Amon Amarth – Surtur Rising

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 13.3.2011

Ruotsalainen Amon Amarth hyökkää taistelukentille yhdeksännen albuminsa voimin. Yhtye asetti riman edellisellä ”Twilight Of The Thunder God” levyllä sen verran korkealle, että ainakin allekirjoittanut odotti tätä uutukaista suurella innolla, mutta samalla myös hieman pelolla; onnistuuko yhtye säilyttämään tasonsa? Pelko pois, sillä ”Surtur Rising” on juuri sitä, mitä yhtyeeltä odotettiin.

Mitään maailmaa mullistavia uudistuksia ei Amon Amarth ole musiikkiinsa tehnyt, vaan ”Surtur Rising” kulkee erittäin vahvasti edeltäjänsä viitoittamaa tietä. Yhtye jyrää tutuiksi tulleilla vahvuuksillaan, joita ”Surtur Rising” vain korostaa entisestään. Tarttuvat melodiat, murhaavan raskas soitanto ja ennen kaikkea vokalisti Johan Heggin lähes yliluonnolliset murinat tekevät levystä äärimmäisen nautinnollista kuunneltavaa. Toki joku voisi väittää, ettei yhtye osaa uudistua, sillä faktaa on se, että samaa tavaraa Amon Amarth on työstänyt jo viimeisen neljän levyn ajan. Mutta kun konsepti on näinkin toimiva, kuin se Amon Amarthilla on, niin ainakaan allekirjoittaneen mielestä ei uudistumisen tarvetta vielä ole.

Nopeatempoisen ”War Of The Gods” aloitusraidan ja hetkittäin lähes doomahtavan lopetuksen ”Doom Over Dead Man” väliin mahtuu toinen toistaan loistavampia kappaleita, joista toimittajan omiksi suosikeiksi nousee ”Töck’s Taunt”, ”The Last Stand Of Frej” sekä yllä mainittu lopetusraita. Toisaalta, ei levyltä löydy yhtä ainuttakaan raitaa, jota ei tässä yhteydessä voisi erikseen mainita. Amon Amarthin viikinkilaiva soljuu tasaisen tappavasti koko 50 minuuttisen teoksen läpi; tuulet ovat suotuisat, keula on kohti entistä syvempiä vesiä ja matkalla murskataan koko universumi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Amon Amarth painii tällä hetkellä melodisen death metallin sarjassa täysin omassa luokassaan. ”Surtur Rising” on takuuvarma ostos yhtyeen aiemmille faneille sekä ylipäätänsä kaikille melodisen, mutta raskaan death metallin ystäville. Jos on pakko ennustaa, niin levy tulee todennäköisesti olemaan erittäin korkealla vuoden levyjä valitessa. Vaikka nuo rakkaat länsinaapurimme eivät juuri muuta kunnolla osaakaan, niin pakko se on myöntää, että loistavaa musiikkia siellä osataan tehdä.

10/10

Kappalelista

1.War Of The Gods
2.Töck’s Taunt
3.Destroyer Of The Universe
4.Slaves Of Fear
5.Live Without Regrets
6.The Last Stand Of Frej
7.For Victory Or Death
8.Wrath Of The Norsemen
9.A Beast Am I
10.Doom Over Dead Man

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/amonamarth

Kirjoittanut Riku Mäkinen

One thought on “Amon Amarth – Surtur Rising

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat