Alexi Laiho avaa Children Of Bodomin päättymiseen liittyviä asioita Helsingin Sanomille: bändi oli tulla tiensä päähän jo Venäjän-kiertueella
Julkaisimme sivustollamme hiljattain artikkelin, jossa kerroimme Children Of Bodomin Alexi Laihon avanneen hieman tulevaisuudensuunnitelmiaan bändin päättymisen jälkeen. Nyt Alexi on antanut Helsingin Sanomille tilanteestaan kattavan haastattelun, jossa hän on kertonut, kuinka yhtye tuli lopulta tiensä päähän. Laihon mukaan bändillä oli alun perin suunnitelmissa lopettaa uransa vasta ensi vuoden lopussa, mutta sisäiset riidat, jotka Laihon mukaan johtuivat lähinnä hänestä, saivat bändin lähes lopettamaan uransa Venäjän-kiertueeseen. Laiho kertoo tilanteesta Helsingin Sanomille seuraavaa:
”Olimme tapelleet bändin kesken paljon, ja voin myöntää suoraan, että ne tappelut olivat lähinnä mun syytäni. Ne alkoivat aina jostain perkeleen tyhmästä väärinkäsityksestä, vähän samanlaisia tappeluita voi olla ex-vaimon kanssa.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyyVenäjällä bändin jäsenten sukset menivät ristiin niin pahasti, että hetken aikaa näytti siltä, että yhtyeen tarina päättyisi siltä seisomalta. Kun tunteet olivat viilentyneet, nelikko sopi riitansa ja päätti vetää vielä viimeisen kiertueen Suomessa.
”Onneksi tämä ei jäänyt siihen, että joku kiertue Venäjällä olisi ollut meidän viimeinen juttumme yhdessä. Siitä olisi tullut aikamoinen morkkis. Nyt olemme ok-väleissä ja sopineet, että teemme yhteistyössä kiertueen Suomessa ja ettemme enää järjestä mitään typeriä tappeluita.”
Kuten Kaaoszine ensimmäisenä mediana uutisoi, oikeus bändin Children of Bodom -nimeen on AA & Sewira Consulting -yrityksellä, jonka vastuuhenkilöt ovat Wirman, Raatikainen ja Seppälä. Laiho kertoo haastattelussa kirjoittautuneensa itse ulos yrityksestä, jolloin myös tiesi menettävänsä oikeuden bändin nimeen. Hän kertoo aiheesta seuraavaa:
”Kun kirjoittauduin ulos siitä firmasta, tiesin menettäväni oikeudet siihen nimeen. Olen ymmärtänyt, että muut sällit eivät meinaa jatkaa musiikin tekemistä, joten en ihan ymmärrä, miksi he haluaisivat pitää nimen, mutta jos haluavat, pitäköön.”
Laihon ja Daniel Freybergin tulevaan bändiin on jo valittuna uusi rumpali sekä basisti. Yhtye tulee tulevaisuudessa esittämään Children Of Bodomin musiikkia, sillä Laiholla on kappaleiden kirjoittajana oikeudet niihin. Yhtyeestä tullaan tiedottamaan todennäköisesti lisää ensi vuoden alussa, sillä sen on tarkoitus lähteä tien päälle jo keväällä 2020.
Voit lukea koko haastattelun täältä.
Children Of Bodomin viralliset fanituotteet löydät täältä.