All Time Low Ankkarockiin

Kirjoittanut Teemu Hakala - 15.7.2010

Vantaan Korsossa 14.-15.8.2010 järjestettävän Ankkarockin ohjelma on nyt valmis. Festivaalin viimeiset kiinnitykset ovat poppunk-yhtye All Time Low (USA) ja kotimaisten naisartistien kärkikastiin kuuluva Chisu.

Kovassa nosteessa niin kotimaassaan Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin oleva All Time Low saapuu nyt ensimmäistä kertaa Suomeen. Nuoren poppunk-nelikon tarttuvat kappaleet ja räjähtävät live-esiintymiset ovat nostaneet yhtyeen genren huippunimien, kuten Fall Out Boyn, rinnalle. All Time Low:n ajankohtaisin julkaisu on toukokuun lopulla ilmestynyt dvd ”Straight to DVD”.

Festivaalin muita esiintyjiä ovat muun muassa Ruisrockin päälavalla yleisön energisillä keikoillaan hurmanneet uuden aallon syntikkapop-yhtye The Sounds (SWE) ja kotimainen Don Huonot, jonka lyhyen comeback-kiertueen viimeinen konsertti nähdään juuri Ankkarockissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Festivaalin liput ovat myynnissä Ankkarockin nettisivuilla sekä Tiketin ja Lippupalvelun toimipisteissä kautta maan. Kahden päivän liput maksavat 80 euroa, ja yhdeksi päiväksi Ankkarockiin pääsee 45 eurolla. Festivaalin aikataulut julkaistaan pian Ankkarockin nettisivuilla.

Lauantai 14.8.2010
THE ARK (SWE)
AMY MACDONALD (UK)
DANKO JONES (CAN)
EDITORS (UK)
DON HUONOT
ALL TIME LOW (USA)
APOCALYPTICA
CHISU
MAIJA VILKKUMAA
PMMP
SCANDINAVIAN MUSIC GROUP
STAM1NA
TAROT
ANKANPOIKAROCK-VOITTAJAT

Sunnuntai 15.8.2010
THE SOUNDS (SWE)
AGAINST ME! (USA)
THE BASEBALLS (GER)
ENTER SHIKARI (UK)
CHILDREN OF BODOM
DISCO ENSEMBLE
ISMO ALANKO & TEHO-OSASTO
JENNI VARTIAINEN
MICHAEL MONROE
MOKOMA
RECKLESS LOVE
SAMULI PUTRO
VIIKATE
ANKANPOIKAROCK-VOITTAJAT

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat