Blowup palasi raskaampana kuin koskaan – Blowup vol. 3, osa 2/2

Lauantain aloitti PH, uudelleensyntynyt musiikillinen kameleontti, jonka unenomainen psykedeliaperformanssi hämmensi ja herätti pelonsekaista uteliaisuutta. PH menee aivan omia polkujaan — mitä ne sitten milloinkin sattuvat olemaan. Taiteelliset kompromissit taitavat olla tämän yhtyeen uralla melko vähissä, ja oman intuition ja näkemyksen seuraaminen tässä määrin on todella arvostettavaa. Näillä asioilla on varmasti ollut osuutta yhtyeen pikkuhiljaa tapahtumassa olleeseen esiinnousuun.

Musiikki kasvoi pienestä ja vähästä suureksi taide-esitykseksi, jossa tapahtui paljon kiinnostavia ja tavanomaisesta poikkeavia asioita. Oli todella vakuuttavaa, kuinka hyvin se pysyi kasassa koko keikan ajan, ja kuinka musiikin eri osat nivoutuivat live-olosuhteissa toisiinsa saumattomaksi kokonaisuudeksi. Musiikki soljui sulavasti eteenpäin, kehittyen matkallaan jatkuvasti erilaisiin muotoihin. Live-kokemuksena PH oli ainakin erilainen kuin suurin osa kaikista muista näkemistäni yhtyeistä. Oikeastaan se oli lähempänä taide-esitystä kuin perinteistä keikkaa, vaikka siitäkin näkökulmasta katsottuna PH esiintyi hyvin. Vaikka PH ei ole itsensä ja live-esiintymisensä kanssa vielä aivan maalissa (en tiedä onko se tällaiselle yhtyeelle edes mahdollista), sen omaperäisyys ja taiteellinen tinkimättömyys kantavat pitkälle jo nyt.

Myös seuraavaksi esiintynyt Domkraft edusti Blowup-kattauksen nousua tekevää nuorta sukupolvea. Musiikissaan se ei esittele mitään uutta tai mullistavaa, mutta perinteinen stonerdoom on hallussa melko hyvin ja hieman omaakin väriä on tuotu häivähdyksellä melodisuutta. Tarttuvalla otteella soittaneella yhtyeellä oli myös soundimaailma kohdallaan: ilmavasti roiskitut riffit täyttivät koko tilan ja varsinkin rouhea basso kolisi ja pörisi komeasti. Domkraftin sellaisenaankin ihan toimiva stonerdoom tarvitsisi hieman enemmän variaatiota ja uskallusta pysyäkseen kiinnostavana pitkällä matkalla. Bändi soittaa kyllä taitavasti ja omistaa selkeästi tyylitajua tällaisen musiikin esittämiseen, minkä ansiosta tätäkin keikkaa oli miellyttävää seurata.

Loppupäiväksi oli tiedossa edelleen voimissaan olevia raskaan hidastelun uranuurtajia. Jo 1990-luvun alussa mutaisessa sludge-liejussa velloneen Noothgrushin tunnisti tyylisuuntansa edustajaksi jo osan jäsenistä kävellessä lavalle. Sehän on tietysti vain hyvä asia. Inhorealististen teemojen täyttämä musiikki räjähti ilmoille todella voimakkaasti, ja vaikkei musiikki ollutkaan minulle entuudestaan kovin tuttua, se päästi sisäänsä ja vei mukanaan nopeasti. Soundit olivat todella hyvät, juuri sopivan sumuiset rähjäisen sludgen vaatimuksille ja samalla tarpeeksi selkeät niin, että kaikesta sai selvää. Eri instrumentteja korostettiin juuri oikealla tavalla ja yhtyeen ääni oli yhtenäinen. Meininkiäkin riitti ainakin lavan edustalla. Vokalisti Dino Sommese löysi esiintymisessään alkuperäisen sludgen inhon ja pahan olon riipivän rääkymisensä ohessa ja yllytti yleisöä riehumaan sydämensä kyllyydestä. Noothgrush näytti, miten täysverinen sludge-keikka kuuluu soittaa.

Doom metalista puhuttaessa harvalla yhtyeellä on ollut yhtä suuri vaikutus kuin Saint Vitusilla. Koko genre saattaisi näyttää ja kuulostaa aivan erilaiselta, jos ei alkuperäistä muotoaan jo 1970-luvun lopussa saanutta yhtyettä olisi koskaan perustettu. Saint Vitusin oli tarkoitus päättää koko Blowup, mutta Dave Chandlerin jalkavamman takia soittoaika muuttui aikaisemmaksi. Kävelysauvojen varassa lavalle kinkannut kitaristi oli sympaattinen näky, mutta soitossa terveysvaivat eivät kuuluneet ollenkaan. Päinvastoin, Saint Vitus soitti yhden koko tapahtuman ernergisimmistä keikoista. Vaikka Chandler seisoi paikallaan käytännössä koko keikan ajan, parisen vuotta sitten yhtyeeseen palannut alkuperäislaulaja Scott Reagers sai yksinäänkin täytettyä lavan ja puristettua yleisön kämmenelleen. Laulukin kuulosti vähintään yhtä hyvältä kuin levyllä.

Vaikka olen nähnyt Saint Vitusin livenä kaksi kertaa aikaisemmin, yllätyin silti näin kovasta livekunnosta. Varmasti koko tapahtuman suurimmat ja vauhdikkaimmat moshpitit nähtiin tällä keikalla. Vähän kauempaakin seurattuna yhtyeen energia ja karisma pitivät otteessaan läpi koko keikan ja settilistan, johon sisältyi joukko doom metalin väkevimpiä klassikoita. Soitetut kappaleet olivat peräisin lähinnä Reagersin laulamilta kolmelta levyltä, mutta kuultiin myös pari kappaletta ”Born Too Late” -albumilta, jonka nimikkokappaleella keikka viimeisteltiin yhteisöllisen yhteishuudon saattelemana.

Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen viimeinen esiintyjä oli kotimaisen doom metalin pioneeri Spiritus Mortis. Tällä keikalla yhtyeessä vuodesta 2009 laulanut Sami Hynninen nähtiin ja kuultiin viimeistä kertaa esiintymislavoilla Spiritus Mortisin laulajana. Siinä mielessä hieman yllätyin siitä, ettei keikka juurikaan eronnut peruskeikasta pituutensa tai settilistansakaan puolesta, lukuunottamatta viimeisenä soitettua ”When the Wind Howled with a Human Voice” -kappaletta. Se oli kyllä varsin hieno yllätys ja kappale alkoi vielä voimakkaammin kuin moni muu kappale, vaikkei sitä olekaan soitettu livenä kovin montaa kertaa. Olisi ollut myös hienoa kuulla uusimmalta ”The Year Is One” -albumilta useampi kuin yksi kappale, vaikka ”Holiday in the Cemetery” kyllä tyydytti senkin nälän ihan kiitettävästi.

Joka tapauksessa kaikki se, mitä tällä keikalla kuultiin, oli täysin kaiken odotuksen arvoista. Vanhat ja uudet kappaleet soitettiin ja varsinkin laulettiin antaumuksella. Hynninen näytti jälleen olevansa yksi parhaita doom metal -laulajia, täyttäessään vahvalla äänellään koko Korjaamon ja eläessään koko olemuksellaan musiikin tunnelmissa. Spiritus Mortisilla tulee olemaan suuri työ uuden laulajan etsinnässä, sillä yhtä monipuolista ja yhtä komealla äänellä laulavaa laulajaa voi olla vaikea löytää. Lyhyydestään huolimatta tämä keikka oli varsin pätevä jäähyväisiksi ja toisaalta myös merkki Spiritus Mortisin uudelleensyntymiselle. Vaikka tärkeä osa yhtyeestä jää historiaan, sillä on varmasti myös kirkas tulevaisuus.

Blowup oli jälleen onnistunut tapahtuma, jossa tarjottiin monipuolinen ja nimekäs kattaus kaikkea doominsukuista metallia. Tällaiselle tapahtumalle on selvästi ollut tilausta ja se on jo muutamassa vuodessa vakiinnuttanut paikkansa yhtenä vuoden tärkeimmistä raskaan musiikin tapahtumista. Seuraavaksi ruvetaan jo odottamaan seuraavan vuoden kiinnityksiä.

Kuvat: Antti-Juhani Johansson