Blues Pills, Kaleidobolt @ Tavastia, Helsinki 19.12.2014

Blues Pills on selvästi tehnyt jotain oikein, sillä yhtyeen energisestä ja tunnelmallisesta blues rockista on innostunut suhteellisen moni ottaen huomioon, että sen debyyttialbumin julkaistusta ei ole kulunut puoltakaan vuotta. Asian huomasi myös siinä, että tämän keikan oli alunperin tarkoitus tapahtua huomattavasti pienemmässä On the Rocksissa, mutta se myytiin loppuun alta aikayksikön. Näinpä keikka päätettiin siirtää Tavastialle, mutta eihän senkään loppuunmyymisessä kauan mennyt.

Lämmittelijänä toimi helsinkiläinen Kaleidobolt. En ollut yhtyeen musiikkia aiemmin kuullut, joten yllätys oli melkoinen kun kolmikko astui lavalle ja alkoi soittaa. Ei niinkään sen takia, millaista musiikkia yhtye soitti, vaan sen, etten osannut mitenkään odottaa niin kovaa vetoa. Kaleidobolt soitti noin 45 minuuttia bluesilla höystettyä stoner rockia, minkä jälkeen olin aivan myyty. Oikeastaan jo ensimmäisen kappaleen jälkeen olin kuin puulla päähän lyöty. Kuin olisi täysin odottamatta saanut kovan iskun leukaperiin ilman, että kerkesi edes tajuamaan mitä tapahtui. Kaleidobolt ei ainostaan riffittele aivan käsittämättömän tarttuvasti, vaan tuo myös musiikkiinsa jotain omaa ja erottuu joukosta siinäkin mielessä. Yhtyeeltä onnistuu bluesahtava tunnelmointi siinä missä menevä rokkaaminenkin; odotan tältä bändiltä tulevaisuudessa todella paljon.

Blues Pillsin setti lähti käyntiin riehakkaasti ”High Class Womanilla.” Kappaleen voi surutta nimetä yhtyeen debyyttialbumin parhaimmaksi ja kovaa se potki livenäkin. Illan energisin veto taisi kuitenkin olla ”Devil Man”, tuon kappaleen kautta aikoinaan yhtyeeseen tutustuin. Siksi olin melko hämilläni, kun Blues Pills päätti debyyttialbumillaan tehdä kappaleesta astetta laimeamman version kuin mitä se oli ”Bliss” ja ”Devil Man” -EP:illä. Yllätyin iloisesti kun tällä keikalla kappale soitettiin alkuperäisenä versiona. Mikään ei voita ”Devil Manin” introa, jossa laulaja Elin Larsson antaa äänijänteilleen kyytiä kuin viimeistä päivää. Hänen vahva lauluäänensä on muutenkin yksi nykypäivän parhaista ja sopii täydellisesti Blues Pillsin musiikkiin.

Myös ”Bliss” oli yksi illan ehdottomista kohokohdista. Tajuttomalla groovella varustettu kappale sai sekin kokea kamalan kohtalon yhtyeen debyyttialbumilla. Näen vieläkin painajaisia siitä kamalasta bassopörinästä, joka ei sovi tuohon kappaleeseen mitenkään. Se on kuitenkin mennyttä, sillä ”Bliss” oli erinomainen taidonnäyte nuoren yhtyeen parhaista puolista eli jo aiemmin mainitusta groovesta, loistavasta laulusta, ennennäkemättömästä energisyydestä sekä ilmiömäisestä biisinkirjoitustaidosta. Ei koko keikka tosin pelkkää rokkaamista ollut, vaan välillä muistettiin tunnelmoidakin. Esimerkiksi ”No Hope Left for Me” ja ”Little Sun” antoivat aikaa hengähtää, mutta pitivät silti otteessaan.

Lienee sanomattakin selvä, että Blues Pills oli kovassa vedossa, mutta sanonpa silti. Bändin soitto ja esiintyminen oli todella energistä. Varsinkin Elin Larssonin eläytyminen oli ihailtavaa. Kitaristi Dorian Sorriauxin sielukas soittotyyli sekä taidokkaat ja tyylikkäät kitarasoolot ovat Blues Pillsin sydän ja nämä pääsivät oikeuksiinsa livenäkin. Kitarasoolot venyivät välillä melko pitkiksi ja mielelläänhän tuollaista taiturointia kuuntelikin.

Blues Pillsin ensimmäinen Helsingin keikka sujui siis kaikin puolin hyvin. Yhtyeen debyyttialbumi syöksyi vuoden odotetuimmasta levystä vuoden suurimmaksi pettymykseksi muutamasta valopilkusta huolimatta, mutta tämä keikka palautti uskoni Blues Pillsiin, vaikken sitä koskaan täysin menettänytkään. Uskon ja toivon, että yhtyeen seuraava levy tulee tulee lunastamaan kaikki odotukset joita sen debyyttialbumille asetin.

Teksti: Jyri Kinnari
Kuvat: Marco Manzi