Suomalaisbändi Red Eleven uusin kiinnitys tulevan Rendel-elokuvan soundtrackille

Red Eleven 2014 2Vuonna 2016 ensi-iltaan tuleva kotimainen supersankarielokuva Rendel on saanut uuden bändikiinnityksen soundtrackilleen. Elokuvassa tullaan kuulemaan saksalaiselle Lifeforce Recordsille levyttävää Red Eleveniä.

Rendel-hahmon luoja ja elokuvan ohjaaja Jesse Haaja kertoo olevansa erittäin innostunut tuoreesta bändikiinnityksestä.

– Metallivaikutteista rockia soittavan Red Elevenin soundi sopii elokuvan tunnelmaan täydellisesti. Ottaessani bändiin ensi kerran yhteyttä rukoilin mielessäni polvillani, että ”suostukaa nyt”. Helpotus oli suuri, kun bändi innostui ajatuksesta välittömästi ja myös Lifeforce Records näytti yhteistyölle vihreää valoa.

Lifeforce Recordsin Stefan Luedicken mukaan levy-yhtiön ei tarvinnut pitkään harkita lähtemistä mukaan elokuvaan.

– Olen aina ollut supersankarileffojen suuri ystävä, ja ajatus suomalaisesta supersankarista valkokankaalla on erittäin kiinnostava. Kun Jesse Haaja otti minuun yhteyttä ja kysyi mahdollisesta yhteistyöstä, minun oli helppo vastata myöntävästi. On upea ajatella, että elokuvassa tullaan kuulemaan Red Elevenin musiikkia.

Luedicke uskoo Rendel-elokuvan mahdollisuuteen tehdä kansainvälinen läpimurto ja laajentaa samalla Red Elevenin kuulijakuntaa.

– Totta kai levy-yhtiössä toivomme, että elokuva breikkaa kansainvälisesti ja Red Elevenin musiikista tulee osa tätä menestystarinaa. Rendel-yhteistyö tarjoaa hienon mahdollisuuden saattaa bändin musiikkia uusien kuulijoiden tietoisuuteen.

Lue lisää aiheesta

Red Eleven ei antanut pienen yleisön latistaa tunnelmaa Joensuun Kerubissa oli perjantai-iltana tarjolla aimo annos rockia. Paikallinen The Growl toimi Red Elevenin lämppärinä; alun perin myös Gotham O.D:n ...
Red Elevenin Teemu yhtyeen kolmannesta albumista: ”Ehkä rankinta materiaalia tähän mennessä... Maaliskussa 2016 kolmannen albuminsa julkaissut jyväskyläläinen yhtye Red Eleven valmistautuu parhaillaan huhtikuussa alkavalle kiertueelleen. Kaaoszi...
Red Elevenin uusi albumi ”Collect Your Scars” kuunneltavissa kokonaisuudessaan Syksyllä 2014 kovasti kehutun toisen levynsä ”Round II” julkaissut jyväskyläläinen Red Eleven julkaisee perjantaina 18. päivä maaliskuuta Lifeforce Re...
Red Eleven – Collect Your Scars Red Eleven on kotimainen yhtye, joka muodostuu Swallow The Sunin, Sons Of Aeonin ja Dead Cult Diariesin entisistä jäsenistä. Nyt tämä Jyväskylästä pon...

Kommentointi on suljettu.