Antaudu aliencoren abduktoimaksi – arvostelussa Rings of Saturnin ”Ultu Ulla”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 4.8.2017

Amerikkalainen deathcore-yhtye Rings of Saturn on varmasti genrensä erikoisimpia. Toinen superlatiivi voidaan esitellä myös teknisyyden kohdalla, sillä huikea virtuositeetti ja kappaleiden vaativuus ovat selkeitä tavaramerkkejä tälle Kalifornian Bay Arean yhtyeelle, joka ei turhia apinoi kotiseutujensa tunnettuja metalliyhtyeitä kuten Exodus tai Testament. Sukulaissielut löytyvät enemmän kotipuolen death metal -bändeistä kuten Autopsy ja Possessed. Lähin sielunveli löytyy kuitenkin Aversions Crownista; kumpikin yhtye nimittäin esittää teknistä deathcorea, jonka keskiössä ovat avaruus ja avaruusolennot. Niinpä yhtyettä nimitetäänkin usein aliencore-bändiksi. Rings of Saturnin neljäs albumi ”Ultu Ulla” on samalla bändin ensimmäinen julkaisu Nuclear Blastin kautta.

Edellisen ”Lugal Ki En” -albumin tapaan ”Ultu Ulla” on yhtenäisellä teemalla varustettu konseptialbumi. Siinä missä edellinen albumi kertoo avaruusolentojen matkasta korkeampiin sfääreihin taistelemaan jumalolentoja vastaan jo kauan ihmisrodun orjuuttamisen jälkeen, kertoo tuore albumi samaisten olentojen yhteentörmäyksestä uuden, täysin käsittämättömän kosmisen hirvityksen kanssa. Albumin nimi on muinaista sumeriaa ja tarkoittaa ”ikiaikaista”. Tällainen viehätys mytologiaan sekä tieteisfiktioon kääntyy suoraan kappaleiden teksteihin ja nimiin. Ja koska kyseessä on deathcore, tarinoissa ei ole rauhanomaisia kohtaamisia eikä kukaan todellakaan tule rauhanomaisin aikein – vähiten Rings of Saturn.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Kappalemateriaali on suurin piirtein melko samanlaista kuin edelliselläkin julkaisulla, mutta mukana on hieman enemmän melodiseen death metalin viittaavaa ainesta. Esimerkiksi avauskappale ”Servant of This Sentience” on hieman kuin core-skenessä kasvanut In Flames kokeilisi siipiään tyylin parissa. Kitaraleadit sekä niiden harmonisoinnit asettuvat selkeästi suoraviivaisempaan linjaan kuin yhtyeeltä saattaisi olettaa, vaikka kappale kääntyykin breakdowneissa todella jyrkästi Suicide Silencen raivaamille urille. Samanlaisia aineksia on kuultavissa myös kolmijakoisessa ”The Relicissa”, jonka pääriffi nyökkää myös black metalin kalmankatkuisieen suuntaan. Albumin kuusiminuuttinen huikea instrumentaali ”The Macrocosm” taas sisältää välikkeen, jonka sankaririffi kaikessa koomisuudessaan huokuu viikinkimetallia. ”Margidda” lähtee käyntiin kuin spiidiä ja energiajuomaa nauttinut yli-innokas Protest The Hero. Kyseisen kappaleen syntikkaosuudet ovat hienoimpia koko albumilla.

Melodisimmat hetket ovat albumilla erittäin juustoisia yliajettujen Nintendoa huokuvien tilutusten kirmatessa ympäriinsä eeppisissä kosmisissa tekstuureissa. Tästä syntyy selkeä ja mielenkiintoinen kontrasti matalalle viritettyjen kitaroiden soittaessa sellaisia riffejä ja kokonuotteja, jotka möyrivät syvällä jossain Saturnuksen pimeässä ytimessä. Breakdownit ovat raskaita, vaikka eivät mitenkään erityisen kiinnostavia, mutta ne iskevät kuulijan stratosfääristä suoraan naama edellä kohti kotikadun asfalttia. Silti ne tuntuvat paikoitellen hieman häiritsevän pakotetuilta eivätkä tuo varsinaisesti mitään kehuttavaa substanssia kappaleisiin, kuten esimerkiksi ”The Relicin” lopussa. Voisi ajatella, että kappaleet sävellettäisiin loppuun eikä vain heitetä seinille jameissa syntyneitä rytmejä ja verhota ne matalampaan oktaaviin niin, että yläsävelet kuolevat, ennen kuin ehtii sumeriaa lausua.

Jos deathcore-bändejä sanotaan usein samasta puusta veistetyiksi, tarjoilee Rings of Saturn myös omia tavaramerkkejään, mikä tulee ilmi bändin taipumuksessa sekoittaa melkein jopa humoristia elementtejä musiikkiinsa. Akustiset kitarat minuutin mittaisessa välisoitossa ”Unhallowed” sekä kappaleissa ”The Macrocosm” ja ”Inadequate” ovat kuin Heitor Villa-Lobosin klassiset kitarasävellykset kohtaisivat Paco de Lucián flamencon, mikä kuulostaa sekä mielenkiintoiselta että huvittavalta. ”Harvest” taas lähtee käyntiin vinksahtaneella sirkushumpalla. Kenties erottuvimpia tavaramerkkejä on Rings of Saturnin viehätys dissonanssiin, mikä tulee ilmi pienten sekuntien ja muiden riitasointuisten intervallien viljelemisessä tilutuksissa ja riffeissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Kyseessä on hyvin vahvasti bändin teknisin taidonnäyte sekä selkeästi kitarapainotteinen teos. Albumi on täynnä euforisia, nopeita ja tarkkoja kitarakuvioita, teknisiä sooloja sekä myös erikoisempia ja oudompia ratkaisuja. Tämän puolesta mitenkään suurta monipuolisuutta ei soundimaailmasta tai äänipaletista löydy, vaan variaatio ja kokeilu syntyvät erilaisista tyyleistä, kitaran eri tekniikoista sekä tunnelmasta. Mukana on ehdottomasti bändin parhaimmistoon lukeutuvia kappaleita, kuten pakahduttava ”Parallel Shift” sekä käsittämätön ”Immemorial Essence”. Albumia voisi varovaisesti väittää bändin helpoimmin lähestyttäväksi ja hauskimmaksi kokonaisuudeksi, mutta kyseessä ei missään nimessä ole mikään helppo albumi. Melodioita löytyy enemmän, kuin toivoisi, vaikka toisinaan ne syntyvätkin leikkaa ja liimaa -tekniikalla tulostetuista sweep-kuvioista. Kuuntelukokemus on kuitenkin miellyttävä varsinkin niille, joita eivät haittaa keksimonsteri-vokaalit tai valonnopeudella sahaavat rummut ja kitarat.