Bad Monk´s Hill – Demo 2012

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.1.2013

Lähes kymmenen vuotta kasassa ollut Bad Monk´s Hill kertoo musiikkinsa olevan jostain 90-luvun grungen ja vaihtoehtorockin välimaastosta ilman selkeää esikuvaa. Bändin uutukaisen ”Demo 2012” sisältää kaksi biisiä, jotka on tuottanut Mikko Herranen.

Kyllähän tästä löyhkää 90-luvun jenkkigrunge, ja itselleni bändin tuotanto toi mieleen osan Alice In Chainsin biiseistä. Tämäntyylistä musiikkia on tullut yllättävän vähän demorintamalla vastaan, joten selvien polkujen seuraamattomuudesta tulee hatun nosto.

Bad Monk´s Hill soittaa simppelin menevää rockia, jossa kertosäkeet ovat iskeviä ja kitarointi välillä mukavan räväkkää. Laulut hoidetaan puhtaalla äänellä, vieläpä ihan hyvinkin. Tuontannollisesti ”Demo 2012” on vallan mukavan kuuloinen, ja soundeista löytyy mukavasti sekä vanhaa että uutta tyyliä. Syntikat loistavat demolla taustoilla ja antavat kivasti lisämaustetta biiseihin, olematta kuitenkaan liikaa esillä.

Bad Monk´s Hill on taas näitä radioon valmiita bändejä, jolta voi odottaa menestystä. Meno on tasaisen laadukasta, ja pikkuiset vivahteet tekevät bändistä kuuntelemisen arvoisen.

8/10

Kappalelista:
01. Modern Day Innocence
02. Plastic Man

http://badmonks.net/

Kirjoittanut: Janne Partanen