Blowup palasi raskaampana kuin koskaan – Blowup vol. 3, osa 1/2

Usnea

Helsingin Korjaamo muuttui jälleen normaalista poikkeavan raskaan musiikin temppeliksi, kun jo kolmatta kertaa järjestetty Blowup-festivaali toi paikalle aiempia vuosia enemmän doom metaliin keskittyneen kattauksen yhtyeitä, joiden musiikki ei soisi koskaan valtakunnallisilla radiokanavilla. Kymmenen yhtyeen joukossa oli niin suuren jälkensä jo jättäneitä veteraaneja, pikkuhiljaa kiinnostusta herättäneitä uusia tuttavuuksia kuin juuri tällä hetkellä uransa huipulla olevia uudisraivaajia, jotka ovat muokanneet raskasmetalin historiankulkua mieleisekseen aivan viime vuosina.

Phurpa

Ennen doom metal -juhlia tapahtui outoja asioita. Blowupin historian nimekkäimmät kekkerit avasi Venäjältä kotoisin oleva Phurpa, jonka musiikilla ei ole niin minkäänlaista tekemistä sen enempää doomin kuin metalinkaan kanssa. Kaksi Nuuskamuikkusen näköistä kaveria istui Korjaamon lavalla yrittäen suorittaa jonkinlaista rituaalia: aluksi jonkin valtavan torven (en tiedä, mikä se oli, mutta sillä voisi tappaa ihmisen) avulla, mikä vaihtui tunnin soittoaikaan nähden suhteellisen nopeasti kaikkia fysiikan lakeja ja ihmiskehon biologian säännönmukaisuuksia rikkovaan kurkkulauluun, joka oli kyllä varsin komean kuuloista, eikä varmastikaan mikään helppo taito opetella. Erilaisilla lyömäsoittimilla tuotiin hieman väriä pidemmän päälle kuitenkin melko puuduttavaan performanssiin.

Ehkä, ja toivottavasti, joku muu koki esityksen aikana jonkinasteisen valaistumisen, mutta itse en oikein päässyt perille tuon idean tasolla mielenkiintoisenkin esiintyjän tekemisistä. Avoin mieli ja ennakkotietojen perusteella herännyt uteliaisuuskaan eivät harmillisesti auttaneet ymmärtämään tunninmittaista kurkkulaulurituaalia. – Ehkäpä tilanne ja paikka (ja päihteet) olivat aivan väärät sen sisäistämiseen. Pystyn kuvittelemaan, että joissain muissa olosuhteissa esityksestä voisi saada paljonkin irti, mutta ne olosuhteet eivät ole lähelläkään perinteistä esiintymislavaa.

Phurpa

Seuraavaksi esiintyneen Warningin keikasta on julkaistu jo oma raporttinsa, joten siihen ei puututa nyt tämän enempää.

Church of misery

Keikkatauolta palanneen Church of Miseryn rokkaava riffijytä laittoi ihmisiin vauhtia lavan edustalla. Perjantain osalta soittojärjestys oli siinä mielessä hyvä, että erilaisia tunnelmia tarjonneet yhtyeet vuorottelivat. Masentavassa sumussa laahanneen Warningin jälkeen Church of Miseryn räjähtävä myllytys potki yllättävänkin kovaa. Hyvällä tavalla mutaisen ja räkäisen äänimaailman keskiössä jylläsi stonerin-, doomin- ja sludgen-sukuisia raskaan sarjan riffejä, joiden räväkässä energiassa on jotain todella tarttuvaa.

Church of misery

Lavan edustalla keikkaa seuranneiden innokkuus oli kiitettävää, Church of Misery oli selvästi oikeanlaisen yleisön edessä. Yhtyeen uusi vokalisti Hiroyuki Takano riehaannutti yleisöä vielä entisestäänkin omalla eläytymisellään ja vuorovaikutuksellaan katsojien kanssa. Muu bändi pysyi esiintymisessään lähinnä taustatekijöinä mutta näyttäen musiikin kuitenkin virtaavan heidänkin lävitseen. Eikä hyvään meininkiin sen enempää tarvittukaan, kun kappaleet kulkivat hyvin, ja kaikki jäsenet soittivat napakasti yhteen mutta kuitenkin niin, että soitossa vallinnut kaoottisuus iski elävän tilanteen tunnun suoraan kasvoille. Jokaisella jäsenellä oli oma panoksensa annettavanaan, mutta kukaan ei korottanut itseään muiden yläpuolelle. Kaikki lavalla tapahtunut palveli bändin yhteistä ulosantia, joka toi soitettuihin kappaleisiin sellaista terää, joka ei viillä levyltä kuunnellessa. Se on live-keikkojen ainutlaatuinen etuoikeus.

Church of Miseryn energia ja innokkuus lavalla ovat omalla tasollaan ja luottamus omaan musiikkiin todella lujaa. Levytyshistoriaa silmäillessä se ei ole mikään ihmekään. Kyseisen kaltaisten keikkojen ansiosta usko livemusiikin tulevaisuuteen pysyy elossa, sillä sellaista kokemusta ei saa levyltä tai tiedostoilta.

Usnea

Usnea on melko uusi tekijä, mutta se on pikkuhiljaa saanut näkyvyyttä kylmän kauniilla musiikillaan. Hauras melodia täydentää kokonaisuuden, jonka perustana on funeral- ja death doomin painostava raskaus. Ainoana tämän tyylisuunnan edustajana Usnea erottui esiintyjäkattauksessa edukseen, vaikka toisaalta paikalla ei ehkä ollut yhtä paljon potentiaalisia uusia ystäviä kuin muille nuorille yhtyeille. Usnea käytti tilaisuutensa hyvin ja teki soitollaan synkästä musiikistaan helposti lähestyttävää muunkinlaisen hidastelun ystäville. Vaikkei keikka sinänsä ollut mitenkään poikkeuksellinen tai juurikaan keskitasoa parempi, Usnean musiikki itsessään oli hyvä lisä Blowupin kattaukseen ja teki siitä yhden sävyn verran värikkäämmän.

Ufomammut

Ensimmäisen Blowup-päivän päätti Ufomammut, jonka aikaisemmista keikoista on ainoastaan hyviä kokemuksia. Uuden ”8”-albumin materiaalilla alkanut keikka jatkoi samaa linjaa, vaikkei ollutkaan Ufomammutilta näkemistäni keikoista paras. Uusi albumi soi alkuun hieman vaisusti, vaikkei itse soitossa tai esiintymisessä ollutkaan mitään vikaa. Keikka lämpeni pikkuhiljaa, vaikka ihmisten määrä Korjaamolla väheni tasaiseen tahtiin. En tiedä, mikä päivän yhtyeistä oli ihmisille se varsinainen pääesiintyjä, vai oliko sellaista ollenkaan näin rautaisessa kattauksessa, mutta Ufomammut osoitti olevansa aivan oikealla paikalla päivän viimeisenä esiintyjänä viimeistään silloin, kun siirryttiin aiempien levyjen kappaleisiin. Musiikki vei täysin mukanaan ja ylitti pitkälti kaiken sen, mitä koko päivänä oltiin aiemmin kuultu. Psydekeliaan sukeltanut stonerdoom iski Ufomammutin käsittelyssä niin syvälle tajuntaan, että ihmiset olisivat olleet valmiita kuulemaan vielä paljon lisää Blowupin pisimmän setin jälkeen.

Ufomammut

Ensimmäinen päivä tarjosi monenlaista riffivyörytystä omien suuntauksiensa taitavimmilta ja kiinnostavimmilta yhtyeiltä. Monta loistavaa keikkaa todistaneena oli hyvä lähteä nukkumaan pitkälle yöhön venyneen illan jälkeen. Seuraavana päivänä oli tarjolla vähintään yhtä kova kattaus.

Kuvat: Antti-Juhani Johansson

Kommentoi julkaisua