Adept helmikuussa Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 23.12.2009

Post-hardcorea ja metalcorea sekoitteleva Adept saapuu ensi vuoden alussa Suomeen. Lokakuussa Bring Me The Horizonin loppuunmyydyn Nosturin keikan lämmittelijänä vieraillut ruotsalaisyhtye nousee tällä kertaa Helsingissä Glorian lavalle 18. helmikuuta. Lämmittelijänä kyseisellä keikalla nähdään One Morning Left.

Vuonna 2004 perustettu Adept ehti julkaista kolme ep-levyä ennen viime helmikuussa ilmestynyttä debyyttialbumiaan ”Another Year of Disaster”. Kulunut vuosi onkin ollut bändille kiireistä aikaa, sillä levynjulkaisun ohella yhtye on kiertänyt Eurooppaa paitsi Bring Me The Horizonin myös A Skylit Driven ja Dance Gavin Dancen seurassa. Kesällä yhtye valittiin yleisöäänestyksen kautta esiintymään Metallican ja Mastodonin tähdittämään Ruotsin Sonisphere-tapahtumaan, ja myös alkava vuosi näyttää Adeptin osalta lupaavalta, sillä tammi-helmikuussa on luvassa bändin ensimmäinen Euroopan laajuinen headliner-kiertue.

Suomen kiertueen avausbändinä nähdään aikaisemmin tänä vuonna ”Panda <3 Penguin” -debyyttilevynsä julkaissut One Morning Left. Kotimaisen post-hardcoren suosituimpiin nimiin kuuluva yhtye on kerännyt pitkälti MySpacen avustuksella maailmanlaajuisen fanikunnan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT: alk. 11 € (ovelta 12 €), -S-/ k-18

One thought on “Adept helmikuussa Suomeen

  1. Adebisi

    Adeptista on myös tulossa haastattelua, että jos jollaki on kysymyksiä bändiin liittyen, niin tänne vain niitä. :)

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat