Aikaisempaa raskaammalla otteella – arviossa Atomic Annien ”Guilt Trip”

Kotimainen Atomic Annie julkaisi debyyttilevynsä ”Sick Frustrations – New Foundations” vuonna 2023. Nyt yhtyeeltä ilmestyi esikoisen odotettu seuraaja nimeltään “Guilt Trip”. Pitkäsoitto on nauhoitettu Oxroad Studiosilla Marttilassa, ja miksaajana toimi Tomi Uusitupa. Kuuntelukokemuksesta tekee erityisen mielenkiintoisen se, että albumista on saatavilla sekä digi- että vinyyliversio, joiden biisijärjestykset poikkeavat hieman toisistaan. Tämä arvio on kirjoitettu digitaaliseen versioon pohjautuen.

Uudelta levyltä saatiin kuultavaksi tämän vuoden mittaan useita singlejä. Jo niistä oli helppo huomata, että Atomic Annie on kääntänyt kurssiaan hieman toisenlaisiin tuuliin kuin aikaisemmin. Tämä tulee esille viimeistään siinä, kun digialbumi lähtee ensimmäistä kertaa käyntiin. Avausraitaa ”I Don’t Pray” ei nimittäin ehdi kulua montaakaan sekuntia, kun väistämättä ensimmäinen mieleeni tuleva adjektiivi on ”raskas”. Tämä laittoi minut heti myhäilemään itsekseni, ja olin varsin tyytyväinen kuulemaani.

”Repaint the Worldin” aiheen voi helposti päätellä jo nimestäkin. Kyseessä on koskettava tarina uudesta alusta ja siitä, kun kaikki maailman värit ovat hetkiseksi hälvenneet. Biisi pääsee parhaiten oikeuksiinsa, kun katsot upeassa Ruissalon auringonlaskussa kuvatun musiikkivideon.

”I Am God” yllätti allekirjoittaneen jo ilmestyessään viime huhtikuussa. Huomioni kiinnittyi heti rumpurytmeihin, jotka nostavat tunnelman korkealle. Kitarasoolon jälkeen tapahtuva tempon muutos toimii hienona tehokeinona.

Albumin puolivälin jälkeen kuullaan melkoinen täysosumarivi, kun peräkkäin on sijoitettu raidat ”All These Voices”, ”Make Me Feel”, ”New Day Rising” sekä ”Dire Wolf”. Näistä etenkin ”Make Me Feel” edustaa omaan makuuni täysveristä rokkibiisiä ja on melkoista karkkia korville. ”All These Voices” kiinnittää huomion erityisesti kertsillään ja ”Dire Wolf” omaa harvinaisen maagisen tunnelman ollen nappisuoritus, joka pysäyttää kuuntelijansa.

Edellislevyä muutaman piirun verran raskaampi musiikki istuu Atomic Annielle erittäin hyvin. Raskaudella ei kuitenkaan herkutella liikaa. Pohjalla on edelleen yhtyeelle ominainen soundi, jossa kuuluu niin rockia, bluesia kuin modernia ilmaisuakin. Bluesin mukanaan tuomat mausteet ovat ehkä kuitenkin hieman vähentyneet aiemmasta, vaikka voisi kuvitella juuri sen istuvan levyn teemoihin. Lyriikoissa on aistittavissa erittäin kipeitä elämänkolhuja. Voin hyvin kuvitella tekstien olevan tekijöilleen hyvin henkilökohtaisia, sillä niin asiantuntevalla otteella niitä käsitellään.

Jos jo debyyttilevy oli laadukas, niin ”Guilt Trip” nostaa bändin seuraavalle tasolle. On hienoa huomata yhtyeen kehittyneen tällä välillä melkoisen harppauksen eteenpäin. Jos tämä albumi ei vie bändiä ansaitsemaansa asemaan, syy ei ole ainakaan materiaalissa.