Refused, Circus

45 Special ja Tullikamari yhteistyöhön: Kaksipäiväinen livestreamina lähetettävä festari kesäkuussa

Kirjoittanut Janne Ollikainen - 4.5.2020
Refused, Circus

Oululainen livekubi 45 Special ja tamperelainen kulttuurikeskus Tullikamari ovat järjestämässä kaksipäiväisen, kahdesta kaupungista livestreamina lähetettävän festivaalin. Stayin’ Alive Festival -nimellä kulkeva festivaali järjestetään 12.-13. kesäkuuta. Molempina festivaalipäivinä esiintyy neljä huippuartistia, jotka julkistetaan myöhemmin. Puolet esiintyjistä esiintyy Tullikamarilla ja puoles 45 Specialissa. Lähetys loikkii keikkojen välillä, ja katsoja pääsee tutustumaan myös molempien keikkapaikkojen kulisseihin.

Alun perin ajatus on lähtenyt liikkeelle Oulusta. Oulun 45 Specialissa aloitettiin Stayin’ Alive -kampanja, jonka myötä klubilta on striimattu useita keikkoja. Esiintyjinä tähän mennessä ovat olleet muun muassa Kotiteollisuus, Kaarle Viikate & Jukka Takalo ja Maustetytöt.

45 Specialin ravintoloitsija ja promoottori Ilpo Sulkala kertoo:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Livestream-keikat on otettu ilolla vastaan. Niillä on selkeästi ollut tärkeä rooli sekä yleisölle että meille tapahtumajärjestäjille arjen ilostuttajina poikkeusolojen vallitessa. Molemmin puolin tulee tunne, että parempi tulevaisuus on vielä odotettavissa. Hyvää palautetta on tullut ympäri maapalloa. Olemme saaneet kehuja myös lähetysten laadusta, josta saisi kuulemma Ylekin ottaa oppia. Siitä suuret kiitokset Saha Prodille ja Livepaletille, jotka ovat hoitaneet tonttinsa ammattimaisesti.”

Tapahtuman teknisenä tuottajana toimiva Saha Prodin Mikko Pohjola kommentoi:

”Me päätimme toteuttaa tämän festivaalin kunnianhimoisesti kahdesta kaupungista yhtäaikaisesti niin käsinkosketeltavasti kuin osaamme. Tuodaan ihminen virtuaalisesti läsnä huippulaadukkaan monikameratuotannon ja interaktiivisuuden avulla.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tullikamarin promoottori Tero Viikari kertoo:

”45 Specialin Stayin’ Alive -konserttisarja herätti uudelleen pitkään muhineen ajatuksen yhteistyöstä. Yhdistämällä voimamme pystymme tuottamaan ihmisille jotain uutta. Sekä Oulu että Tampere hakevat Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026. Haluamme kannustaa kaikkia kulttuurialan toimijoita yhteistyöhön.”

Tullikamarilla on aloitettu livestream-tuotannot jo vuonna 2012, mutta niiden kehittäminen jäi tauolle vuonna 2015. Kehittäminen sai kuitenkin uutta tulta alleen, kun yleisötapahtumat kiellettiin.

Stayin’ Alive Festival on nähtävissä ilmaiseksi YouTubessa sekä 45 Specialin ja Tullikamarin Facebook-sivuilla. Linkki livestreamiin luodaan tunti ennen festivaalien alkua ja jaetaan muun muassa Stayin’ Alive Festivalin viralliseen Facebook-tapahtumaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pääsylippuja tapahtumaan voi kuitenkin ostaa omantunnon mukaan. Lippupisteen ja Tiketin verkkokauppoihin tulee 6. toukokuuta myyntiin Early Bird Stays Alive -lippuja. Lisäksi myyntiin tulee myös VIP-paketteja ja muita Stayin’ Alive Festival -tuotteita. Saaduilla tuloilla tuetaan molempien keikkapaikkojen livetoiminnan jatkumista, livestreamin toteuttavia yrityksiä sekä esiintyviä artisteja ja heidän työntekijöitään. Festivaalia voi tukea myös tapahtuman aikana.

45special.com
tullikamari.net
sahaprod.com
livepaletti.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat