Apocalyptica ja Ismo Alanko yhdistivät voimansa Sielun Veljet -klassikon merkeissä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 15.2.2022

Suomalainen metallijätti Apocalyptica on äänittänyt oman versionsa Sielun Veljien Peltirumpu”-klassikosta yhdessä Ismo Alangon kanssa. Biisi oli mukana sunnuntaina nähdyssä Laulu rakkaudelle – Secret Song Suomi -ohjelmassa.

“Tämä on meille iso juttu! Laulu rakkaudelle -ohjelman kautta avautui mahdollisuus tehdä yhteistyötä Ismo Alangon kanssa ja laittaa yhteisvoimin tämän ”Peltirumpu”-kappale uuteen uskoon. Oli todellinen kunnia päästä työskentelemään Ismon kaltaisen rock-legendan kanssa, joka on ollut muokkaamassa suomalaisen rockin suuntaa jo 70-luvulta lähtien!”, Apocalyptica fiilistelee.

Rauhallisesti käynnistyvä uusi sovitus klassikkobiisistä kasvaa pikkuhiljaa raskaasti rokkaavaksi, kummankin artistin vahvuuksia hyödyntäväksi anthemiksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“”Peltirumpu” valikoitui biisiksi monestakin eri syystä, ja sovitimme sen uusiksi koko bändin voimin. Kajoaminen ”Peltirummun” kaltaiseen klassikkoon on aina haaste, mutta löysimme yhdessä tarvittavan raikkaan ja silti energisen lähestymiskulman”, Apocalyptican primus motor Eicca Toppinen kertoo.

Ismo on taiteilijuudessaan niin omalla levelillään, että oli todellinen kunnia, että hän suostui versioimaan ”Peltirummun ”meidän kanssamme”.

Eican bändikaveri Perttu Kivilaakso yhtyy ylistyssanoihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Oli enemmän kuin upeaa saada vihdoin tehdä projekti suuresti arvostamamme Ismo Alangon kanssa. Sielun Veljien legendaarinen ”Peltirumpu” sai nyt apocalyptisen käsittelyn! Pyrimme jatkuvasti etsimään erilaisia ilmaisukeinoja sekä löytämään uusia reittejä musiikillisessa kehityksessämme. On aina kiehtovaa nähdä kuinka erilaiset palaset loksahtavat lopulta saumattomasti paikoilleen. Tämä oli huikea yhteistyö, jonka toteutumista olimme odottaneet ja toivoneet jo lähes parikymmentä vuotta!”, Kivilaakso kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat