Amorphiksesta julkaistaan historiikki syksyllä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.4.2015

Amorphis 2012Amorphis on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä ja merkittävimmistä vientipioneereista. Se myi satojatuhansia levyjä ja teki mittavia ulkomaankiertueita jo kauan ennen kuin suomalainen metallimusiikki nousi maailmankartalle. Kotimaassaan bändi on pokannut viisi kultalevyä, vastaanottanut vuoden metallialbumin Emman ja soittanut loppuunmyydyille saleille.

Kauan odotettu bändihistoriikki kertoo kattavasti Amorphiksen vaiheikkaan tarinan. Ääneen pääsevät bändin nykyisten ja entisten jäsenten lisäksi taustavaikuttajat, kuten tuottajat, managerit ja eri alojen asiantuntijat. Teos on myös uniikki selviytymistarina ja kertomus ystävyydestä.

Amorphis on perustettu vuonna 1990. Sen suomalaisesta mytologiasta ja erityisesti Kalevalasta ammentavaan musiikilliseen kaareen ovat mahtuneet niin brutaali death metal kuin kansanmusiikki- ja progevaikutteetkin. Uusi albumi julkaistaan 4.9.2015.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Markus Laakso (s. 1976) on pitkän linjan musiikkitoimittaja, joka on kirjoittanut muun muassa Rumbaan, Infernoon, Rytmiin ja Hamaraan. Hän on myös muusikko ja Chaosweaverin sekä Kuolemanlaakson perustajajäsen.

Yhtyeestä kertova kirja julkaistaan Liken kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat