Brasilialaiselta Burn The Mankind -death metal -jyrältä uusi musiikkivideo ja EP
Jyräävää ja brutaalia death metalia soittava brasilialainen Burn The Mankind on julkaissut tuoreen musiikkivideon uuden EP:nsä kappaleesta ”The Red Rise”. Tämän hetken varteenotettavimpiin brasilialaisiin extreme metal -yhtyeisiin lukeutuvan ja jo vuonna 2009 perustetun Burn The Mankindin tuleva EP kantaa nimeä ”Chaos Matter”. EP:n julkaisee maailmanlaajuisesti heinäkuun viimeinen päivä EMZ Productions.
”Chaos Matter” sisältää neljä uutta kappaletta ollen samalla seuraaja sitä edeltäneelle, viisi vuotta sitten julkaistulle ”To Beyond” -albumille. ”Chaos Matter” keskittyy teemaltaan ihmisen alkemian neljään eri vaiheeseen, johon kuuluvat kemialliset elementit eri väreineen. Vaiheet pitävät sisällään esimerkiksi itsetietoisuuden kehityksen sekä kehityksen liittyen tietoisuuteen ympäröivästä maailmasta. Musiikillisesti uusi materiaali on teknistä ja nopeaa mutta myös tiivistä, melodista ja tummanpuhuvaa.
Voit katsoa alta ”The Red Rise” -kappaleen musiikkivideon: