Arvoisensa loppuhuipennus festarikesän kuninkaalle – Kuopiorock 2021, osa 3/3

Menin lauantaina jo hyvissä ajoin festarialueelle, sillä halusin nähdä mielestäni yllättävän aikaisin esiintyvän Lost Societyn. Festivaalin viimeisenä ja edelleen sateisena päivänä yleisöä ilmaantui lavan edustalle ihan kiitettävästi. Jos ei tähän mennessä ollut saanut itseään pienestä festarikohmelosta hereille, niin tämä bändi ravisteli varmasti. Koko bändi soitti thrash metalliaan antaumuksella. Eniten ihmettelin bändin keulahahmon Samy Elbannan kykyä laulaa, soittaa kitaraa ja hyppiä ympäri lavaa samanaikaisesti suorituen kaikesta hienosti hymy huulilla. Elbanna on mielestäni mainio thraslaulaja: hänen äänialansa on laaja ja sointuisa, mutta tarvittaessa löytyy uskottavaa raspia ja asenteen sekä tunteen kuulee äänestä aina. Bändissä oli selvästi kitara-osaamista ja sille annettiin esityksessä tilaa. Kahden kitaristin, Samy Elbannan ja Arttu Lesosen välinen kitaradialogi oli kiehtovaa kuunneltavaa.  Keikan koskettavin hetki oli Aleksi Laiholle omistettu hiljaisempi kappale “Into the eternity”. Live-yleisölle esiintymisestä iloitseva bändi loppusetti oli nopeaa tykitystä. Aurinkokin ilahdutti väläyttämällä säteitään sadepilvien lomasta.  

Festarin pääpäivän juonsi Jussi 69 ja seuraavaksi stadionin lavalle hän kutsui rap metal yhtye Lähiöbotoxin. Uhkaavan kuuloinen intro saatteli lavalle bändin keulillaan räppärit Seksikäs Suklaa ja Dosdela. Asenteella vedetyt kappaleet maalasivat kuulijoiden tajuntaan hieman Itä-Helsingin todellisuutta. Kappaleet kuten “Rikkinäinen Suomi” ja  “Puhdasverinen vihaaja” ravistelivat pohtimaan maahanmuuttajien Suomessa kohtaamia ongelmia ja metallimusiikin elementit toimivat hienosti vahvan sanoman takana. Circlepitit pyöri ja keikalla oli hyvä meno. 

Viimeisenä Kuopiorock-päivänä Puistolavan toisenä esiintyjänä nähtiin Granite Heart. Festarien pääpäivänä sää oli poutainen, mikä satoi niin yleisön kuin yhtyeenkin laariin. Paistava aurinko loi hyväntuulisuutta keikalle puolin ja toisin, vaikka yleisöä ei tässä vaiheessa vielä paljoa ollutkaan. Settinsä lopuksi Granite Heart soitti cover-kappaleet “Fortunate Son” ja ”Rockin’ in the Free World”. Varsinkin jälkimmäinen oli oikein osuva loppukaneetti tässä loputtomien lockdownien ja rajoitusten kurjistamassa maailmassa, joskin näin korkean profiilin biisien soitto hieman epäedullisesti alleviivasi yhtyeen oman materiaalin puutteita.

Aurinko paistoi Herra Ylpön saapuessa lavalle vähäeleiseen tyyliinsä. Ylppö yhtyeineen aloitti keikan kappaleella “Riisu siipesi”. Taikurimaisen esiintyjän karisma vetosi yleisöön tämän laulaessa setiltään festareiden siirappisimpia lyriikoita rockuskottavasti. Stadionkentällisen kokoisen ihmismassan laulamana Herra Ylpön versio Arja Korisevan kappaleesta “Leipää, lempee, lämpöö” oli korona – aikana hyvin liikuttava kokemus. Murinalauluakin kuultiin kappaleen “Minä annan kaikkeni” yhteydessä. Ylppö juoksi yleisön keskelle ramppia pitkin ja heitti yläfemmoja fanien kanssa kaiteiden yli. Keikan lopussa yleisö vaati lähes raivokkaasti encorea ja saikin Ylpön bändeineen takaisin lavalle soittamaan “Mustat hevoset”. Auringon ja hyvän musiikin lämmittämänä keikka sujui itselläni ja selvästi monilla muillakin iloisesti tanssien.

