30 Seconds To Mars – Love Lust Faith + Dreams

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.6.2013

Näyttelijänäkin tunnetun Jared Leton johtama 30 Seconds To Mars julkaisi toukokuun lopulla tuoreimman albuminsa “Love Lust Faith + Dreams”. Sosiaalisessa mediassa bändin ympärille on muodostunut suoranainen kultti, Church of Mars, jonka jäsenille bändi tuntuu olevan kaikki kaikessa musiikillisista ansioista riippumatta. Musiikki on kuitenkin näin levyarvostelijalle pääasia, joten en puutu bändin ulkomusiikillisiin operaatioihin tämän enempää vaan keskityn olennaiseen.

Bändin aikaisemmat musiikilliset tuotokset ovat kaikki tuttuja, mutta jostain syystä edellinen “This Is War” -levy ei oikein onnistunut lämmittämään mieltä, vaikka erityisesti hittilevy “A Beautiful Lie” lukeutuu arvostelijan suosikkeihin edelleen. Tätä taustaa vasten onkin hyvin mielenkiintoista nähdä, mihin tällä kertaa on päädytty.

Levyn avaa hitaasti etenevällä poljennolla “Birth”, joka intromaisuudestaan ja pitkistä instrumentaaliosioistaan huolimatta kirvoittaa tuntemuksia sielun ja sydämen syövereistä saakka. Biisin ensimmäiset sanat, tuskaiseen sävyyn lausutut “I will save you from yourself” aiheuttavat kylmänväreitä heti alkuun, eikä tämä tunne helpotu levyn edetessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sinkkubiisi “Up In The Air” on ei-niin-yllättäen levyn helpoimmin lähestyttävää materiaalia, sitä seuraavan “City Of Angelsin” ohella. “Up In The Air” on vetävyydessään ilmeinen valinta sinkkulohkaisuksi, mutta jokin toinen kappale olisi saattanut antaa paremman kuvan levyn varsinaisesta hengestä. Tämän kaksi biisiä kestäneen nostatuksen jälkeen nimittäin päädytään jälleen aika tummiin tunteisiin “The Racen” tahdissa.

Biisien kohtalokas tunnelma pitää otteessaan läpi levyn. Vaikka toivoa ja unelmia väläytelläänkin pitkin matkaa, on levyn pääasiallinen sävy maailmanloppua maalaileva; hetkittäin käy jopa mielessä, onko maailmanloppu osa niitä toiveita. Tämän suoranainen huipentuma on levyn puolivälistä löytyvät “End Of All Days” ja “Pyres Of Varanasi”, joista ensimmäinen yrittää muistuttaa toivon kipinästä kaiken päättyessä, mutta sitä seuraava “Pyres” on uhkaavuutta huokuva instrumentaali.

Levy palaa loppupuolella tunnelmissaan toiveikkuuteen. “Bright Lightsin” keveydestä päästään “Do Or Dien” kannustavuuteen hyvin sulavasti. Tummia sävelmiä tapaillaan kuitenkin vielä “Convergencessa” ja “Northern Lightsissa”, joista jälkimmäinen vaikuttaa oikeastaan hittimateriaalilta ollen levyn sykähdyttävin biisi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Raskasta bändin materiaali ei sävellyksellisesti ole, mutta melankolia on niin vahvasti läsnä, että mistään kevyestä paketista ei voi puhua. Samankaltaisia sävelkuvioita on käytetty toistuvana elementtinä levyn eri osien välillä. Yhtäläisyyksiä löytyy esimerkiksi “Up In The Airista” ja “Bright Lightsista” sekä “Pyres Of Varanasista” ja levyn päättävästä outrosta “Depuis Le Début”, mikä saa levyn tuntumaan eheältä. Keskittyminen olennaiseen mediasirkuksen ja maailmanparantamisen sijaan tuntuu olleen erinomainen ratkaisu, kun “This Is War” -levyn aikainen ärsyyntyneisyys näyttää hiipuneen, ja “Love Lust Faith + Dreams” iskee jälleen siihen samaan tuntohermoon kuin kaksi ensimmäistä levyä aikanaan.

9/10

Kappalelista:
1. Birth
2. Conquistador
3. Up In The Air
4. City Of Angels
5. Race
6. End Of All Days
7. Pyres Of Varanasi
8. Bright Lights
9. Do Or Die
10. Convergence
11. Northern Lights
12. Depuis Le Début

http://thirtysecondstomars.thisisthehive.net/preorder/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Nina Hurme

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat