30 X 30 – Aikamatka vuoteen 1985

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 26.1.2015

Possessed1985Vuonna 2015 viettävät 30-vuotissyntymäpäiviään Kaaoszinen päätoimittaja Arto Mäenpään lisäksi lukuisat metalli- ja rockmusiikin klassikot. 30 vuotta sitten elettiin vuotta 1985, joka muistetaan raskaan musiikin saralla etenkin lukuisista legendaarisista thrash metal -levytyksistä, mutta toki tuolloin julkaistiin tukku muitakin levytyksiä, jotka vielä 30 vuotta myöhemmin elävät tärkeänä osana rock- ja metallimusiikin historiaa. Kaaoszinessä kaksi toimittajaa löi viisaat päänsä yhteen ja kokosi teille nostalgiatripin 30 vuoden taakse muistellen kolmeakymmentä levyä vuodelta 1985. Tässä laatimamme ”30 x 30”-lista satunnaisgeneraattorin arpomassa järjestyksessä.

Possessed - Seven Churches01. Possessed – Seven Churches

Ostin tämän LP:n aikoinaan ala-asteikäisenä kirpputorilta viidellä markalla. Ihastuin takakannen ”rajuihin” bändikuviin ja päätin kokeilla, mistä tässä oikein on kyse. Samainen LP löytyy hyllystäni edelleen, tosin lähes kuuntelukelvottomaksi kulutettuna. Kun katsoo levyn kappalelistaa, pääsee heti niin sanotusti asian ytimeen: ”Burning In Hell”, ”Evil Warriors”, ”Satan’s Curse”, ”Holy Hell”, ”Death Metal”… Ala-asteikäiselle nassikalle moiset kappaleiden nimet ja levyn bändikuvat olivat jännittäviä. Nykypäivänä tämänkaltaiset nimet aiheuttaisivat ehkä lähinnä huvittuneisuutta, mutta Possessed oli aikaansa edellä. Possessedin debyyttiä pidetään kautta aikojen ensimmäisenä death metal -levytyksenä, ja 30 vuotta myöhemmin se on edelleen yksi brutaaleimpia death metal -levytyksiä, mitä on ikinä julkaistu. ”Seven Churches” sisältää käytännössä kaiken, mitä täydellisesti toimiva death metal -levy tarvitsee: vihaa, väkivaltaa, tarttuvia riffejä, loistavia kitarasooloja sekä yhdet kautta aikojen parhaat vokalisoinnit Jeff Bereccan toimesta. ”Seven Churches” = death metal.

Accept - Metal Heart02. Accept – Metal Heart *

”Metal Heart” kuuluu oleellisena osana siihen neljän suoraan, jolla Accept nousi raskaan rockin mestaruussarjaan. Vaikka levy on ytimeltään edelleen puhtainta ja aidointa saksalaista heavy metallia, kuorrutukseen on kiinnitetty huomiota. Soundit ovat aiempaa kiiltävämmät ja mukaan on muutenkin hiipinyt aikakaudelle ominaisia valtavirtaan viittaavia sävyjä. Kaupallisuuden paholaiselle ei kuitenkaan annettu koko kättä, vaan kaikki vanhat ja uudet elementit ovat täydellisessä balanssissa. Kokonaisuus sisältää monta Acceptin mittavaan klassikkokimaraan kuuluvaa kappaletta. Nimikkoraita on muutenkin yksi yhtyeen kovimpia timantteja, mutta klassisia teemoja surutta lainaileva soolo on jostain syystä tehnyt sen lähtemättömimmän jäljen kuulijoiden mieliin. ”Midnight Mover”, ”Screaming For A Love Bite” ja ”Living For Tonite” tekevät selvää jälkeä nekin. Ja yksi muistamisen arvoinen seikka on ”Teach Us To Surviven” koukkaus jazzin maailmaan. Kappale piristää poikkeavuudellaan yleiskuvaa kummasti. On vaikea sanoa, onko ”Metal Heart” Acceptin ykkösnyrkki. Varmaa kuitenkin on, että levy ei ole vanhentunut julkaisunsa jälkeen päivääkään.

Bathory - The Return03. Bathory – The Return…

Vain vuosi yhtyeen nimeä kantaneen debyytin jälkeen Bathory teki paluun pimeyden ja pahuuden kanssa. ”The Return…” jatkoi sekä musiikillisesti että äänimaailmaltaan debyytin linjaa ollen raakaa thrash-vaikutteista black metallia alusta loppuun. Levyn ohuesta äänimaailmasta ja tuotannosta voidaan 30 vuoden jälkeen olla monta mieltä, ja ”The Return…” on muutenkin useasti mainittu Bathoryn kolmen ensimmäisen levyn (”Bathory”, ”The Return…”, ”Under The Sign Of The Black Mark”) heikoimpana levynä – eräänlaisena välituotoksena. Silti, mitä Quorthon (R.I.P.) tuohon aikaan vielä kolmijäsenisen yhtyeensä kanssa teki, on black metallin alkuaikojen historiassa niin ylivertaista, ettei levyä voi tältäkään listalta unohtaa.

Peer Günt - Peer Günt04. Peer Günt – Peer Günt *

Näin Peer Güntin ensimmäisen kerran vuoden 1985 Ilosaarirockissa. Keikka oli hurja ja lisäsi odotuksia tulevaa debyyttilevyä kohtaan. Levy on näin jälkikäteenkin tarkasteltuna loistava otos rouheaa boogien ja bluesin sekaista raskasta rockia ja toimi lähtölaukauksena varsin erikoiselle buumille suomalaisen rockmusiikin kentällä. Debyytin jälkeen esille nousi esille sellaisia rankempaa ilmaisua suosivia yhtyeitä kuin esimerkiksi Melrose ja Backsliders. Myös Zero Ninen ja Smackin urat saivat näihin aikoihin lisää tuulta purjeisiinsa. Hurriganes oli jyystänyt aiemmin omalla rujolla otteellaan, Peer Günt toi esikoisellaan rehdille ruisleivälle tuoksuvan paahtamisen takaisin etulinjaan. Nopeasti tehty ja rosoinen kokonaisuus pitää sisällään monia tänä päivänäkin harvoilla keikoilla kuultavia klassikoita, etunenässään ”I Don’t Wanna Be A Rock N’ Roll Star”. Ajan hammasta hyvin kestäneellä tuotoksella tuotiin esille kaikki ne elementit, joista Peer Günt ei ole koskaan luopunut. Rehellistä ja raakaa rockia maustettuna elämänmakuisesti huumoripitoisilla sanoituksilla, jotka noteerattiin myös Texasin virkaveljiensä eli ZZ Topin leirissä.

Exodus - Bonded By Blood05. Exodus – Bonded By Blood

Vaikka Exodus suhteellisen tunnettu nimi nykypäivänä onkin, sillä oli etenkin uransa alkuaikoina mahdollisuudet vieläkin suurempaan suosioon ottaen esimerkiksi huomioon, minkälaista suosiota yhtyeen alkuperäiskitaristi Kirk Hammettin nykyinen yhtye Metallica nauttii tänä päivänä. Hammett ei ollut enää yhtyeessä debyyttialbumin ”Bonded By Blood” aikoihin. Albumin, joka on tunnettu mutta silti kovin aliarvostettu albumi. Aliarvostettu siksi, että kyseessä on yksi rautaisimpia thrash metal -levytyksiä ikinä, eikä se silti nauti esimerkiksi ”Kill ’Em All” – tai vaikkapa ”Reign In Blood” -albumien kaltaisesta maineesta. Kappaleet kuten nimibiisi ”Bonded By Blood”, ”A Lesson In Violence” ja ”Piranha” toimivat 30 vuoden jälkeen edelleen täydellisinä täsmäiskuina levyllä, jonka ainoa heikkous on järkyttävän ruma kansitaide.

Wasp - The Last Command06. W.A.S.P. – The Last Command *

Myös Blackie Lawlessin joukkueen imago oli aikoinaan shokeeraava. Kaikenlainen kohu ja muut ulkomusiikilliset seikat peittivät alleen sen tosiseikan, että W.A.S.P. sai aikaan kahdella ensimmäisellä levyllään Blackien suden ulvonnan johdolla ison nipun ensiluokkaisia hard rock – ja heavy metal -kappaleita, jotka kantavat yhä. ”The Last Command” ei ole jostain syystä yhtä suuressa arvossa kuin debyytti, mutta heikkoa hetkeä ei levyltä juurikaan löydy. Kuuntelin tätä kakarana niin pitkään, kunnes nauha kului puhki, ja pidän tästä vieläkin paljon. ”Blind In Texasin” video oli hieno. En ole törmännyt parempaan vieläkään.

Misfits - Legacy Of Brutality07. Misfits – Legacy Of Brutality

Alun perin vuonna 1978 nauhoitettu Misfitsin ”Static Age” -debyyttialbumi jäi julkaisematta levy-yhtiöiden kiinnostuksen puutteen vuoksi. Yhtyeen hajottua vuonna 1983 yhtyeen perustajajäsen Glenn Danzig uudelleennauhoitti kitarat sekä bassot useisiin ”Static Age”-sessioiden kappaleisiin välttyäkseen maksamasta tekijänpalkkioita muille jäsenille. ”Legacy Of Brutality” sekä seuraavina vuosina julkaistut ”Misfits”- ja ”Evillive”-kokoelmat ovatkin toimineet alkusykäyksenä yhtyeen alkuperäisjäsenten (lähinnä Glenn Danzig ja basisti Jerry Only) välisiin vuosia kestäneisiin oikeustaisteluihin sekä tekijänoikeuksista että oikeuksista Misfits-nimeen. Vaikka ”Static Age” on sittemmin (1997) julkaistu myös alkuperäisenä versionaan, kuuluu vuoden 1985 ”Legacy Of Brutality” historiankirjoihin horror punkin klassikkoteoksena jo pelkästään Danzigin ja Onlyn kiistojen ansiosta.

Anthrax - Spreading The Disease08. Anthrax – Spreading The Disease *

”Fistful Of Metal” -debyytillään Anthrax oli vielä raakile ja kovin erilainen yhtye verrattuna siihen, millaisena se nykyään tunnetaan. ”Armed And Dangerous” -EP antoi jo viitteitä tulevasta, mutta ”Spreading The Disease” oli se käännekohta, jolla pernarutto naulasi teesinsä seinään ja määritteli sarjakuvamaisen speed metallin (1980-luvulla speed metal oli thrash metallin monimutkaisempi ja kehittyneempi velipuoli. En tiedä, miksi termi on häivytetty lähes kokonaan) perusrakenteet. Toinen levy toimi monella tavalla yhtyeen uran käännekohtana. Se esitteli klassisimpana pidetyn kokoonpanon, jossa mukana olivat kitaristi Scott ”Not” Ianin ja rumpali Charlie Benaten rinnalla ensimmäistä kertaa laulaja Joey Belladonna ja basisti Frank Bello. ”Spreading The Disease” esitteli myös kunnolla ensimmäisen kerran melodiset kappaleet, jotka saivat särmää kulmikkaan vauhdikkaasta riffittelystä. Melodisuus korostuu tietenkin Joey Belladonnan laulutyylin ansiosta. ”Spreading The Disease” on kauttaaltaan vahva kokonaisuus, josta voisi nostaa esille sellaiset speed metallin helmet kuin ”A.I.R.”, ”Madhouse”, ”The Enemy”, ”Armed And Dangerous” ja ”Gung – Ho”. Oivallinen lähtölaukaus aikakaudelle, jota voisi pitää Anthraxin hetkenä auringossa, niin vakuuttavaa jälkeä syntyi vuosina 1985- 1990. Kovin potku munille oli ehkä seuraajansa ”Among The Living”, mutta ymmärrän hyvin, miksi monet tahot pitävät ”Diseasea” omana suosikkinaan yhtyeen kirjavassa katalogissa. ”Spreading The Diseasesta” alkoi myös ajanjakso, jonka aikana Anthrax esitteli yleisölleen laajan kirjon vaatetukseen ja harrastuksiin liittyviä asioita. Yhtye sai peräänsä aika pian liudan oman tyylinsä kokonaisvaltaisia matkijoita ja seuraajia, mutta olkoon se toinen tarina jossain muussa yhteydessä. Sen verran vaikutusvaltainen yhtye Anthrax on ollut aikoinaan, että näitä musiikkiin, pukeutumistyyliin ja vapaa-ajan harrastuksiin liittyviä elementtejä suosivat lukuisat tyylilajille uskolliset seuraajat jopa armon vuonna 2015 – kotoisimpana esimerkkinä Lost Society ja heidän kuuntelijakuntansa.

Angel Witch - Screamin' n' Bleedin'09. Angel Witch – Screamin’ n’ Bleedin’

Brittiläinen NWOBHM-kulttiyhtye Angel Witch teki viisi vuotta aiemmin julkaistulla yhtyeen nimeä kantavalla debyytillä periaatteessa hiukan amatöörimäisen virheen, jos näin voi sanoa, tekemällä lähes täydellisen albumin. Paineet kakkoslevylle olivat varmasti valtaisat, ja yhtyeen rivit alkoivatkin rakoilla debyytin julkaisun jälkeen. Angel Witch julistettiin hajonneeksi vuonna 1982, mutta yhtyeen perustajajäsen Kevin Heybourne kasasi kuitenkin miehistön uudelleen kasaan ja vuonna 1985 yhtye esitteli kakkosalbuminsa ”Screamin’ n’ Bleedin’” uudella laulajalla Dave Tattumilla varustettuna. Huolimatta siitä, ettei ”Screamin’ n’ Bleedin’” yllä maagiselta tunnelmaltaan lähellekään debyytin tasolle, on Angel Witchin kakkosalbumi yksi heavy metallin aliarvostetuimpia klassikoita.

Sielun Veljet - L'amourha10. Sielun Veljet – L’amourha *

Sielun Veljet muuttui kolmannella levyllään kuuntelijaystävällisemmäksi menettämättä pisaraakaan maanisuudestaan ja shamaanimaisesta otteestaan. Lopputuloksena oli yksi kaikkien aikojen Suomirock- levyistä ja eräs tärkeimmistä hetkistä Ismo Alangon ja kumppaneiden uralla. Läpeensä loistava levy, ei yhtään täytetavaraa.

Slayer - Hell Awaits11. Slayer – Hell Awaits

Slayerin kakkosalbumi ”Hell Awaits” jää useissa keskusteluissa yhtyeen varsinaisen läpimurtolevyn, vuotta myöhemmin ilmestyneen ”Reign In Blood” -albumin varjoon. ”Hell Awaits” on Slayer-albumeista kuitenkin se, millä yhtye käytännössä käynnisti tähän päivään kestäneen identiteettinsä. Siinä missä kaksi vuotta aiemmin julkaistu debyytti ”Show No Mercy” esitteli nuoren ja nälkäisen thrash metal -yhtyeen, olivat ”välivuoden” 1984 aikana julkaistut ”Haunting the Chapel” -EP sekä ”Live Undead” -livealbumi hioneet timanttia entistä kirkkaammaksi. ”Hell Awaits” on debyyttiä ammattimaisempi mutta silti brutaalimpi albumi. ”Hell Awaits” on kompakti paketti thrash metallia aidoimmillaan.

ZZ Top - Afterburner12. ZZ Top – Afterburner *

Jos 1980-luvulle oli ominaista tykin ammuskelua muistuttavat rumpusoundit, niin ”Afterburnerilla” homma vietiin huippuunsa. Partaveikot kertoivat Ylen Rockradion haastattelussa, että ”Velcro Flyn” rummut käytiin tallentamassa jollain jalkapallostadionilla, koska rytmiraidan äänimaisema piti saada mahdollisimman mahtipontiseksi. ”Afterburnerilla” ZZ Topin boogie siirtyi kokonaan valtatieltä yökerhoon ja koneet ottivat ajoittain turhan rajun ylivallan painamalla Billy Gibbonsin maukkaan kitaran taustalle. Levy on niin erilainen verrattuna jopa lähimpiin sukulaisiinsa (”Eliminator” ja ”Recycler”) kaikkine syntikkamattoineen, että sitä on vaikea suhteuttaa muuhun ZZ Top tuotantoon. No, hyviä ja loistavia biisejä riittää täälläkin. ”Sleeping Bag” (Hittimittarista tuli tämä nähtyä), ”Stages”, ”Rough Boy”, ”Planet Of Women”, ”Delirious” toimivat loistavasti edelleen.

Megadeth - Killing Is My Business13. Megadeth – Killing Is My Business… And Business Is Good!

Saatuaan kenkää Metallicasta ennen “Kill ‘Em All” -albumin nauhoitusten alkua pisti Dave Mustaine pystyyn oman yhtyeensä Megadethin ja loppu onkin historiaa. ”Killing Is My Business… And Business Is Good” Megadethin debyyttinä esittelee vittuuntuneen Mustainen uuden yhtyeensä kanssa, ja miehen vihaisuus huokuu myös levyltä. Jos ei muuten, niin Daven ärtymyksen kohtelustaan huomaa viimeistään levyn päätösraidasta ”Mechanix”, joka on lähes identtinen Metallican debyytiltä löytyvän ”The Four Horsemen” -kappaleen kanssa. Kappalehan on Mustainen käsialaa, siitä ei ole epäselvyyttä. ”Killing Is My Business… And Business Is Good” on Megadethia raaimmillaan ja sisältää useita loistokappaleita mutta jää vielä kokonaisuutena hiukan hajanaiseksi sommitelmaksi, toisin kuin seuraavana vuonna julkaistu kakkosalbumi ”Peace Sells… But Who’s Buying”.

AcDc - Fly On The Wall14. AC/DC – Fly On The Wall *

”Fly On The Wall” ei ehkä kuulu näiden räyhääjien ykkösketjuun. Varsinkin kokonaisuuden neljä viimeistä kappaletta ”Stand Upista” alkaen ovat esimerkkejä siitä, kuinka AC/DC unohtaa käsittämättömällä tavalla oman tiensä kulkemisen, ojentaa kätensä 1980-luvulle ja epäonnistuu surkeasti. Rock n’ rollin tiivistymän huonoimpaan kolmannekseen lukeutuva kokopitkä sisältää kuitenkin myös kappaleita, jotka olisivat voineet jäädä kiertueiden biisilistoille pysyvästi. Kuusi ensimmäistä näytettä ovat kaikki vallan mainiota rytinää, mutta esille nousevat ”Shake Your Foundations”, ”First Blood”, ”Sink The Pink” ja mela pystyssä remuava ”Playing With Girls” pieksevät kolmen tuoreimman AC/DC-levyn materiaalin tuosta vain. Hikeä, seksiä, svengiä, testosteronia – kaikki aitoon boogieen tarvittava on hallussa. Kärpänen seinällä on henkilökohtaisesti tärkeä levy sen takia, että se on ensimmäinen kosketus tähän ainutlaatuiseen bändiin. Vaikka kyseessä olisi uran heikoin lenkki, niin pakko on todeta, että AC/DC ei ole tehnyt uransa aikana yhtäkään täydellisesti floppaavaa tai ylipäätänsä huonoa levyä. ”Fly On The Wall” on aikamoinen sukellus verrattuna ”Back In Blackiin”, viihteellisempi kuin karun rosoinen ”Flick Of The Switch”, ei yhtä kiillotettu kuin ”For Those About Rock” ja simppelisti huonompi kuin ”Blow Up Your Video”. Suositellaan nautittavaksi remasteroituna versiona, jolla alkuperäisille tuhnuille soundeille on oikeasti onnistuttu tekemään jotain positiivista.

Celtic Frost - To Mega Therion15. Celtic Frost – To Mega Therion

Celtic Frostin ensimmäinen virallinen täyspitkä albumi ”To Mega Therion” vei synkistelyn metallimusiikissa aivan uudelle tasolle. Siinä missä saman aikakauden yhtyeiden, kuten tässäkin listassa mainittujen Venomin, Slayerin, Possessedin ja muiden synkistely perustui lähinnä brutaaliuteen ja aggressioon, yhdisteli Celtic Frost jo debyytillään musiikkiinsa Black Sabbathin kaltaisia doom-elementtejä. Olkoonkin, että ”To Mega Therion” on vielä suurilta osin black/thrash metal -painotteista runttausta, on levyltä jo kuultavissa sitä apokalyptista painostavuutta, josta yhtyeen keulamies Tom G. Warrior on nykypäivänä kenties kuitenkin parhaiten tunnettu Celtic Frostin viimeiseksi jääneen ”Monotheist” -albumin (2006) sekä nykyisen Triptykon-yhtyeensä toimesta.

Zero Nine - White Lines16. Zero Nine – White Lines *

Kuusamon hurjat olivat ensimmäinen vakavasti otettava suomalainen heavy metal -yhtye. Zero Ninen musiikki ponnisti 1970-luvulta, ja tuottihan yhtyeen toisen levyn eräskin Ian Gillan. ”White Linesilla” astuttiin kuitenkin 1980-luvulle, ja lopputulos oli erittäin onnistunut. Kaikki oli kohdallaan: Kepa Salmirinteen hieno ääni, loistavat kappaleet ja kaikin puolin hieno yleistunnelma. ”Never Stop Running” on edelleen se paalupaikan haltija, mutta muitakin löytyy. Tarkistakaa vaikkapa ”Come And Get Me”, jossa testosteroni pursuaa korvista ja jätkät painavat esteistä piittaamatta kullit tanassa. Ainoastaan levyn soundit ovat vanhentuneet ja saaneet nostalgisen aromin pintaansa.

Overkill - Feel The Fire17. Overkill – Feel The Fire

1980-luvun alussa perustettu Overkill on yksi kautta aikojen ensimmäisinä perustettuja thrash metal -yhtyeitä, mutta sen debyyttialbumia saatiin odottaa kauemmin kuin monien muiden saman aikakauden suurien nimien. Tämä on sääli, sillä yhtyettä harvemmin muistetaan yhtenä tyylisuunnan perustajista. Vaikka yhtyeen debyyttialbumi ”Feel The Fire” julkaistiinkin ”vasta” 1985, se ei musiikillisesti kalpene laisinkaan aiemmin tai samaan aikaan julkaistujen thrash-albumien rinnalla. Overkillin thrash metal on debyytillä astetta melodisempaa ja enemmän speed metal -vaikutteista kuin monien muiden senaikaisten yhtyeiden. ”Feel The Fire” on yhdistelmä tappavia riffejä ja loistavia melodioita höystettynä yhdellä parhaista thrash metal -laulajista Bobby ”Blitz” Ellsworthilla.

Twisted Sister - Come Out And Play18. Twisted Sister – Come Out And Play *

Twisted Sister oli ulkomuodoltaan glam- ja meikkirockbändien groteski karikatyyri. Omalla aikakaudellaan shokeeraava yhtye luotti musiikillisesti särmikkään melodiseen hard rockiin. Nämä periksi antamattomat New Yorkin katujen kasvatit (yhtye perustettiin vuonna 1972) nousivat maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen lopulta vuonna 1984 kolmannella levyllään ”Stay Hungry”. ”Come Out And Play” ei kovista odotuksista huolimatta jatkanut menestystä vaan oli suorastaan floppi verrattuna edeltäjänsä koviin myyntilukuihin. Tämä on tavallaan sääli, sillä musiikillisesti ”Come Out And Play” on omassa sarjassaan kovatasoinen levy täynnä hyviä ja loistavia kappaleita. ”We’re Not Gonna Take It” ja ”I Wanna Rock” -tason hittejä ei ehkä löydy, mutta yhtään huonoa otosta ei kokonaisuudella ole. Ehkä levyn kompastuskivi oli juuri tuo omien hittibiisien puute, jota yritettiin korvata ”Leader Of The Pack” -coverilla. Mainio versio vanhasta The Shangri-Las -klassikosta, mutta tarpeeksi ei tuosta vetoapua ollut. Eikä myöskään Alice Cooperin vierailusta. Ihan sama, kuuntelen tätä todella mielelläni juuri nyt.

Onslaught - Power From Hell19. Onslaught – Power From Hell

Brittiläisen Onslaughtin alkuaikojen historia on sikäli erikoinen, että yhtye julkaisi useita demonauhoja puhtaana hardcore/punk-yhtyeenä, kunnes muutti tyylinsä selkeästi enemmän thrash metallin suuntaan debyyttialbumillaan ”Power From Hell”. Albumilta toki kuuluu yhtyeen punk-historia läpi melko paljon, ja yhtyettä onkin usein verrattu toiseen punkvivahteiseen metalliyhtyeeseen Venomiin. Äänimaailmaltaan tunkkainen ”Power From Hell” ei 30 vuotta sitten noussut mihinkään äärettömään suosioon, mutta Onslaught on tavallaan yksi esimerkki siitä, kuinka metallimusiikki teki tuolloin vahvaa nousua. Ja lienee oikeutettua kuitenkin kutsua albumia yhdeksi kautta aikojen ensimmäisiksi thrash/punk-albumeiksi.

Mötley Crüe - Theatre Of Pain20. Mötley Crüe – Theatre Of Pain *

Kivun teatterin myötä Mötley Crue suuntasi rockaavasta metallista bluesin sävyttämään hard rockiin ja imagoltaan röyhkeästä Mad Maxista ja apokalyptisyydestä värikkääseen kimallukseen. Levy sidotaan aina tietenkin Vince Neilin auto-onnettomuuden välittömään läheisyyteen, eikä Hanoi Rocksin rumpalin hengen vaatineen ikävän tapahtuman välitöntä vaikutusta yhtyeen sisäiselle kemialle kannata vähätellä. Tuo on kuitenkin spekulointia, mutta varmaa on se, että ”Theatre Of Pain” on jossain määrin edeltäjiään heikompi esitys. Kaikessa tahmeudessaankin levyssä on kuitenkin jotain kiehtovaa ja mukana on hienoja omia kappaleita muistuttamassa, että pinnalla ei pysytty pelkästään lainapeite ”Smoking In The Boys Roomin” avulla. ”City Boy Blues”, ”Louder Than Hell”, balladien kuningas ”Home Sweet Home”, ”Tonight (We Need A Lover)” ja ”Use It Or Lose It” ovat kaikki hienoja esimerkkejä raskaasti kimaltelevasta rock n’ rollista. ”Theatre Of Painin” aikaan Mötley Crue oli enemmän glam kuin koskaan aiemmin tai myöhemmin.

Venom - Possessed21. Venom – Possessed

Siinä missä Possessed-yhtye oli vuonna 1985 edennyt vasta debyyttialbuminsa julkaisuun, oli brittiläisen Venomin aika julkaista jo neljäs albuminsa ”Possessed”. Yhtye, joka ensimmäisenä maailmassa lanseerasi käyttöön määritelmän ”black metal”, oli saanut aikaiseksi kolme metallin historiassa nykypäivänä hyvinkin merkittävänä pidettävää albumia ”Welcome To Hell”, ”Black Metal” sekä ”At War With Satan”. Yhtyeen neljäs albumi jakaa mielipiteet Venomin historiasta kahtia. Joidenkin mielestä ”Possessed” on vielä oiva jatkumo yllämainitulle kolmikolle, toisten mielestä tämä albumi on se, mistä Venomin pitkään kestänyt syöksykierre alkoi. ”Possessed” kuulostaa nykypäivänäkin siltä, että yhtye todellakin tällä levyllä haki suuntaa uralleen, mutta kuuluu ennen kaikkea trion Mantas, Abaddon, Cronos viimeisimpänä levytyksenä (ennen vuoden 1997 reunion-levyä ”Cast In Stone”) metallin historiaan.

Kiss - Asylum22. KISS – Asylum *

KISSin kolmas meikitön levy voidaan nähdä siirtymävaiheena ”Animalizen” ja ”Crazy Nightsin” välillä. ”Asylum” liikahti selvästi kohti keskitietä mutta ei ollut yleisilmeeltään yhtä kevyt kuin kosketinsoittimilla ja AOR- balladilla kuorrutettu seuraajansa. Desmond Childin kädenjälki näkyy jo ”Animalizella” (Child oli itse asiassa mukana jo vuoden 1979 ”Dynastylla”), mutta ”Asylumilla” Desmond alkoi ohjata KISSiä samalla tavalla kohti radiokanavia, kuin Vini Poncia oli tehnyt bändille aiemmin. Meikittömälle aikaudelle ominaisesti Paul Stanley loistaa ”omilla” kappaleillaan ja Gene Simmonsin kappaleet ovat heikompaa tasoa. Poikkeuksiakin tuolta koko meikittömältä jaksolta ja tältäkin levyltä löytyy, mutta on selvää, että näihin aikoihin Paul Stanley oli vetovuorossa lähes yksin. ”Asylum” on 1980-luvun kimallerockia (moni varmaan muistaa värikylläiset videot levyn hittikappaleista, joissa kitarasoolo soitetaan tropiikkimaisessa vesisateessa ja kaikenlaista muutakin kornin hauskaa piisaa) eikä silti seiso oikeastaan kenenkään maalla, ei edes omallaan. Hieman kasvoton kokonaisuus sisältää muutamia napakoita osumia. Näitä ovat ”King Of The Mountain”, ”Who Wants To Be Lonely”, ”Tears Are Falling” ja ”Uh! All Night”.

Destruction - Infernal Overkill23. Destruction – Infernal Overkill

Aikakaudelle tyypilliseen tapaan myös saksalaisen thrash metal -yhtye Destructionin debyyttialbumi nimettiin kertomaan levystä sen oleellisimman. ”Helvetillistä liiallisuutta” levy tarjoileekin ehkä hivenen liian pitkän albumin muodossa, ja etenkin levyn päätösraitana toimiva lähes 8-minuuttinen eepos ”Black Death” lässäyttää levyn hiukan hajanaiseksi kokonaisuudeksi. Tästäkin huolimatta ja tavallaan jopa siitä syystä ”Infernal Overkill” on klassikko. Hajanaisesta sommitelmasta löytyy kuitenkin muutamia legendaarisia ralleja, kuten ”Bestial Invasion” ja ”Antichrist”, jotka antoivat osviittaa paremmastakin levystä tulevan. Ja todellisen potentiaalinsa yhtye todistikin jo seuraavana vuonna ilmestyneellä ”Eternal Devastation” -albumillaan.

Dio - Sacred Heart24. Dio – Sacred Heart *

Ronnie James Dio ei tainnut olla koskaan helpon yhteistyökumppanin maineessa. Rainbow ja Black Sabbath olivat jääneet taakse ovet paukkuen eikä omassa nimikkobändissäkään ollut helppoa. ”Holy Diverilla” (Dion ehkä ainoa todellinen klassikkolevy) ja ”The Last In Linella” positiivisesti kipinöinyt yhteistyö kitaristi Vivian Campbellin kanssa hiipui kyräilyksi ”Sacred Heartin” myötä. Yksi syy lopullisesti päättyneeseen yhteistyöhön saattoi olla selkeä musiikillisen linjauksen muuttaminen, kun Dion kolmatta levyä vertaa kahteen edeltäjäänsä. ”Sacred Heart” on Dion levyistä selkeimmin aikakauteensa sidottu sisältäessään runsaasti 1980-luvun puolivälille ominaisia tyylillisiä ratkaisuja, jotka ovat enemmän hard rockia kuin heavy metallia. Varsinkin avainraidat eli ”Rock N’ Roll Children” ja ”Hungry For Heaven” tekivät selvää pesäeroa Ronnien aiempaan tuotantoon ja ilmaisivat suurta halua olla ajan hermolla ja lähempänä valtavirtaa. Harvinaista on se, että noin voimakkaasti omaa aikakauttaan esille tuovat esimerkit ovat säilyneet levyn parhaimpina raitoina eivätkä ole vanhentuneet oikeastaan yhtään. 1980-luku ei pystynyt tunkeutumaan Ronnieen pintaa syvemmälle. ”Sacred Heart” oli viimeinen Dion levyistä, joka möi kultalevyn verran Amerikassa (vuoteen 2009 asti). Tulevan kiertueen myötä Ronnien seikkailuja fantasiamaailmoissa alettiin pitää puolivillaisina ja kiertueen lavarakennelmia pahvilinnoineen, lohikäärmeineen ja miekkoineen lähinnä naurettavina. ”Sacred Heart” ei ole parasta Dioa, mutta sillä on hetkensä ja levy on ensimmäinen kontaktini tähän hienoon laulajaan.

Kreator - Endless Pain25. Kreator – Endless Pain

Kreator debyyttialbumillaan ”Endless Pain” täydensi jo aiemmin markkinoille omia julkaisuitaan saaneiden Destructionin ja Sodomin kanssa saksalaisen thrash metallin kolmikon. Levyn merkittävin erikoisuus on kahden vokalistin Mille Petrozzan sekä Ventorin vuorottelu mikrofonin varressa, Millen vokalisoinnin ollessa levyllä selkeästi enemmän black metallille tyypillistä kärinää. Myös musiikillisesti ”Endless Pain” sisältää runsaasti black metallille ja death metallille tyypillisiä vivahteita.

Saxon - Innocence Is No Excuse26. Saxon – Innocence Is No Excuse *

Myös Saxon lähti mukaan tähän leikkiin, jossa yhtyeen omaa ilmettä ja rajumpaa otetta karsittiin hittihakuisemman ja radioystävällisemmän lähestymistavan ottaessa vallan. Oikeastaan Acceptilla, Diolla ja Saxonilla oli kaikilla sama tavoite: läpimurto Amerikan markkinoilla. Yksikään yrittäjistä ei onnistunut toiveiden mukaisesti. Kaiken lisäksi Saxon ja Dio menettivät omaa yleisöään. Accept menetti lopulta ensiarvoisen tärkeän laulajansa. Saxonin alamäen voi katsoa alkaneen jo edellisen levyn eli ”Crusaderin” jälkeen, joka oli ensimmäinen yritys kaupallisempaan suuntaan. Saxon oli ennen siirtoaan tullut tunnetuksi NWOBHM-aallon yhtenä edustajana, jonka musiikissa oli ajoittain esimerkiksi biker-rock-vivahteita. ”Innocence Is No Excuse” on jo kauempana näistä sävyistä. Tilalle ei vain tullut oikein mitään, mihin tarttua, ja levy on tänä päivänä kuunneltuna kivaa, mutta kasvotonta rockaamista. Väliinputoaja, mutta ei kuitenkaan niin toivoton kuin kolmen vuoden kuluttua esiin marssinut mahalasku, joka kulki nimellä ”Destiny”.

Exciter - Long Live The Loud27. Exciter – Long Live The Loud

Kanadalainen speed metal -yhtye Exciter julkaisi uransa alkutaipaleella levyjä yksi per vuosi tahtiin, ja yhtyeen kolmas albumi ”Long Live The Loud” kuulostaakin jo hiukan siltä, että yhtyeen olisi ollut aika hiukan höllentää tahtia ja kehittää uusia ideoita. Albumi on tavallaan oiva jatkumo edeltäjilleen ”Heavy Metal Maniac” sekä ”Violence & Force”, mutta se alkuaikojen innostus loistaa jo hiukan poissaolollaan. Turhan perusvarmalla albumilla on kuitenkin omat hetkensä sellaisten kappaleiden kuin ”Victims Of Sacrifice” ja ”Beyond The Gates Of Doom” muodossa, ja yhdessä yllämainittujen albumien kanssa se muodostaa vahvan speed metal -trilogian, jota seurasi seuraavana vuonna julkaistu floppilevy ”Unveiling The Wicked”.

Smack - Rattlesnake Bite28. Smack – Rattlesnake Bite *

Smackin debyytti ”On You” oli shokkialoitus Stadin katurockareilta, ja levyä pidetään edelleen aidon punkista vauhtia ottavan rock n’ rollin hikisenä, raivokkaana, rosoisena ja katuromanttisena klassikkona. ”Rattlesnake Bite” ei saanut yhtä varauksettoman positiivista vastaanottoa. Smack siirtyi toisella levyllään hämyisempään ja koukeroisempaan ilmaisuun, mutta kyllä bändi sai yhä ilmoille aidosti aistittavan hien hajun energisellä otteellaan. Nimibiisi ja ”Pass That Bottle” kulkevat vastustamattomasti, ”Somewhere Out Of The Day” on kaunis hidas olematta imelä ja ”Ice Drops” pysähdyttävä hämyinen häivähdys jostain muualta. Varsinkin viimeksi mainittu esimerkki osoittaa, miksi Clauden lauluääntä ja antaumuksellista otetta arvostetaan maailmalla tänäkin päivänä.

The Sisters Of Mercy - First And Last And Always29. The Sisters Of Mercy – First And Last And Always

Vaikka yksi goottirockin tunnetuimmista nimistä The Sisters Of Mercy on edelleen hengissä, ei sen viralliseen discografiaan mahdu kuin kolme täyspitkää levyä vuosilta 1985 – 1990, ja näistä ensimmäisenä julkaistiin yhtyeen debyytti ”First And Last And Always”. Alun perin jo vuodeksi 1984 suunniteltu debyyttialbumin julkaisu viivästyi osittain vokalisti  Andrew Eldritchin tuskaillessa albumin lyriikoiden kanssa, ja lopulta mies päätyikin myös sairaalahoitoon mm. liian runsaan amfetamiinin käytöstä johtuvien sydänongelmien takia. Albumin, joka lopulta julkaistiin maaliskuussa 1985, lyriikat käsittelevätkin hyvin paljon Eldritchin senhetkistä tilaa viittauksillaan huumeisiin ja eristäytymiseen. Musiikillisesti tummanpuhuva ”First And Last And Always” yhdistettynä Eldtrichin matalaan vokalisointiin kuvastaa täydellisesti, mitä goottirock vielä 1980-luvulla oli.

S.O.D.-Speak English Or Die30. S.O.D. – Speak English Or Die

Anthrax-kitaristi Scott Ianin sivuprojektiksi perustamaa Stormtroopers Of Deathia pidetään yleisesti yhtenä kautta aikojen ensimmäisinä crossover/thrash metal -yhtyeenä ja luonnollisesti sen jo perustamisvuotenaan nauhoitettua ”Speak English Or Die” -debyyttialbumia siis yhtenä ensimmäisistä crossover/thrash-albumeista. ”Speak English Or Die” ei musiikillisesti ole mikään varsinainen mestariteos, mutta tuskin se oli tarkoitus alun perinkään, sillä albumi on nauhoitettu lähinnä ajanvietteenä Anthraxilla ollessa vapaa-aikaa sen kakkosalbumin ”Spreading The Disease” nauhoitussessioiden aikana. Alle puoli tuntia kellottavaan albumiin on mahdutettu 21 humoristista kappaletta, joiden lyriikoiden ajatuksena oli lähinnä saada ihmiset vihaisiksi – kritiikkiä yhtye provosoivista sanoituksistaan debyytillään saikin.

Blitzkrieg - A Time Of ChangesLopuksi vielä muutamia listan ulkopuolelle jääneitä vuonna 1985 julkaistuja levyjä:
Blitzkrieg – A Time Of Changes
Dokken – Under Lock And Key
Grave Digger – Witch Hunter
Helloween – Walls Of Jericho
Pantera – I Am The Night
Raven – Stay Hard
Running Wild – Branded And Exiled
Stormwitch - Tales Of TerrorStormwitch – Tales Of Terror
The Exploited – Horror Epics
Warlock – Hellbound
Whiplash – Power And Pain
Yngwie Malmsteen’s Rising Force – Marching Out
The Mentors – You Axed For It!
Bon Jovi – 7800° Fahrenheit
Pentagram – Relentless
Razor – Evil Invaders
Killing Joke - Night TimeKilling Joke – Night Time
Manilla Road – Open The Gates
The Cult – Love
Savatage – Power Of The Night
Saint Vitus – Hallow’s Victim
Loudness – Thunder In The East
Lizzy Borden – Love You To Pieces

Kirjoittanut: Riku Mäkinen & Miikka Tuovinen*

Luetuimmat

Uusimmat