En ollut koko festareiden aikana ehättänyt vierailemaan Väinö Stagella, ja tämäkin puute tuli onneksi korjattua vihoviimeisenä Kuopiorock-päivänä. Esiintymislava oli sijoitettu viihtyisälle hiekkarannalle, jossa lavan tapahtumat yhdistettynä rantabaareihin ja aurinkotuoleissa köllötteleviin juhlijoihin loi hulppean kontrastin. Kuopiolaisen Licuationin oli määrä polkaista bileet käyntiin Väinö Stagella viideltä iltapäivällä, ja näin myös tapahtui. Heti keikan alkajaisiksi laulaja sai rääkäistyä mikrofoniin lähes Dani Filthin korkeimpia rekisterejä hätyyttelevällä vimmalla, mikä sinetöi oman mielenkiintoni välittömästi. Armottoman death metal-paahtamisen ohessa välillä kuultiin myös tervetullutta rauhallisempaa himmailua, ja keikan loppua kohden yhtye oli voittanut yleisön puolelleen siinä määrin, että pikainen moshpitti irtosi pyynnöstä ja yhteiskuvaan oli runsaasti halukkaita tulijoita.

Väinö Stage toimi myös Self Enslavedin (aiemmalta nimeltään Feet Off The Ground) debyyttikeikan näyttämönä. Aivan Licuationin veroista vaikutusta tämä puhtaita ja raakoja lauluja musiikissaan yhdistellyt metallipumppu ei onnistunut tekemään, mutta ensimmäiseksi keikaksi suoritus oli oikein mukiinmenevä. Yleisöä oli paikalta arviolta muutaman tusinan verran, ja paikallaolijoilta irtosi kohteliaat suosionosoitukset näillekin raskaan musiikin raatajille. 

Tänä vuonna Euroviisuissa Suomea menestyksekkäästi edustanut violent pop-yhtye Blind Channel hyppäsi stadionin lavalle aivan järjettömällä energialla. Sitä oli saapunut katsomaan päivän tähän mennessä selvästi suurin yleisö. Lavan tilan käyttö ja haltuunotto nousi tämän bändin myötä aivan uudelle tasolle. Bändin eleet, koreografia ja visuaalit olivat vaikuttavia yhtyeen iskevän musiikin kanssa. Bändillä oli muitakin hyviä biisejä kuin viisuhittinsä “Dark Side”  ja coverit toimivat nekin. Amaranthen örinälaulusta vastaava Henrik “GG6” Englund liittyi laulajien joukkoon esittämään kappaleen “Snake”. Yleisö oli aivan fiiliksissä. Keikka päättyi onnellisesti yhteiskuvaan jättiyleisön kanssa Euroviisujen sääntökirjassa kiellettyjen käsimerkkien kera.

Beast In Black on tehnyt lopullisen läpimurron suomalaisten sydämiin. Tämähän kävi jo selväksi edellisellä todistamallani bändin keikalla Helsingin jäähallissa, mutta kun puolentoista vuoden keikkatauon jälkeen vastaanotto on aivan yhtä hurmuksellinen kuin silloinkin, voidaan asia katsoa lopullisesti sinetöidyksi. Beast In Blackin viisikko kolmella suomalaisella ja kahdella ulkomaalaisvahvistuksella on voittanut yleisön sympatiat puolelleen lähes kaikkialla minne menevätkään, eikä Kuopio ollut tähän poikkeus. Läpi koko keikan pommit paukkuivat, kipinäsuihkut sinkoilivat ja pyrot lämmittivät yleisöä tuon tuostakin, kun ”Eternal Fire”, ”Cry Out for a Hero”, ”True Believer”, ”From Hell With Love”, ja lukuisat muut bändin ykköshitit tömisyttivät tannerta. Yannis Papadopoulos kiitteli vuolaasti yleisöä tämän uskollisuudesta ennen ja jälkeen koronatauon, ja juhlaväki söi laulajan kädestä kohteliaasti kuin varpunen jouluaamuna. Beast In Black on työstänyt uutta albumiaan jo pitkään, ja kun vanhojenkin biisien vastaanotto on samanlaista kuin Kuopiorockissa, voi vesi kielellä vain spekuloida, millaiseen nousukiitoon bändi vielä yltää tulevaisuudessa.

Ruotsista saapunut metalliyhtye Amaranthe sai lavan liekkeihin jo ennen kuin sen kaikki jäsenet  olivat edes lavalla. En ole koskaan nähnyt vastaavaa pyroshowta, kuin mikä tällä yhtyeellä oli. Ilotulitteet räjähtivät kitaristin alkaessa soittaa. Yleisö taas räjähti raikuviin suosionosoituksiin laulaja Elise Rydin astuessa parrasvaloihin. Bändin koregrafia kolmen laulajan kera oli hieno. Bändin uusimmalta levyltä kuultiin ainakin kappale “Fearless” ja  vanhemmasta tuotannosta kuultiin muun muassa ”Drop Dead Cynical” , “Hunger” ja “Invincible”. Yhtyeen rumpali nousi esiin soittaen pitkän soolon muiden poistuttua lavalta.

Pyrotekniikka roihusi läpi koko keikan ja mietin bändin olevan kuin nuotio, yhtä kaunis ja lämmittävä. Yhtyeen esittäessä hitaamman kappaleensa “Amaranthine” yleisö reagoi kännyköiden valomerellä. Elise esiintyi ”The Nexuksen” aikana liekinheitin kädessään. Sateessa esityksen katsominen jäi mieleen hyvin tunnelmallisena kokemuksena. 

Hetken poistumiseni stadionilta kostautui, kun koetin löytää sopivaa paikkaa yleisöstä nähdäkseni edes hieman megasuosiota nauttivasta sinfonisen metallin supertähdestä Nightwishista. Bändi saapui lavalle huimien livevisuaalien kera. Yhtyeen viimeisimmältä  albumilta “Human. :II: Nature.”  kuultiin runsaasti kappaleita. 

Bändi vaikutti ehyeltä, vaikka sen basisti olikin vaihtunut. Entisen pitkäaikaisen basistin sekä runsaasti lauluosuuksia hoitaneen Marco Hietalan tilalle tullut Jukka Koskinen näytti solahtaneen porukkaan luontevasti.  Floor Jansenin moniopuolisuus laulajana tuli jälleen esiin hänen heittäytyessään esittämään joitakin Hietalalle kuuluneista lauluosuuksista, joista myös bändin multi-istrumentalisti Troy Donockley otti koppia. Jansen on uskomaton, hän kykenee saman kappaleen aikana laulussaan tavoittamaan särmikkyyttä, joka Hietalan hevilaululle oli ominaista ja vaihtamaan lennossa kevyempään tai klassiseen laulutyyliin ja takaisin. Tätä pohdin erityisesti bändin vanhempaa tuotantoa olevan kappaleen “I Want My Tears Back” aikana, josta oli vahvassa muistissa Hietalan esittämiä kohtia.  

Soittamisen ilo välittyi bändin johtohahmon Tuomas Holopaisen olemuksessa. Yksi Nightwishin näyttävimpiä elementtejä lavalla ja tietysti monella tapaa sen musiikista kuultavissa oleva asia on Holopaisen intohimo soittamiseen. Keikan viimeinen kappale “The Greatest Show on Earth” “We Were Here”-sanoituksineen jätti pohtimaan ihmisten elämänsä aikana maapallolle jättämää jälkeä. Näihin syvällisiin mietteisiin ja keikan jälkeisiin rätiseviä sydämiä taivaalle taikoviin ilotulituksiin oli hyvä päättää festivaali.

Teksti: Satu Haiko, Ossi Kumpula (Granite Heart, Licuation, Self Enslaved, Beast In Black)

Kuvat: AJ Johansson