30 000 festivaalikävijää Vantaalle vetävä Tikkurila Festivaali julkaisee lähes koko ohjelmansa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 22.1.2019

Kuudetta kertaa 11.−13.7.2019 Vantaalla järjestettävä Tikkurila Festivaali julkaisee ensimmäisenä isona festivaalina lähes koko päiväkohtaisen ohjelmansa sekä tuo yhden ja kahden päivän liput myyntiin. Loppuvuonna julkaistujen artistien lisäksi tapahtumassa nähdään VestaPyhimysGasellitVille Valo & Agents, Lauri TähkäJuha TapioElastinenReino NordinPopedaNeljä Ruusua sekä Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani.

”Etenemme kohti tulevaa festarikesää mainioin fiiliksin. Lipunmyynti on ennätysvauhdissa, ja koko kansan tuntemaa Freestyler-hittiä tullaan todennäköisesti laulamaan Vantaalla yhteislauluna täyden tuvan voimin. Odotamme innolla, mitä esimerkiksi ensimmäistä kertaa festarilavoilla nähtävä Ville Valo & Agents keksii yleisön pään menoksi”, iloitsee Tikkurila Festivaalin Jan Grehn.

Vesta nähdään Tikkurila Festivaalilla ensimmäistä kertaa. Artisti julkaisi esikoisalbuminsa ”Lohtulauseita” maaliskuussa 2018. Albumi nousi heti ilmestymisviikollaan Suomen virallisen listan ykköseksi pysytellen kärkisijalla kolmen viikon ajan. Albumin lisäksi singlebiisit ”Ota varovasti” ja ”Sun katu” ovat molemmat ylittäneet kultalevyn rajan. Tämä upea tulevaisuuden lupaus on esiintynyt omien kappaleidensa lisäksi myös PyhimyksenKauriinmetsästäjien ja Töölön Ketterän biiseissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomen suosituimpien artistien joukkoon noussut Pyhimys nähdään Tikkurila Festivaalilla osana artistin Neljä vuodenaikaa -kiertuetta. Neljä vuodenaikaa: Kesä on ainutlaatuisen konserttikiertueen neljäs ja viimeinen osa. Oivaltavista ja moniulotteisista lyriikoistaan tunnetun Pyhimyksen ”Tapa poika oli vuoden 2018 myydyin ja puhutuin albumi. Siltä lohkaistu single ”Jättiläinen” oli yli 10 miljoonalla soitollaan vuoden eniten streamannut kotimainen kappale. Helmikuun Emma Gaalassa peräti neljässä kategoriassa ehdolla olevan artistin suosio on näkynyt myös keikoilla: kevään 2018 loppuunmyyty 14 kaupungin levynjulkaisukiertue sisälsi mm. kolme peräkkäistä iltaa Tavastia-klubilla.

Tapahtumassa nähdään myös HIM-yhtyeestä maailmanlaajuisesti tunnettu Ville Valo legendaarisen Agentsyhtyeen kanssa. Ville Valo ja Agents julkaisee Rauli ”Badding” Somerjoen uusista ja vanhoista kappaleista koostuvan albumin helmikuussa. Koplan ensiesiintyminen tapahtuu helmikuussa Emma Gaalassa Hartwall Arenalla, ja varsinaisen kiertueen he starttaavat maaliskuussa.

Neljänsuora-yhtyeestä tunnettu Antti Ketonen nähdään Tikkurila Festivaalilla ensimmäistä kertaa tulevana kesänä. Artisti aloitti soolouransa vuonna 2017 ensimmäisenä kappaleenaan Lauri Tähkän käsialaa oleva ”Olisitpa sylissäni” –hitti. Kyseistä kappaletta on kuunneltu Spotifyssä jo yli neljä miljoonaa kertaa. Tuorein single ”Niin kaunis” (2018) on niin ikään noussut suomalaisen musiikin listojen kärkisijoille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vantaalle saapuva Lauri Tähkä lähtee mittavalle konserttisalikiertueelle keväällä uuden albumin myötä. Kesällä 2018 julkaistu ”Mä en pelkää” -megahitti on jo ehtinyt myydä kultaa. Muita artistin hittejä ovat muun muassa ”Kipua”, ”Morsian” ja ”Polte”. Tähkän kolmas sooloalbumi, keväällä 2016 julkaistu ”Vien sut täältä kotiinnousi Suomen virallisen albumilistan paalupaikalle heti ilmestyttyään. Uransa aikana Tähkä on voittanut lukuisia musiikkipalkintoja ja hänet on nähty useissa musiikkiohjelmissa, kuten Vain Elämää, Voice of Finland sekä Elastinen Feat.

Neljä Ruusua, kotimaisen popmusiikin ikoni ja kestosuosikki julkaisi kesällä 2018 peräti 15. studioalbuminsa, ”Mustia Ruusuja”. Yhtye on vuosien varrella vakiinnuttanut paikkansa yhtenä suomalaisen musiikin kantayhtyeistä ja voittanut myös kaksi Emma-palkintoa. Bändin lukuisat hitit, kuten ”Juppihippipunkkari”, ”Sun täytyy mennä”, ”Poplaulajan vapaapäivä”, ”Luotsivene” ja ”Elän vain kerran” soivat edelleen radioissa, tuoreimpia hittejä kuten ”Mustia ruusuja” ja ”Sininen sunnuntai” unohtamatta. Vuonna 2018 juhlittiin bändin 35-vuotisjuhlia.

Perjantaina Tikkurila Festivaalin lavan valtaa Reino Nordin. Tämä lahjakas muusikko-näyttelijä nousi kotimaisten artistien kärkikaartiin vuonna 2017 julkaistun ”Antaudun”-albumin myötä. Albumilta löytyy muun muassa hittibiiseiksi muodostuneet ”Puhu vaan”, ”Kato mua silmiin” ja ”Kosketa”. ”Antaudun”nimikkosingle rikkoi nopeasti maagisena pidetyn 10 miljoonan striimin rajan, mihin on aiemmin pystynyt vain kourallinen suomalaisia artisteja! Artisti voitti kyseisellä kappaleella myös uransa ensimmäisen Emma-palkinnon, kun se palkittiin vuoden 2017 streamatuimpana kappaleena. Helmikuussa 2019 Reino julkaisee kovasti odotetun, ennakkoon kultaa striimanneen ”Cara Mia” -albumin, jonka julkaisukiertueelle hän lähtee maaliskuussa.

Suomirockin ikiliikkujaksi tituleeratun Popedan 40-vuotisjuhlia juhlittiin vuonna 2017. Koko vuoden kestänyt Popeda 40 -juhlakiertue huipentui loppuunmyydylle Hartwall Arenalle. Elokuussa 2018 yhtye puolestaan esiintyi sen uran mittavimmassa konsertissa heidän kotikaupungissaan, Tampereen Ratinan stadionilla. Tuoreimman ”Haista Popeda!” -albumin lisäksi tämä legendaarinen bändi on julkaissut pitkän uransa aikana 19 muuta studioalbumia, kolme livealbumia, kuusi kokoelma-albumia ja valtavan määrän singlejä. Popedan tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Kuuma kesä”, ”Tahdotko mut tosiaan”, ”Matkalla Alabamaan” sekä ”Kersantti Karoliina”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaanien solisti Tuure Kilpeläinen on luonut soolouraansa jo vuodesta 2003 lähtien. Vuonna 2010 syntyi yhtyeen nykyinen kokoonpano – Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani. Yhtyeen tunnetuimpia hitteinä ovat muun muassa ”Autiosaari”, ”Valon Pisaroita” ja ”Eloon!”. ”Autiosaari”-kappaletta on streamattu Spotifyssä jo lähes 6 miljoonaa kertaa. 

Tikkurilassa nähtävä Gasellit on noussut rytinällä suomiräpin kärkikastiin – tästä osoituksena ovat muun muassa yli 30 miljoonaa streemausta Spotifyssa sekä ehdokkuudet Vuoden yhtye ja Vuoden hiphop -kategorioissa Emma Gaalassa vuonna 2018. Bändi julkaisi lokakuussa 2018 useita viikkoja listaykkösenä viettäneen viidennen albuminsa ”Jano”. Tänä vuonna (2019) yhtye puolestaan täyttää kunnioitettavat 10 vuotta. Juhlavuosi huipentuu toukokuussa, kun yhtye järjestää erikoiskeikan synttäreiden johdosta Helsingin Suvilahdessa.

Vantaalle saapuva Elastinen on urallaan muun muassa täyttänyt Hartwall Arenan kahteen kertaan loppuunmyydyssä ELA-SHOW:ssa. Vuonna 2017 puolestaan Elastisen ja Cheekin muodostama Profeetatkaksikko keikkaili tiiviisti yhdessä – he esiintyivät jäähallikeikoilla sekä useilla festarikeikoilla. Kaksikko veti mielettömän shown myös Tikkurila Festivaalin pääesiintyjänä. Tämän energiapakkauksen tunnetuimpia biisejä ovat ”Supervoimii”, ”Anna Soida” sekä ”Eteen ja Ylös”. Tuorein julkaisu, herkkä ”Loppuun asti” –biisi on saanut kansan ihastumaan artistiin yhä enemmän.

Loppuvuodesta 2018 Tikkurila Festivaali julkaisi seuraavat artistit tulevan kesän artistikattaukseensa: Bomfunk MC’s, Anna PuuApulantaEllinooraEppu NormaaliEvelinaJuha TapioJVGKaija Koo ja Sanni. Tikkurila Festivaalin lipunmyynti on käynnissä Tiketissä, Lippu.fi:ssä sekä Tikkurila Festivaalin uudistetuilla nettisivuilla. Talvihintaiset liput ovat myynnissä 28.2.2019 saakka alennetuin ennakkomyyntihinnoin. Viimeisiä artisteja tullaan julkaisemaan keväämmällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Tikkurila Festivaali kasvattaa suosiotaan koko kansan tapahtumana

Vuonna 2018 Tikkurila Festivaalin 5-vuotista taivalta juhlittiin menestyksekkäästi. Tapahtuma teki kaikkien aikojen kävijäennätyksensä – festivaali myytiin jälleen loppuun molempina päivinä, eli paikalla nähtiin yhteensä 26 000 festivaalivierasta. Tapahtuman suosio eri puolilla Suomea kasvoi edelleen – ennätysmäärä tapahtumavieraita saapui viime kesänä Etelä-Suomen ulkopuolelta. Myös kansainvälisiä vieraita saapui tapahtumaan aiempaa enemmän.

”Tikkurila Festivaali on lunastanut paikkansa Suomen eturivin tapahtumana. Festivaalivieraamme näkevät yhdellä kattauksella Vantaalla kaikki kotimaisen musiikin supertähdet sekä maamme nousevat kyvyt. Haluamme jatkaa tällä tiellä eteenpäin kahden viimeisen loppuunmyydyn tapahtuman tavoin. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme onnistunut asiakaskokemus sekä musiikillisesti että kaikkien aistien tapahtumana”, kertoo Tikkurila Festivaalin Jan Grehn.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat