Behemoth provosoi muttei yllätä – Arvostelussa ”The Shit Ov God”

Kirjoittanut Valtteri Perämäki - 7.5.2025

Puolalaisen Behemothin kolmastoista albumi ”The Shit Ov God” ei jätä paljoa arvailun varaan. Se nostaa jo nimellään keskisormen taivasta – ja lähinnä kristinuskoa – kohti aivan kuten Nergalin johtamalta äärimetallikoneelta voi odottaa. Levy on kiillotettu, brutaali ja paikoin jopa koukuttava mutta jättää samalla miettimään, onko kaikki jo kuultu aikaisemmin.

Albumi on lyhyehkö — kahdeksan kappaletta, reilu puoli tuntia — mutta se ei tarkoita, että sen sisältö olisi kevyt. Behemothin soundi on yhä jykevä: Infernon rumpaliarmeija takoo raivolla, ja riffit sahaavat tutun pimeillä leveleillä. Albumin tuottajana toimii Jens Bogren, jonka kädenjälki pitää kokonaisuuden tarkasti hallussa. Tässä on se tuttu Behemothin kaava: black- ja death metalin yhdistelmä, synkkä paatos ja ripaus (tai litra) rienausta.

Kappaleista nousevat esiin erityisesti ”The Shadow Elite”, joka räjäyttää potin heti alkuun sekä nimibiisi ”The Shit Ov God”, joka on ehkä bändin uran tarttuvin – hyvässä ja vähän huvittavassa mielessä. “Syö lihaani, juo vertani” -tyyppinen kertosäe jää päähän, vaikkei sitä ihan joulupöydässä tee mieli hyräillä. Sanoituksissa mennään muutenkin enemmän moukarilla kuin kirurginveitsellä, mutta se on selvästi tietoinen valinta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyllä on myös hienovaraisia vivahteita: ”Lvciferaeon” ryskii thrash-otteella, ja ”To Drown The Svn In Wine” rakentuu komeasti kerrostetuksi messuksi. Päätösraita ”Avgvr (The Dread Vvltvre)” sulkee ympyrän tyylikkäästi vaikkei aivan ehkä toimikaan huipennuksena.

Pidin levystä. Se on väkevä, ammattitaidolla tehty ja täynnä Behemothin tunnistettavaa karismaa. En silti pääse yli tunteesta, ettei albumilla tarjoilla mitään aidosti uutta. Behemoth soittaa tiukemmin kuin koskaan mutta myös turvallisemmin. ”The Satanist” yllätti, ”I Loved You at Your Darkest ” jakoi mielipiteitä, ja ”The Shit Ov God” tuntui ennen kaikkea varmalta. Taitava itsensä toisto ei ole rikos, mutta ei se ihan vallankumouskaan ole.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy