Arviossa Vargravin maagisen ihailtava ”Dimension: Daemonium”

Mielipuolisella tahdilla musiikkia äänittänyt V-Khaoz julkaisi huhtikuussa monen metallipään iloksi sooloprojektinsa Vargravin neljännen albumin ”Dimension: Daemonium”. Kahden single-kappaleen varoituksella julkaistu levy lienee mitä esimerkillisin näytös siitä, miten koukuttavan kauniisti soiva kirkonpolttohevikiekko tulee tehdä. Megalomaanisen ”The Nightholdin” jälkeen ilmaisua on onneksi ja onnistuneesti pelkistetty, ja tunnelmallisesti tuorein tuotos on lähempänä yhtyeen alkupään tuotantoa. Saundit ovat hiotummat kuin ”Netherstormilla”, mutta jotain tuon maagisen debyyttilevyn raakuudesta on säilynyt myös ”Dimension: Daemoniumille” saakka. ”Dimension: Daemonium” on siinä mittakaavassa kuitenkin edistyksellinen teos, ettei sen liiallinen rinnastaminen yhtyeen aiempiin levytyksiin liene mielekästä.

Kaikkein kirkkaimpana elementtinä Vargravin uusimmalla levyllä loistaa vastustamattomasti kuulijan sisäänsä imevä tunnelma. Synat ovat paremmat kuin varmaan missään, ja ne näyttelevät merkittävää osaa albumin kiehtovan mystisessä äänimaisemassa, joka on samaan aikaan sekä maanalainen että avaruudellinen. Synat maalaavat lumoavia galaksien välisiä mielikuvia samaan aikaan, kun muut soittimet vaikuttavat kaikuvan jostain tuntemattomasta maan uumeniin hylätystä vankityrmästä. Mielikuvia voimistaa laulaja Werwolfin hieman örkkimäinen ääni.

Sinfoniset biisit pursuavat ideoita ja melodioita vaikka muille jaettavaksi ja onkin hämmästyttävää, kuinka saumattomalta kappaleiden kulku kuulostaa, vaikka niiden osiot vaihtuvat toisinaan hyvinkin tiuhaan. Paria poikkeusta lukuun ottamatta biisit sisältävät melko vähän toistoa, ja esimerkiksi loppupuolen raidat ”Bleeding Galaxies” ja ”Starlight Chalice” etenevät yllätyksellisesti mutta yhtenäisesti osiosta seuraavaan kuin yhdeltä istumalta pakkomielteisesti ahmittava kirja. Tunnelmasta ei lipsuta, minkä ansiosta albumi pitää kuulijan pelottavan tiukasti otteessaan.

Levyn erinomaisuus ei jää myöskään tuotannosta kiinni. Vaikka orgaanisemminkin soivia rumpusaundeja on kuultu, raikaa setti luonnollisesti likimain sen puitteissa, mitä tämän kaltainen ilmaisu jättää sille varaa. Koko orkesterin soittaessa jäävät kitarat hyvinkin taustalle, jolloin syntentisaattoreille jää runsaasti tilaa. Mikään elementti tai soitin ei kuitenkaan hyökkää liikaa silmille, ja musiikilla on riittävästi ilmaa, että sitä jaksaa kuunnella saundienkin puolesta pitkään.

Erittäin lupaavasti uransa aloittaneen Vargravin voi viimeistään nyt myöntää olevan yksi merkittävimpiä black metalia eteenpäin kehittäviä tämän hetkisiä nimiä. Se ammentaa arvokkaasti lajin perustuksista värittäen sitä jollain määrittämättömällä uudella. Yhtyeen katalogi on tähän mennessä varsin yhtenäinen ja tasonsa puolesta tasainen, mutta ”Dimension: Daemonium” saattaa olla sen tähän asti onnistunein ja omintakeisin teos. Se on todennäköisesti myös oiva portti koko genreen tutustumisen pariin. On melko sääli, ettei Vargrav tee enää keikkoja eikä ilmeisesti, ellei toisin ilmoiteta, jatka aktiivisesti toimintaansa muutenkaan. Tällaisella musiikilla vahvistuisi nimittäin minkä tahansa hevifestarin kattaus.

Kirjoittanut: Lauri Nieminen