhemmin Celtic Frostin) tietyntyyppinen kopio. Kysyn vain, että mitä sitten? Pyörää kun ei keksitä uudelleen, mutta vaatii asennetta jauhaa omaa juttuaan ja pikkuisen jalostaa tekemistään kilometrien karttuessa.

Se siitä tilityksestä, nyt musiikit pauhaamaan ja keskitytään pelkästään olennaiseen. Okei myönnän, että itselläni pari ”voimajuomaa” ja tupakkitauko tietyin väliajoin kuuluvat asiaan, kun aletaan tämäntyyppisellä musiikilla tunnelmoimaan.

Ensimmäinen reaktio ei nyt ollutkaan välttämättä positiivinen. ”Resurrection” intron olisi voinut hyvin jättää vaikka pois, suoraan sanoen aika omituinen viritys voihkimisineen ja soittimien virittämisineen. Toki heti perään tärähtävä ”Celestial light” antaakin sitten heti pikkuisen kuvaa siitä, mitä tuleman pitää, nyt mennään eikä pelkästään meinata… Väärin, eihän tämä ollutkaan mitä odottelin, ei tosiaan pelkkää ”isompaa vaihdetta sisään ja suoraan eteenpäin”-sahaamista ilman mitään kompromisseja saati sivuille vilkuilua, vaan heti alusta lähtien tulee selväksi, että nyt on tekemistä mietitty. Kappale itsessään on rakennettu parinkin riffin, vihaisen takomisen ja tempovaihteluiden varaan. Ikään kuin hetkisen viettäisi myrskyn silmässä ennen kuin helvetti pääsee taas valloilleen. ”Hail the King” taas palauttaa takaisin perusasioihin, mitä me kaikki olemme tässä vuosien ja vuosikymmenten saatossa saaneet nauttia kun rässistä puhutaan, ei sitten mitään hienostelua vain ja ainoastaan sata lasissa eteenpäin. Pois alta. Bändin monipuolisuus tulee esille viimeistään raidalla ”Morbid Black Sorrow”, jossa vihaisen ja ylienergisen tilittämisen vastapainoksi tarjoillaan myös kovin syvällistä, melankolista melodiaa selkeästi hitaammalla temmolla kuitenkaan pysähtymättä paikalleen. Nerokas biisi ja voi helvetti sentään miten hyvin pysyy koossa.

Pikku paussi pakko pitää tässä välissä. Täytyy myöntää, että on ollut parikin pikku yllätystä matkan varrella. Mitähän lie vielä tulossa?

Sons of The Northern Star” sekä “Nocturnal Demons”.  Sieltä ne sitten tulivat, ne viimeiset niitit ja todisteet siitä, että  kyllähän nämä herrat toimivat yhdessä kuin hyvin öljytty kone, yhteispeli on se avainsana. Ei mitään hienostelua, ei suurempia yllätyksiä, vain ja ainoastaan vanhan Singerin ompelukoneen lailla hakkaava rumpuarsenaali sekä ensimmäisen kuuntelun jälkeen toki jo unohtuneet kitarat hieman omituisine riffeineen ja tähän päälle vielä varsin persoonallinen ja varmasti koko kapasiteetin käyttävä lauluääni.

Hmmm,  nyt täytyy kyllä myöntää, että pikkuisen meni jo huti ja hieman alkoi jopa puuduttamaan. ”Wolves of Radiation”, ”All Will End in Fire” sekä ”Falling Paradise” olivat luvalla sanoen hieman tylsiä ja se mikä ehkä eniten tässä häiritsi oli se tosiasia, että ikään kuin jo etukäteen arvasit tai tiesit mitä tuleman pitää… Turhan tutun kuuloista, kuin olisi aikamatkan tehnyt 80-luvun puolelle kuuntelemaan hiomatonta, paikkaansa ja tyyliään vielä hakevaa, kohtuu heikoilla laitteilla äänitettyä ”pakko saada jotain ulos”-musiikkia.

Finaali, nimikkobiisi ”The Burning”. Kyllähän tämä ikään kuin nitoo kasaan ja summaa tämän koko albumin. Luvalla sanoen kaunis, melodinen, mahtipontinen, surullinen, tietyllä tapaa yhtä aikaa sekä masentava, että toivoa luova. Tähän kyseiseen kappaleeseen URN on ympännyt kaikki käyttämänsä eri elementit yhteen, paitsi ylienergisen ja aggressiivisen rässin, ja sitonut todella tiukaksi paketiksi, jossa jokainen osa tukee toisiaan eikä kukaan/mikään nouse toisen yläpuolelle.

Yhteenvetona tästä kokemuksesta voisi lyhyesti todeta, että kyllähän nämä ukot tietää mitä tekevät. Vaikka vaikutteita on imaistu sieltä sun täältä, vuosien ja vuosikymmentenkin takaa, omaa juttua tehdään ja piste. Tämä kyseinen levy ei varmasti aukea kaikkine nyansseineen heti ekalla kuuntelulla, ei välttämättä vielä toisellakaan. Parhaiten tähän URN-maailmaan pääsee sisälle, kun pistää oven kiinni, sammuttaa tai ainakin himmentää valot, ottaa sohvalta paikan, rentoutuu ja sulkee kaiken muun huuhaan ympäriltään ja ajatuksistaan pois ja antaa vaan fiiliksen viedä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka hyvin hallittu kaaos toimii.

9/10

Urn (Facebook)
https://www.facebook.com/Urnofficial

Urn (Bandcamp)
https://urn-official.bandcamp.com

KAPPALELISTA:
01 INTRORESURRECTION
02 CELESTIAL LIGHT
03 HAIL THE KING
04 MORBID BLACK SORROW
05 SONS OF THE NORTHERN STAR
06 NOCTURNAL DEMONS
07 WOLVES OF RADIATION
08 ALL WILL END IN FIRE
09 FALLING PARADISE
10 THE BURNING

Lue lisää aiheesta

Black/thrashin kulttinimi Gospel of the Horns ensi vuoden Heavy Metal Cauldroniin Australialainen, black/thrashia jo vuodesta 1993 paahtanut Gospel of the Horns saapuu ensi vuonna Helsinkiin. Yhtye esiintyy lokakuun 26.-27. päivä jä...
Verta, Saatanaa, paskaa ja mustaa metallia – Steelchaos Nosturissa Nifelheim Ensilumi tuli tänä vuonna aikaisin jopa Etelä-Suomeen, mutta marraskuun toisena viikonloppuna siitä oli jäljellä enää muisto vain. Taiva...
Heavy Metal Cauldron palaa ensi vuonna – ensimmäiset esiintyjät julki Denial of God @ Steelfest 2016 Lokakuussa alakulttuurimetalin kovimpia nimiä yhteen koonnut Heavy Metal Cauldron saa jatkoa ensi vuonna, jolloin s...
Kaaoksen täyteistä äärimetallia – Sacrocursen toinen kokopitkä ”Gnostic Holocaust”... Meksikon suunnasta löytyy yhtye nimeltään Sacrocurse. Duona toimiva kokoonpano tarjoaa omien sanojensa mukaan kuoleman ja jumalanpilkan täyteistä ääri...