After All – Rejection Overruled (EP)

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.7.2015

Tuntuu hieman nurinkuriselta ensikosketukselta bändiin tarttua kolmen biisin mittaiseen EP:hen, vaikka hemmoilta on ilmestynyt tukku albumeja jo ennen sitä. Belgiasta ponnistava thrash metal -orkesteri After All on nimittäin ehtinyt tämän nimen alla tahkota jo kahdeksan täyspitkää. Näistä viimeisin, ”Dawn Of The Enforcer”, ilmestyi vuonna 2012. Bändi on aloittanut toimintansa jo reilut parikymmentä vuotta sitten, joten mistään räkänokkien viritelmistä ei ole kyse. Tämän arvion keskiössä on kuitenkin heinäkuun alussa julkaistava kolmen biisin mittainen EP ”Rejection Overruled”.

Kyseessä on lyhyesti sanottuna vajaa varttitunti melko intensiivistä kaahausta. Riffittelyt ja melodiat ovat mielestäni toimivaa perus-thrashia ja saavat pään nyökyttelemään ponnekkaasti. Eniten kompaktista kokonaisuudesta pistää  korvaan vokalisti Sammy Pelemanin ääni. En osaa päättää, onko se falsettiin asti yltyessään hyvä vai huono asia. Musiikkiin se kuitenkin sopii erittäin hyvin. Se korostaa mukavasti biisien huippukohtia ja kuulostaa ikään kuin kirittävän kitaristejakin tiukempaan suoritukseen.

Julkaisun kaksi ensimmäistä kappaletta, ”Rejection Overruled” ja ”None Can Defy”, on veistetty samasta puusta, mutta kolmas veto ”Land Of Sin” on eri maata. Tarkempi perehtyminen asiaan osoittaa, että kyseessä onkin vanhempi biisi, joka on jostain syystä valikoitu uudelleen julkaistavaksi tällä EP:llä. Se on äänimaailmaltaan tukevampi ja fiilikseltään tietyllä tapaa vakavampi; näkökulmasta riippuen se joko latistaa tai vähintäänkin rauhoittaa riehakasta tunnelmaa. Joka tapauksessa kolmosraita erottuu selkeästi kahdesta menevämmästä rallista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Rejection Overruledista” julkaistaan ainoastaan 300 kappaleen rajoitettu vinyylipainos, mutta sillä ei ole merkitystä tätä arviota kirjoitettaessa, koska sain tuotoksen käsiini digitaalisena. Joidenkin silmissä julkaisun kiinnostavuutta voi ehkä nostaa se, että EP:n on miksannut ja masteroinut edellisen albumin tapaan Dan Swanö, yksi metallimusiikkikentän arvostetuimmista toimijoista.

Tämä EP on onnistunut rykäisy, koska se saa kuuntelijansa janoamaan lisää. Ainakin allekirjoittaneessa se herätti halun ottaa tarkemmin selvää poppoon tekemisistä. Äijien kohtuullisen vakuuttavaa tylytystä kuunnellessani mieleen tuli myös, että After All voisi iskeä livenä aika mojovasti. Suomen keikkaa odotellessa?

8/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Rejection Overruled
2. None Can Defy
3. Land Of Sin

After Allin kotisivut

After All Facebookissa

After All YouTubessa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Anna-Leena Harinen

Luetuimmat

Uusimmat