Samuel Järvinen

Hundredth teki Radioheadin ”Idioteque”-kappalesta oman uneliaan versionsa

Uutiset

Kuopiolainen melodista metallia esittävä NEON DÆMON julkaisi neljännen singlensä ”Chaos Ladder”

Uutiset

Elokuussa pidettävän Helsinki Death Festin toteutusta jatketaan kotimaisella kattauksella: alun perin suunnitellut ulkomaiset esiintyjät koitetaan saada vuodelle 2021

Keikat & Festarit

Mercyful Faten kitaristi Hank Shermann kertoo bändillä olevan jo lähes seitsemän uutta kappaletta valmiina

Uutiset

Deftones harkitsee tulevan albuminsa julkaisun siirtämistä bändin kesäkiertueen peruunnuttua

Uutiset

Nightwishin Floor Jansenin mielestä on pelkkää toiveajattelua kuvitella, että elämä palautuisi entiselleen syksyksi

Uutiset

The Hellacopters aloittanut uuden albumin työstämisen ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen

Uutiset

Djentia ja hardcorea maanantaihin: Veil Of Maya julkaisi uuden kappaleensa ”Outsider”

Uutiset

Testinukkeja ydinpommikokeessa: Haken julkaisi animoidun musiikkivideon kappaleelleen ”Canary Yellow”

Uutiset

Devin Townsendin kolmas ja viimeinen etänä pidetty hyväntekeväisyyskonsertti katsottavissa

Uutiset