Billboard: Live Nation suunnittelee keskeyttävänsä kaikki suunnitellut kiertueensa koronaviruksen takia

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 12.3.2020
Lamb of God

Koronavirus niittää huolta maailmalla ja vaikuttaa pitkälti myös musiikkimaailmaan. Suomen hallitus esitti tänään suosituksen, jonka mukaan kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Hallituksen esityksen jälkeen moni konsertti ja kevään aikana järjestettävä festivaali onkin ilmoitettu joko perutuksi tai siirretyksi tulevaisuuteen. Esimerkiksi Steelfest ilmoitti siirtävänsä festivaalin vuodelle 2021 ja Machine Headin konsertti peruttiin.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump julisti kolmekymmentä päivää kestävän matkustuskiellon Manner-Euroopasta Yhdysvaltoihin. Matkustuskielto tulee voimaan 13. maaliskuuta kello 23.59 Yhdysvaltain aikaa (14. maaliskuuta kello 5.59 Suomen aikaa).

Worldometer-sivuston mukaan koronavirukseen kuolleita on tätä uutista kirjoitettaessa 4 965 ja parantuneita puolestaan 68 898. Hygieniasta on kuitenkin tärkeää pitää huolta juuri nyt, ja kotiin jääminen on suotavaa, mikäli havaitsee itsellään flunssaan viittaavia oireita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Billboardin julkaiseman artikkelin mukaan tapahtuma-alan jättiläinen Live Nation suunnittelisi kaikkien kiertueidensa keskeyttämistä. Billboardin raportin mukaan yhtiö arvioi asiaa uudelleen huhtikuussa, ja tavoitteena on, että kiertueet jatkuisivat taas normaalisti touko- tai kesäkuussa tilanteesta riippuen. Yrityksen työntekijöitä on neuvottu työskentelemään etänä. Maaliskuu on Live Nationin mukaan muutenkin suhteellisen hiljainen kuukausi kiertueiden osalta.

Päätöstä ei ole vielä virallistettu Live Nationin toimesta, joten nähtäväksi jää, päätyykö yritys peruuttamaan järjestämiään kiertueita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy