Aikakauden päätöksiä ja uusia alkuja: Nämä albumit juhlivat tänä vuonna 10-vuotispäiviään

Kirjoittanut Tia Salmela - 5.1.2023

Vuosi 2013 tarjosi meille aikakauden päätöksiä ja uusia alkuja. Listasimme jo aiemmin tänä vuonna 50-, 40-, 30– ja 20 vuotta täyttäviä albumeita, mutta nyt katsotaan, mitä vuosi 2013 tarjosi musiikin saralla.

1. Amon Amarth – “Deceiver Of The Gods”

Viikinkimetallin sanansaattajan Amon Amarthin yhdeksäs albumi tarjosi meille tarinoita viikinkimytologiasta. Vaikka singlejä julkaistiinkin ns. normaalin bändin tavoin, Amon Amarth lisäksi lanseerasi sivuston, jossa pystyi “liittymään” Thorin tai Lokin joukkoihin ja keräilemään virtuaaliviikingille varusteita. Sivusto tarjosi myös levynteosta kertovan dokumentin “Forging Mjölnir”. “Deceiver Of The Gods” jäi rumpali Fredrik Anderssonin viimeiseksi Amon Amarthin riveissä. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2. Amorphis – “Circle”

Amorphiksen 11. albumin tuottajaksi valikoitu Hypocrisystä ja Painista tuttu Peter Tägtgren “Eclipsestä” asti tuottajana toimineen Nightwishin Marco Hietalan tilalle. “Circle” on myös ensimmäinen albumi sitten “Far From The Sunin”, jonka lyriikoissa ei ole hyödynnetty Kalevalaa. “Circle” sai yllättävän hyvän vastaanoton julkaisunsa aikana, mutta eipä tiedetty silloin, mitä todellisia timantteja on vielä julkaisematta!  

3. Avenged Sevenfold – “Hail to the King”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Avenged Sevenfold koki ennen edellisen “Nightmare” -albumin julkaisua suuren menetyksen, kun yhtyeen alkuperäinen rumpali James “The Rev” Sullivan menehtyi yllättäen. “Nightmarella” kuultiin vielä Sullivanin soittoa ja sävellyksiä, mutta luonnollisesti “Hail to the King” on ensimmäinen Avenged Sevenfold -albumi, jolla Sullivanin kädenjälki ei näy. Albumilla on bonusbiisi “St. James”, joka on omistettu Sullivanille.

4. Black Sabbath – “13”

“13” on Black Sabbathin 19. ja toistaiseksi viimeinen albumi, joka on myös ensimmäinen lähes alkuperäisellä kokoonpanolla äänitetty sitten vuoden 1979. Alkuperäinen Black Sabbath aloitti albumin työstämisen jo vuonna 2001, mutta jäsenten muiden kiireiden vuoksi se jäi kesken. Lopulta rumpali Bill Ward jättäytyi pois ja tilalle otettiin Audioslaven ja Rage Against The Machinen Brad Wilk. Albumin äänityksiä varjosti myös Tony Iommin imusolmukesyöpä.

5. Carcass – “Surgical Steel”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka 17 vuotta oli vierähtänyt edellisestä “Swansong” -albumista, ja yhtye ehti välissä lopettaa ja tehdä comebackin, Carcassin kuudes albumi “Surgical Steel” tarjosi tuttua ja turvallista Carcassia. Nuclear Blast julkaisi “Surgical Steelistä” 666 kappaleen erän spesiaalibundlea, jossa oli albumin lisäksi bändin logolla varustettu ensiapupakkaus. 

6. Children Of Bodom – “Halo of Blood”

Children Of Bodomin pari vuotta aikaisemmin julkaistu “Relentless, Reckless, Forever” -albumi sai keskinkertaisen tuomion, eikä vastaanotto ehkä ollut samankaltainen kuin yhtye olisi toivonut. Bodomin kahdeksas albumi “Halo of Blood” kuitenkin näytti, että motivaatiota ja intoa kehittää bändiä vielä löytyy. “Halo of Blood” jäi kitaristi Roope Latvalan viimeiseksi Children Of Bodom -albumiksi. 

