Askel lähempänä normaalia – Turku Saatanalle, osa 1/2

Kirjoittanut Ossi Kumpula - 1.3.2022

Maaliskuun 1. päivästä alkaen korona- ja kokoontumisrajoitukset hellittävät Suomessa siinä määrin, että keikkoja ja muita yleisötapahtumia pystyy maassamme järjestämään kutakuinkin normaalisti. Esimakua tälle iloiselle asiantilalle hain vierailemalla viime viikonloppuna Turku Saatanalle-tapahtumassa, jossa historiankirjojen ö-mappiin toivottavasti pysyvästi siirtyvät rajoitukset näyttäytyivät lähinnä aikaisina soittoaikoina ja anniskelun loppumisena iltayhdeltätoista. Mustaa metallia juhlistettiin Turun Utopia-klubilla 25.-26.2.2022 yhteensä kahdentoista orkesterin ja molempina päivinä noin kolmensadan kävijän voimin. Ensimmäisenä päivänä työnäytteensä antoivat Black Rock, Malum, Warmoon Lord, Morgal, Black Crucifixion ja Horna.  

Yleisöä Utopia-klubin yläkerran salissa oli vielä maltillisesti hyvinkääläisen Black Rockin aloittaessa savottaansa. Maltillista oli myös kolmihenkisenä esiintyneen kokoonpanon ulosanti, sillä rekvisiittaa ei ollut taustalakanankaan vertaa ja soittajatrio ei ylenpalttisilla sotamaaleilla tahi muilla krumeluureilla kukkoillut. Mutta se pääasia, eli itse musiikki osui kyllä allekirjoittaneen makuhermoon sitten sitäkin tehokkaammin. Muun muassa Black Sabbathia ynnä muuta perinteisempää heavyä kanavoineet riffit yhdistettynä kuulijaystävällisiin tempoihin oli sanalla sanoen musiikkia korvilleni, ja tulihan sieltä sitä mustalle metallille ominaisempaa hurjasteluakin. Black Rock toimitti virkansa festareiden pelinavaajana kunnialla turhia kumartelematta tai kainostelematta, ja puolen tunnin setin jälkeen bändin tekemä ensivaikutelma allekirjoittaneeseen oli selvästi plussan puolella.

Ennen seuraavana esiintynyttä Malumia päätin vierailla merch-tiskillä ja tutustua keikkapaikkaan muutenkin hieman tarkemmin, sillä tiukoille venyneistä aikatauluista johtuen olin suunnannut Black Rockin keikalle tuulispäänä ympärilleni juuri katselematta. Festareiden pääareenana toiminut sali sijaitsi sen verran monen porrasvälin korkeudessa, että muistot viettivät väkisinkin edesmenneen Nosturin rappuhelvettiin. Palatessani tutkimusmatkoiltani takaisin kohti esiintymissalia kuulin kauhukseni Malumin jo aloittaneen keikkansa, vaikka kellon mukaan ilmoitettuun aloitusaikaan oli vielä useita minuutteja. Aikataulujen pettämisestä ”väärään” suuntaan muodostuikin yksi kaksipäiväisten bakkanaalien kantavista teemoista, kun bändi toisensa jälkeen aloitti keikkansa etuajassa.  

Malumin päästessä vauhtiin Utopia-klubin miellyttävä väljyys olikin jo vaihtunut orastavaksi tungokseksi, mikä herätti heti pelon, millainen ryysiksestä mahtaisi muodostua juhlien ja juhlaväen maistin myöhemmin edetessä lakipisteeseensä. Malum-kuusikon vyöryttämä kakofonia oli jo paljon perinteisempää black metallia, ja setin huippukohdaksi kohosi komeilla suomenkielisillä sanoituksilla varustettu ”Messiaan kuolema”. Ensi vuonna pyöreitä täyttävä Malum otti ajan ja tilan haltuun vanhojen tekijöiden elkein, ja erityisesti bassotaiteilija KK otti livetilanteesta silminnähden kaiken ilon irti. Keikan päätteeksi yläfemmat läpsyivät bändimiehistön kesken, ja nyrkkitervehdyksiä jaettiin auliisti eturiveihin. Tyytyväisyys keikkaa kohtaan oli siis tosiasia, eikä suotta.

Itselleni festivaalien ennakkoon yksi odotetuin esiintyjä Warmoon Lord aloitti keikkansa peräti kahdesti. Aikansa instrumentteja viriteltyään bändi nimittäin aloitti yhteissoiton pimentyneessä salissa ja yleisö nousi takamuksiltaan vain hämmentyäkseen, kun meteli yhtäkkiä lakkasi ja ryhmä palasi viritystoimiinsa soundcheckin ollessa vielä kesken. Keikkapaikalla kun ei ollut yleisöä ja yhtyeitä väliaikojen ajaksi jakavaa verhoa, vaan tarpeelliset roudaukset ja viritykset hoidettiin kaikkinensa keikkakansan edessä. Järjestely verotti osaltaan keikkojen magiaa, kun soittoajan päätyttyä muusikot itse vain ryhtyivät arkisesti korjaamaan omiaan pois seuraavien tieltä. Joka tapauksessa Warmoon Lordin liveosuus oli samaa loisteliasta, runsailla koskettimilla ryyditettyä tunnelmaa, joka jo studionauhoituksilta on käynyt tutuksi. Taustabändin ohella myös projektin pääpiru Vechi Vrajitorin esiintyminen oli arvokkaan vähäeleistä, joskin sotisopa oli kunnossa messevine piikkirannekkeine päivineen. Musiikillisesti Warmoon Lord hiveli korvia, vaikka elämyksenä keikka ei ollutkaan sieltä viihdyttävimmästä päästä.

Mikkelistä ponnistava Morgal yllätti heti kättelyssä aloittamalla keikkansa juuri ennakkoon ilmoitettuna ajankohtana. Siinä missä Warmoon Lordin musiikki vietteli esiintymisen jättäessä hieman kylmäksi, oli asetelma Morgalin kohdalla päinvastainen: voittopuolisesti kaaoottista kohkausta ja omaan makuuni liian vaimeaa rumpusoundia kompensoi energinen lavapreesens, jossa ei tyydytty vain yksipuolisen monotonisesti esiintymään yleisölle. Liidikitarasta vastannut Crusher erottui joukosta paitsi lyhyellä tukkamuodillaan, myös soittotaidollaan, ja miehen melodisemmat kitaraosuudet tarjosivat itsellenikin korvakarkkia bändin muutoin ääriaggressiivisen tulituksen mennessä hieman yli oman hilseeni. Ei-toivottua vaarantuntua keikalla koettiin, kun joku miksauskioskin läheisyydessä keksi läikytellä ohrapirtelöään pitkin kallista laitteistoa. Pahimmassa tapauksessa moinen hurjastelu saattaisi koitua keikalla kuin keikalla kohtalokkaaksi, nyt selvittiin säikähdyksellä.

Historian siivet havisivat Black Crucifixionin tullessa soittovuoroon seuraavaksi. Oman ensikosketukseni yhtyeeseen sain vuonna 2011 bändin lämmitellessä Primordialia Nosturissa. Tuolloinen keikka meni jokseenkin ohi irlantilaisbändiä kuumeisesti odotellessani, mutta tällä kertaa olin jo paljon avoimemmin ja arvostavammin asentein liikenteessä. Pettyä ei tarvinnut, sillä paljaskasvoisina ja vailla ylimääräisiä tilpehöörejä esiintynyt yhtye toimitti väkevän setin miellyttävän keskitempoista black metalliaan. Evästykseksi keikkaa varten luin Kaaoszine-kollegani raportin bändin viimesyksyisestä 30v juhlakeikasta, jossa jonkinlaista kritiikkiä osakseen sai orkesterin yli-innokas live-esiintyminen. Ehkäpä yhtye oli parantanut tapojaan tai sitten oma määritelmäni yli-innokkuudelle on toisenlainen, mutta itseäni ei Black Crucifixionin esiintymisessä mikään häirinnyt. Jokaisella on tietysti oma makunsa ja itse olen vain tyytyväinen, jos kaksi päivää ja kaksitoista bändiä kattavilla festivaaleilla esitykset eivät ole samasta puusta veistettyjä, vaan artisteilla on kullakin omaleimainen auransa.

Ensimmäisen Turku Saatanalle-illan kruunasi itseoikeutetusti niin kataloginsa mittavuudella kuin laadullakin kunnioitusta herättävä Horna. Tämä suomalaisen black metallin instituutioksikin tituleerattu sanansaattaja oli oma, totutun ja tasaisen varma itsensä. Metallinnälkäisestä juhlakansasta turvoksissa ollut Utopia-klubi täyttyi tunnelmallisen messuamisen sulosävelistä, kun kappaleet kuten ”Haudattujen tähtien yönä”, ”Synkän muiston äärellä”, ”Kärsimysten katedraali” sekä oma suosikkini ”Merkuriana” valelivat kokoontuneen seurakunnan kollektiivista tajuntaa. Hornan diskografia on niin laaja, että keikkasettiin on helppo koota niin tempoltaan kuin tunnelmiltaankin erilaisia kappaleita, jolloin jokaiselle on tarjolla jotain mieleistä. Pitkälle venynyt ilta alkoi kuitenkin jo näkyä ihmisten kisakunnosta, ja yleisöä alkoi valua paikalta pois jo hyvissä ajoin ennen keikan päättymistä. Ottaen huomioon keikkapaikkojen parin viime vuoden aikana kärsimä kurimus, oli sinänsä mieltäylentävää nähdä ihmisten antaumuksella juovan baaria tyhjäksi, olkoonkin että seurauksena oli kaikenlaista kaatuilua ja puklailua illan kääntyessä kohti loppuaan.

Kokonaisuutena ensimmäinen Turku Saatanalle-päivä oli onnistunut, eikä kyse ollut pelkästään hiljakseen palaavan keikkakulttuurin tuomasta helpotuksen tunteesta. Keikat olivat teknisesti onnistuneita, tunnelma kohdillaan, ja juhlaväki toisiaan kunnioittavalla tuulella. Ukrainan viimeaikaisten tapahtumien langettama varjo ulottui tavallaan myös näille festareille, kun illan kaksi viimeistä esiintyjää omistivat kumpikin kappaleen konfliktin osapuolille, Black Crucufixion Venäjää herjaten ja Horna Ukrainaa sympaten. Nämä huomionosoitukset eivät kuitenkaan vähäisimmissäkään määrin latistaneet tunnelmaa, päinvastoin, joten klubilta tuli loppuviimeksi poistuttua hyvillä mielin kohti ansaittua lepoa ja seuraavan päivän koitoksia.


Teksti: Ossi Kumpula

Kuvat: Sami Hinkkanen