Aenimuksen ”Dreamcatcher” vetää kuulijan mukaan painajaiseen

Kalifornialainen progressiivista extreme metalia soittava yhtye Aenimus julkaisi toisen kokopitkän albuminsa ”Dreamcatcherin” Nuclear Blastin kautta 22.2.2019. Kyseessä on konseptialbumi, jonka lähteinä toimivat kauhuklassikot kuten ”Se”, ”Hohto” ja ”Hannibal Lecter”. Kauhuteemalla maustettu kuolorymistely pitää keskittyneen kuulijan otteessaan ja proge-elementit sulavat soppaan mainiosti, mutta yhdessätoista murhaavassa kappaleessa on aika paljon sulateltavaa.

Vokalisti Alex Green tekee heti albumin aloituskappaleessa ”Before the Eons” selväksi, mistä puusta hänet on veistetty. Tuota brutaaliaa ulosantia on mieluista seurata läpi albumin, ajoittain kuultavat puhtaat laulut tasapainolevat hyvin kappaleissa pääosin kuultavan murinan kanssa. Tarkka ja tekninen rumputyöskentely rytmittää loistavan kitaroinnin kanssa albumia eteenpäin samalla, kun kuulija imaistaan syvemmälle painajaiseen. Tiukka death metal -tyylinen anti tuo ajoittain mieleen Meshuggahin tai Whitechapelin, mutta erottuu niistä kuitenkin edukseen. Ehdottomia julkaisun kohokohtia ovat sen pisimmät kappaleet ”The Ritual” sekä ”Between Iron and Silver”. Tarkan ja suoraviivaisen rymistelyn lomassa tunnelmoidaan jossain rajan tuolla puolen upeilla välisoitoilla, joiden jälkeen ryminä jatkuu entistä väkevämpänä.

Albumin kappaleiden sekaan on ujutettu kaksi bonuskipaletta, ”My Becoming” ja ”Caretaker”. Olen aikaisemminkin nähnyt bonuskappaleita keskellä albumia, mutta tämä ratkaisu on itselleni ainakin vielä melkoinen kysymysmerkki. Jos ne eivät ole albumille alun perin tarkoitettuja kappaleita, niin eikö niiden paikka tulisi olla albumin lopussa, tai miksi niitä pitäisi sitten korostaa erikseen bonusbiiseinä. Etenkin kun on konseptilevy kyseessä. Albumin musiikilliseen antiin kappaleet sopivat kutakuinkin menevästi. Allekirjoittaneella ei ollut lyriikkavihkoa arvostelua tehdessä, joten en pysty sanomaan miten ne vaikuttavat konseptiin ja albumin kerrontaan. Kokonaisuuden viimeinen kunnon rykäisy ”Day Zero” vie armottomasti albumin loppusuoralle, minkä jälkeen täysin instrumentaali ja tunnelmoiva ”Dreamcatcher” päättää levyn ja vie samalla painajaiset mennessään.

Noin tunnin kestävä albumi alkaa väsyttää kuulijaa loppua kohti edetessä. Aenimus on kuitenkin onnistunut ujuttamaan jokaiseen albumin kappaleeseen jotain kiinnostavaa, mikä estää kappaleiden skippaamisen, ja uskokaa pois, tämäkin kokonaisuus on helpompi niellä kun makuun tottuu. Kuuntelukertoja lisää vain. Genrestä pitävät tietysti saattavat yhtyeen antiin hurahtaa jo ensikuunteltulla, mikä kertoo mielestäni bändin kypsyydestä. Verrokiksi kuuntelin myös yhtyeen debyyttijulkaisun, ”Transcend Realityn” vuodelta 2013. Miehistönvaidokset ja viiden vuoden väli julkaisuissa ei ainakaan ole tehnyt bändille hallaa, vaan vienyt sitä juuri oikeaan suuntaan. Tulevien julkaisujen kannalta bändillä on ainakin nyt toimiva kokoonpano, joka toivottavasti pysyy kasassa.

Tuotannon puolesta levy kuulostaa yllättävän freesiltä ja on onnistunut välttämään ylihiotun ”muovisuuden”, mitä monista nykyjulkaisuista on havaittavista. Kauhuelementtejä ammentavat väliosat sekä tunnelmallinen soitto maustavat tätä julkaisua liki täydellisesti. Äänimaailma ei valitettavasti useammankaan kuuntelukerran jälkeen tunnu täysin ainutlaatuiselta, mikä haittaa bändin erottuvuutta muista samankaltaisista. Tämä on tietysti nykypäivänä hankalaa, kun uusia yhtyeitä tulee esille jatkuvasti. Aika näyttää mitä Aenimus saavuttaa tulevaisuudessa, mutta tämän julkaisun pohjalta on hyvä jatkaa matkaa.

7½/10

Kappalelista:

1.Before the Eons
2.Eternal
3.The Ritual
4.My Becoming (Bonus)
5.The Dark Triad
6.Between Iron and Silver
7.The Overlook
8.Caretaker (Bonus)
9.Second Sight
10.Day Zero

Kommentoi julkaisua