7. Eternal Tears Of Sorrow – “Saivon Lapsi”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kotimaisen melankolisen melodisen death metalin sanansaattajan Eternal Tears Of Sorrowin seitsemäs albumi “Saivon Lapsi” otti musiikillisia vaikutteita yhtyeen alkupään tuotannosta. Albumi käsittelee saamelaisten tarustoa ja myyttejä. Tältä albumilta julkaistiin musiikkivideona “Swan Saivo”.

8. Finntroll – “Blodsvept”

Metallipeikkojen edellisestä albumista oli kulunut kolmisen vuotta, kun yhtyeen kuudes albumi “Blodsvept” näki päivänvalon. Kosketinsoittaja Aleksi Virran mukaan albumin äänityksissä sattui ja tapahtui, mutta onneksi “Blodsvept” saatiin äänitettyä kolme tuntia ennen studioajan loppumista ja pari tuntia ennen Trollhornin lapsen syntymää. Albumin kansitaiteesta ja jokaisen kappaleen kuvituksesta on vastuussa kitaristi Samuli “Skrymer” Ponsimaa, ja nämä kuvat todella onnistuvat välittämään albumin biisien sielun.

9. Fleshgod Apocalypse – “Labyrinth”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Fleshgod Apocalypsen kolmas albumi on konseptialbumi, joka perustuu myyttiin Knossoksen labyrintistä. “Labyrinth” jatkoi samaa sinfonista death metalia kuin edeltäjänsä “Agony”, jolla Fleshgod Apocalypse ensimmäisen kerran yhdisteli klassisen musiikin elementtejä raakaan death metaliin. Kappaleista “Minotaur”, “Pathfinder” ja “Epilogue” on julkaistu musiikkivideot. 

10. Omnium Gatherum – “Beyond”

Omnium Gatherum teki läpimurron suuren yleisön tietoisuuteen edellisellä albumillaan “New World Shadowsilla”, joka julkaistiin vuonna 2011. Yhtyeen kuudes albumi “Beyond” seurasi tätä “New World Shadowsilla” hyväksi havaittua kaavaa ja yhdisteli vielä enemmän melodioita metallimättäykseen. “Beyond” sisältää aina niin ihanan hitaan “The Unknowing”, josta julkaistiin musiikkivideokin. 

11. Stratovarius – “Nemesis”

“Nemesis” on Stratovariuksen 14. albumi ja ensimmäinen, jossa rumpalin paikalla istuu Jörg Michaelin tilalle tullut Rolf Pilve. “Nemesiksen” tuotti kokonaan kitaristi Matias Kupiainen ja masteroi Mika Jussila Finnvoxilla. Musiikkivideoina tältä albumilta julkaistiin “Unbreakable” ja “Halcyon Days”.

12. Michael Monroe – “Horns And Halos”

Legendaarinen Michael Monroe on rakentanut soolouraansa Hanoi Rocksin toisien hautajaisten jälkeen erittäin menestyksekkäästi. Edellinen albumi “Sensory Overdrive” esitteli Monroen uuden “taustabändin”, jossa vaikuttaa varsin nimekkäitä muusikoita Sami Yaffasta New York Dollissa vaikuttaneeseen kitaristiin Steve Conteen, ja suurin piirtein samalla kokoonpanolla laitettiin ulos Monroen seitsemäs sooloalbumi “Horns And Halos”. Monroen suosion kasvusta varmasti kertoo jotain myös se, että “Horns And Halos” myi kultaa heti julkaisunsa jälkeen. 

13. Ghost – “Infestissumam”

Retrosoundilla leikittelevän Ghostin toinen albumi tarjosi asteen aggressiivisempaa materiaalia kuin debyyttialbumi “Opus Eponymous”, jolla puolestaan tuotiin Black Sabbathin tyylistä mystisyyttä tähän päivään sovitettuna. “Infestissumam” jatkoi tarinallisesti siitä, mihin “Opus Eponymous” jäi, eli antikristuksen syntymään. Singlenä tältä albumilta julkaistiin “Secular Haze” ja “Year Zero”

14. Kalmah – “Seventh Swamphony”

Swamp metal pioneerin Kalmahin seitsemännen albumin “Seventh Swamphonyn” miksasi ja masteroi legendaarinen Jens Bogren. Lisäksi se on ensimmäinen kosketinsoittaja Veli-Matti Kanasen kanssa äänitetty Kalmah-albumi. Tältä albumilta julkaistiin singlenä albumin nimikkobiisi “Seventh Swamphony”.

15. Hanging Garden – “At Every Door”

Kotimaisen melankolisen doom metalin sanansaattajien kolmas albumi “At Every Door” tarjosi samaa synkkyyttä, jota tältä yhtyeeltä on totuttu kuulemaan. Laulumikki tosin on tällä albumilla siirtynyt Ari Hämäläiseltä Toni Toivoselle. “At Every Doorilta” on julkaistu nimikkokappaleesta tehty video, joka kestää reipas 10 minuuttia.

16. Amaranthe – “The Nexus”

Tanskalais-ruotsalainen orkesteri teki itsensä tunnetuksi suurelle yleisölle jo debyyttialbumillaan “Amaranthella”, jonka poppivivahteinen ja eurodancen sävyttämä metal core ilahdutti kuuntelijoita. Amaranthe tarjoaa näitä samoja elementtejä myös toisella albumillaan “The Nexuksella”, mutta tällä kertaa musiikkia on kehitetty ja viety vielä enemmän eteenpäin. Albumi sisältää myös ensimmäisen täysin puhdasvokaalisen Amaranthe-kappaleen “Burn With Me”, joka ei siis sisällä örinöitä. “The Nexus” jäi vokalisti Andreas Solveströmin viimeiseksi Amaranthen riveissä. 

17. Lost Society – “Fast Loud Death”

Kuka olisikaan arvannut, että Jyväskylästä voisi ponnistaa näin tiukkaa thrash metalia? Lost Society pisti pihalle debyyttinsä “Fast Loud Deathin”, jonka raaka nuori energia, tiukat kitarariffit ja nopea tempo laittoi vanhatkin “rässiäijät” myhäilemään tyytyväisenä. 

18. Noumena – “Death Walks With Me”

Noumena julkaisi seitsemän vuoden jälkeen neljännen albuminsa “Death Walks With Me” oman Haunted Zoo Productionin kautta. Se on myös ensimmäinen Noumena-albumi, jossa laulaja Suvi Uura on mukana. Tältä albumilta on julkaistu musiikkivideot kappaleista “Sleep” ja “Handful Of Dust”.

19. Wolfheart – “Winterborn”

Kun Tuomas Saukkonen laittoi kaikki projektinsa jäihin vuonna 2012, ilmoitti hän keskittyvänsä täysin uuteen projektiin nimeltä Wolfheart. Jo debyytillään “Winterbornilla” Wolfheart esitteli yleisölle Wolfheart-tyylisen melankolismelodisen death metallin, jota koristavat kauniit synkät melodiat. Debyyttialbumilla kaiken soittaa itse Saukkonen, mutta Mors Subitasta tuttu Mika Lammassaari vetää muutamat upeat kitarasoolot. Tältä albumilta on julkaistu musiikkivideona “Routa pt.2”.

20. Los Bastardos Finlandeses – “Day Of The Dead”

Suomen Motörheadin titteli taisi aikanaan mennä Peer Güntille, mutta hyvällä varasijalla on kotimainen Los Bastardos Finlandeses, jossa on ulkomaanvahvistuksena laulaja-kitaristi Bryn Jones. Los Bastardos Finlandesesin neljäs albumi “Day Of The Dead” on julkaistu yhtyeen oman merkin 100% Record Companyn kautta.”Day Of The Dead” ei tarjonnut musiikillisesti juurikaan yllätyksiä, mutta sen sijaan se tarjosi aimo liudan upeita Los Bastardos-klassikoita. Tältä albumilta on julkaistu musiikkivideot kappaleista “Forever The Desperado” ja tietenkin albumin nimikkobiisistä “The Day of the Dead”

Luetuimmat

Uusimmat