Ankkarock julkaisti lisää esiintyjiä

Kirjoittanut Teemu Hakala - 24.3.2010

Suurin osa ensi kesän Ankkarockin esiintyjistä on nyt selvillä. 14.-15.8.2010 Vantaan Korsossa järjestettävillä festivaaleilla nähdään huippusuositut ruotsalaisbändit The Sounds (SWE) ja The Ark (SWE), post-hardcorea ja konerytmejä sekoitteleva Enter Shikari (UK), nykypäivän tärkeimpiin punk-bändeihin kuuluva Against Me! (USA) sekä parhaillaan loppuunmyydyllä Suomen kiertueella oleva The Baseballs (GER).

Kotimaisista yhtyeistä Korsoon saapuvat esimerkiksi lyhyen comebackinsa viimeisen keikan Ankkarockissa soittava ja tämän vuoden Ankkahahmoina esiintyvä Don Huonot, kesän ainoan festivaaliesiintymisensä Suomessa tekevä Children of Bodom, pian Ankkarockin jälkeen keikkatauolle jäävä PMMP sekä lukuisat muut suosikkiyhtyeet Stam1nan, Ismo Alanko & Teho-osaston ja Michael Monroen johdolla.

Ankkarockin ohjelmistoon on kevään mittaan luvassa sekä ulkomaisia että kotimaisia lisäyksiä. Festivaalin liput tulevat myyntiin www.ankkarock.fi -nettisivuille, Tikettiin ja Lippupalveluun torstaina 25.3.2010. Kahden päivän liput maksavat 80 euroa, ja yhdeksi päiväksi Ankkarockiin pääsee 45 eurolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lauantai 14.8.2010
THE ARK (SWE)
ENTER SHIKARI (UK)
DON HUONOT
PMMP
SCANDINAVIAN MUSIC GROUP
STAM1NA
TAROT
ANKANPOIKAROCK-VOITTAJAT

Sunnuntai 15.8.2010
THE SOUNDS (SWE)
AGAINST ME! (USA)
THE BASEBALLS (GER)
CHILDREN OF BODOM
DISCO ENSEMBLE
ISMO ALANKO & TEHO-OSASTO
MICHAEL MONROE
MOKOMA
SAMULI PUTRO
VIIKATE
ANKANPOIKAROCK-VOITTAJAT

+lisää bändejä luvassa myöhemmin keväällä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

One thought on “Ankkarock julkaisti lisää esiintyjiä

  1. nyko

    DE ja Sounds saa moisen aikaan, että ei ”tarvitse” lähteä Ruisrockiin, senkin ajan voi käyttää muuhun, tis is greit. Rokit soi melkein takapihalle asti, kun matkaa Ankkapuistoon ehkä 4km.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat