Anthrax - Tuska 2019.

Anthraxin Jonathan Donais ei ole kuullut bändin uutta musiikkia – häntä ei ole otettu osaksi sävellysprosessia

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 3.11.2021
Anthrax – Tuska 2019.

Anthraxiin vuonna 2013 soolokitaristiksi liittynyt Jonathan Donais kertoo, ettei hän ole vielä kuullut bändin säveltämiä uusia kappaleita. Donais kertoi The Classic Metal Show’n haastattelussa, että odottaa innolla kuulevansa bändin uutta materiaalia:

”En ole vielä kuullut uutta musiikkia, joten en osaa sanoa. Mutta tiedän, että he ovat hiljattain kokoontuneet yhteen ja työstivät sitä. Odotan innolla sen kuulemista. En malta odottaa, että saan kuulla.”

Kun kitaristilta kysyttiin, osallistuuko hän kappaleiden tekemiseen, tämä vastasi:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”En. En. En. Kaikki bändit toimivat eri tavalla. Heillä on tapa, joka on toiminut, ja heillä on [ollut] vahva 40 vuoden ura. Joten, jos se ei ole rikki, älä puutu siihen.”

Bändin solisti Joey Belladonna pohti hetki sitten, kuuluisiko Anthrax osaksi Rock And Roll Hall Of Famea.

Anthraxin edellinen albumi ”For All Kings” ilmestyi vuonna 2016. Bändin on määrä esiintyä Suomessa vuonna 2022.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy