Blues Pillsin keikka siirtyy On The Rocksista Tavastialle

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.10.2014

Blues Pills 2014Maailmanlaajuisesti eri musiikkimedioissa seuraavaksi isoksi rock-tulokkaaksi ennustettu Blues Pills julkaisi debyyttialbuminsa viime heinäkuussa. Albumin on tuottanut Don Alsterberg, joka tunnetaan mm. Graveyardin albumeista. Yhtye saapuu joulukuussa vihdoin myös Suomeen, jolloin heidät voi nähdä Jyväskylässä, Helsingissä ja Turussa. Blues Pillsin toiveesta heitä lämmittelee kotimainen Kaleidobolt.

Blues Pillsin keikkoja on siirretty ympäri Eurooppaa suurempiin saleihin suuren kysynnän vuoksi. Tämä tapahtui myös Helsingissä, kun keikka siirrettiin On The Rocksista Tavastialle ennakkolippujen myytyä loppuun nopeasti. Yhtye nähdään siis Tavastialla perjantaina 19. joulukuuta.

Yhtye on noteerattu kesällä julkaistun debyyttialbumin myötä musiikkimedioissa ympäri maailmaa. Blues Pills on myös ehdolla Classic Rock –lehden Roll Of Honour Awardseissa Vuoden parhaaksi uudeksi yhtyeeksi. Äänestys on käynnissä täällä: http://bit.ly/CRBESTNEWBAND

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen laulaja, Elin Larsson, on vasta reilu parikymppinen, mutta omaa äänen, joka kuulostaa Janis Joplinin ja Aretha Franklinin risteytykseltä. Tämä ranskalais-ruotsalais-amerikkalainen kvartetti on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tehdä jo pitkälti yli toista sataa keikkaa ympäri maailmaa herättäen median kiinnostuksen yhtyettä kohtaan. Myös tunnetut artistit uskovat Blues Pillsin musiikkiin:

”Blues Pills is a cool band, with a ripping youngster on guitar… I’ll throw these folks my vote!” Scott Holiday, Rival Sons

“Blues Pills is one of the most interesting new acts from Sweden. Heavy well played blues, a new favorite!” Ola Henriksson, Witchcraft

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Blues Pills sounds like a super group straight out of 1967 San Francisco – Big Brother and The Holding Company, thrown to the dirty floor to be mopped up by The Jimi Hendrix Experience Band. It’s great to see a band doing the 60s thing with such reverence for authenticity.” Carter Kennedy, Orchid

’Jupiter’ lyriikkavideo: http://youtu.be/R5Evh8E3_oI
’High Class Woman’ musiikkivideo: http://smarturl.it/BLUES-PILLS-Woman
’Gypsy’ musiikkivideo: http://youtu.be/AFaqK1VShtk
’No Hope Left For Me’ akustinen veto: http://ow.ly/zJLWy
Track by Track feat. Elin Larsson: http://youtu.be/J-0JxpOo1dA
’High Class Woman’ kitaraklinikka feat. Dorian Sorriaux: http://smarturl.it/BPGuitarLesson
”Hammer Of Doom” bonus live DVD traileri: http://youtu.be/sTnVPajBWHo

Kokoonpano:
Elin Larsson, laulu
Dorian Sorriaux, kitara
Zack Anderson, basso
Cory Berry, rummut

Suomen keikat:
18.12. Lutakko, Jyväskylä
19.12. Tavastia, Helsinki
20.12. Klubi, Turku

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat