Qstock julkaisee huomenna ensimmäiset kiinnityksensä: Marilyn Manson saapumassa ensivisiitille Ouluun?

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.11.2016

Marilyn_Manson_Third_Day_620_x_400Tänä vuonna vuoden parhaaksi keskisuureksi festivaaliksi ehdolla ollut Qstock-festivaali aikoo julkistaa huomenna 1. päivä joulukuuta ensimmäiset festivaalissa esiintyvät yhtyeet. Festivaali on jakanut kiinnityksiin liittyen vihjeitä omalla Facebook-sivustollaan ja vihjeiden pohjalta voisimme päätellä, että goottirockin legenda Marilyn Manson saapuu ensivisiitilleen Ouluun ensi kesänä. Voit katsoa festivaalin antamat tähän astiset vihjeet tulevista julkistuksista tästä:

qstock

– Valkoisen paketin yhtye ei ole aikaisemmin vieraillut Oulussa.
– Keskimmäisen valkoisen paketin sisälle kääriytyy eräs yhdysvaltalainen yhtye.
– Valkoisessa paketissa olevan yhtyeen ensimmäinen hitti oli cover-kappale.
– Valkoisessa paketissa majaileva yhtye on nimennyt David Bowien yhdeksi suurimmista vaikuttajistaan.
– Sinisen paketin sisällä on kolmihenkinen yhtye.
– Sinisen kääreen alla oleva yhtye ei ole esiintynyt koskaan aiemmin Qstockissa, mutta Oulussa on.
– Sinisessä paketissa piileskelee ulkomaalainen yhtye.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaaoszinen arvaukset: valkoinen paketti Marilyn Manson ja sininen paketti W.A.S.P.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat