Vaikutteeni albumeina: Tommi Fäldt (Raaka-Aine)

Lahtelainen suomenkielistä rockia soittava Raaka-Aine julkaisi juuri uuden ”Ennen Kuin Toivosta Luovutaan” nimeä kantavan albuminsa. Kaaoszine tavoitti sähköpostin kautta yhtyeen vokalistina toimivan Tommi Fäldtin, joka paljasti meille viisi vokalistia, jotka ovat toimineet hänelle suurimpana musiikillisena vaikutteena. Lue lisää nähdäksesi Tommin valinnat sekä kommentit kyseisiin albumeihin liittyen.

1. Queen: ”Greatest Hits I”:

Queen on ensimmäinen yhtye, jota muistan fanittaneeni täysillä ja Greatest Hits I on ensimmäinen albumi, jonka muistan omistaneeni. Freddie Mercury- propagandamoottorina taisi toimia äitini, jonka muistan ihailleen Mercuryn valovoimaista esiintymistä ja taidokasta laulua. ”Bohemian Rhapsodyn” pianokohdat lienevät myös ensimmäisiä kilkutuksia, joita muistan tapailleeni koskettimien äärellä. Muistan, että nuoreen miehen iski kovaa ”Another One Bites The Dustin” jykevä bassottelu, mutta sittemmin levyn kohokohdaksi itselleni on noussut ”Don’t Stop Me Now”. Raaka-Aineella on isossa osassa omaa tuotantoaan myös stemmalaulut, joten ehkä niistäkin on Queenin kautta ollut jotain oppia ammennettavissa. Kuriositeettina muuten mainittakoon, että nuoren miehen maailma järkkyi 24.marraskuuta 1991, kun sain 10-vuotislahjaksi tietää Freddie Mercuryn kuolleen samana päivänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

2. Iron Maiden: ”A Real Dead One”:

Ala-asteen loppuvaiheessa minulle kerrottiin, että Queen on tyttöjen rokkia. Muut kuuntelivat GNR:n ja Skid Rown kaltaisia aikakautensa tuotteita. Sitten löysin bändin, jonka levynkannet näyttivät tosi rajuilta ja laulaja kuulosti ehkä siisteimmältä jätkältä ikinä. Iron Maidenin maailmaan minut tutustutti silloinen bändikaverini Mikael, joka esitteli live-albumi ”A Real Dead Onen” ja monet muut Maiden- katalogin tuotteet minulle. Pian kotihyllystä löytyikin jo live-vhs- nauhoja ja koko katalogi muutenkin. Maiden on aina ollut kova livebändi ja Bruce Dickinson minulle monessakin mielessä tärkeä esikuva. Noilta lapsuuden live-nauhoitteilta on luultavasti pöllitty mm. kaikki live-maneerit ja vibran käytöt lauluissa. Peruskoulun loppuosa kului pitkälti Maidenin parissa, tosin myös Stratovarius kolisi tuolloin kovaa ja tähän olisi voinut yhtä hyvin nimetä Stratojen Visions- albuminkin, tai yksittäisenä kappaleena Dickinson- soolotuotannosta ”Tears of the dragonin”, joka on yksi hienoimpia biisejä ikinä.

3. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: ”Rajaportti”:

Lukiossa ja Intissä hivenen raskaampi musiikki alkoi kiinnostaa entistä enemmän. Tuolloin myös sanoitukset alkoivat jostain syystä avautua entistä paremmin. Tähän kohtaan olisi oikeastaan voinut valita yhtä hyvin ”Itku Pitkästä Ilosta”- albuminkin, mutta totuuden nimissä on sanottava, että Rajaportti kolahti ensin ja vasta sen jälkeen muu Niskalaukaus- tuotanto. Keskitempoiset kitarajynkyt ja hevirapsuttelut yhdistettynä melankolisiin sanoituksiin iskivät kuin miljoona volttia (tuttu Korkkareista, hei!) Lukiovaiheessa vaatekaappi taisi aika yksipuolisesti koostua erilaisista hakku ja lapio- kuvioiduista tuotteista.

4. Ronnie James Dio: Koko tuotanto:

”Hevikääpiö” on ollut mukana niin monessa yhtyeessä, jotka ovat olleet itselleni tärkeitä, että vaikka suoranaista yhteyttä ei omaan tekemiseen välttämättä muutoin löydykään, Dio on luultavasti eniten kuuntelemani solisti kokonaisuudessaan. Huomaan tänä päivänä yhä useammin hakevani levyhyllystä Dion soolotuotantoa, Rainbowta ja Black Sabbathia. Rainbown ”Man on the silver mountain” tai ”Long live rock’n’roll”- ovat varmaan soineet lähipiirini mielestä kyllästymiseen saakka. Minulla on ollut tällainen oma ”pyhä kolminaisuuteni”, johon kuuluvat Bruce Dickinson, Ronnie James Dio ja Marco Hietala. Tarotin ”Wings of Darkness” hakkaa valtaosan melodisen hevin tuotteita 70- luvulta tähän päivään, muttei sentään Dion tuotantoa…

5. Sentenced: ”Cold White Light”:

Ville Laihialan aikakauden Sentenced on itselleni ehkä tärkein vaikutin monessakin mielessä, vaikka se poikkeaakin melkoisesti muutoin ihannoimastani klassisesta heavy rockista. Raspilaulut, melankoliset sävelkulut, rouheat kitarat ja synkät sanomat ovat iskeneet aina syvälle. Muutama vuosi sitten cover- bändimme keulilla ”You are the one” muodostui jonkinlaiseksi omaksi bravuurikseni Sentenced- coveroinnin osalta. Siinä, missä Bruce Dickinsonin jalka monitorin päällä laulaminen, yleisöön kurkottelu ja käsien heiluttelut ovat tehneet vaikutuksen ”live-muuvien” saralla, on Laihialan laulusoundi ollut varmasti suurin yksittäinen vaikutin siihen, millaiseksi laulajaksi olen tänä päivänä laulusoundin puolesta muovautunut. Kuunnelkaapa vaikka ”Brief is the Lightin” (levyversion) alun jeeijee- soundia. Siinä palanen silkkaa parhautta. Levyn videobiisinä oli kaunis ”No one there”, jonka koskettava tarina ja video puhukoon puolestaan.

Yhtyeen oman taidonnäytteen voi tsekata ”Totuudesta” videon muodossa: