Albumi joka kiehtoo niin nimensä kuin sisältönsä puolesta – arviossa Oliverin ”Antti Reinin näköinen mies”

Jyväskyläläinen Oliver julkaisi lokakuun alussa kuudennen pitkäsoittonsa. Jos yhtyeen aiemmat albumit eivät ole nimensä puolesta herättäneet suuresti huomiot, niin toisin on nyt. ”Antti Reinin näköinen mies” ei voi jäädä nimensä puolesta huomaamatta, eikä se petä itse musiikkinsa puolestakaan.

”Antti Reinin näköinen mies” ei ole tribuuttialbumi suomalaiselle näyttelijä-muusikolle, vaikka niin voisi äkkiseltään luulla. Kappaleiden sanoitukset on muotoiltu kuvitteellisen henkilön näkökulmasta, ja muodostavat kokonaisuuden joka on hyvin elämänmakuinen. Nimikkokappaleessa henkilö ikään kuin esittäytyy kuulijalle ja kuullaanpa kappaleella pieni hetki Antti Reiniä itseään. Vastaavasti ”Loiri aikoinaan” -kappaleen lopussa kuullaan vilahdus edesmennyttä Vesa-Matti Loiria. Kyseisen kappaleen sanoitukset käsittelevät epäonnistumiin kaatumista sekä niistä nousemista, ja ovat siten kunnianosoitus värikkään elämän elänyttä Loiria kohtaan.

Vaikka albumin yleisvire on melankolinen, ei yleistunnelma kuitenkaan muotoudu täysin surumielisyyden ympärille. Tästä pitää huolen sävellystyö, joka pursuaa pirteitä ja energisiä melodioita. Kelpo esimerkkinä tästä toimii suloisan kaihoisa ”Ei meistä koskaan tule aikuisii”, joka pitäytyy kuitenkin iloisuuden puolella.  Vastaavasti synkästi nimetty ”Murheiden laakso” on nimeään huomattavasti pirtsakampi teos. Sanoituksissa puidaan juomista humoristisesta näkökulmasta katsottuna. Myös kappaleessa kuultavat riffit ovat erityisen hienot.

Jos ”Murheiden laakso” tuntuu eränlaiselta juomalaululta, niin asian astetta pidemmälle vie ”Malja”. Alun perin Jenni Vartiaisen esittämä ”Malja” on muotoutunut Oliverin käsittelyssä herkullisesti groovaavaksi tanssikappaleeksi. Tässä kohtaa esiin on nostettava myös ”Toisen kanssa” -kappale, sillä löydän teoksesta Happoradiomaisia vivahteita. Täysin oma lukunsa ja omassa sarjassaan painii kuitenkin päätösraita ”Linnut”. Kyseessä on albumin ainoa hidas kappale, mutta juuri sen takia, ja kauniin tunnelmansa vuoksi kappale loistaa surumielisyydellään. Kappaletta on suorastaan vaikea kuunnella ilman että pala nouse kurkkuun.

Kokonaisuutena ”Antti Reinin näköinen mies” on puhutteleva ja mieleen jäävä. Albumi onnistuu painumaan mieleen useasta syystä: kaikilla yksityiskohdilla on oma harkittu paikkansa. Kappaleiden välillä on sävyeroja, joiden turvin kuunteluinto pysyy yllä ja kokonaisuus soljuu vaivattomasti. Monissa kappaleissa on myös yksilöllisiä riffejä sekä kitarasooloja, jotka rikastuttavat kokonaisuutta entisestään.

Ja sama koskee myös lauluosuuksia. Yhteislauluosuudet ovat hyvin mietityn oloisia, ja ne palvelevat kappaleiden äänimaisemia. Vokalisti-kitaristi Jari Väyliökin esittelee äänenkäyttöään monipuolisesti eikä ole päästänyt itseään helpolla, vaan on laittanut likoon kaikkensa. Ja kun tähän kaikkeen lisätään albumin sanoitukset, jotka ovat elämänmakuisia, kerronnallisia ja sisältävät samaistumisen pintaa, on pitkäsoitto entistä muistettavampi. Lyhyesti voisi todeta, ettei Oliver ole säästellyt itseään kuudennella pitkäsoitollaan ja se on kannattanut.

Kappalelista:

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/olivervirallinen

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen