Carmine Appicen mukaan Mick Mars lähti Mötley Crüen kiertueelta playbackin käytön takia

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 15.3.2023

Heavy metal -legenda Mötley Crüe rikkoi muutama vuosi sitten lupauksensa olla tekemättä enää paluuta keikkalavoille ja nyt yhtye kiertääkin maailmaa paluukiertueensa merkeissä.

Bändin kitaristi Mick Mars kuitenkin jättäytyi hieman kiertueen alkamisen jälkeen pois ja hänen tilalleen on otettu muun muassa Rob Zombien kanssa soittanut John 5.

Julkisuudessa on spekuloitu syitä Marsin lähdölle. Def Leppard -rumpali Rick Allen esimerkiksi pohti syynä olevan Marsin terveysongelmat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt tuoreessa Ultimate Guitarin haastattelussa rumpali Carmine Appice (Vanilla Fudge, Cactus, Rod Stewart) kertoo Marsin lähdön syynä olleen turhautuminen playbackin käyttämiseen kiertueella.

”Olen jutellut Mickin kanssa, ja hän sanoi minulle: ’Kun olin kiertueella mukana, en ollut onnellinen. Periaatteessa kaikki oli ennalta nauhoitettu, kaikki oli suunniteltua ja loppujen lopuksi paskaa.’ Ja Mick on hyvä soittaja, joten se, ettei hänen annettu soittaa omalla tavallaan, ei olisi lopulta toiminut hänelle. Totuus on, että kaikki on ollut outoa Mötleyn kanssa jo jonkin aikaa, eikä Mick pitänyt siitä, että kaikki tuli nauhalta. Mick kertoi minulle, että ihmiset, jotka tulivat katsomaan keikkaa, tiesivät, että kaikki oli nauhoitettu etukäteen ja että kaikki tuli nauhalta”, Appice kertoo ja jatkaa:

”Kun soitat stadionilla, voit kuulla kaiuttimista paljon asioita. Vincen laulun, basson, rumpujen, kitaroiden ja kaiken muun osalta oli selvää, että ne tulivat nauhalta. Mick suuttui ja sanoi: ’Minä osaan soittaa nämä jutut. Haluan soittaa ne. En halua vain uskotella, että soitan niitä.’ Luulen, että se oli yksi syy siihen, miksi hän sanoi:, että ’Minulle riittää.’ Toki sairaus, joka hänellä on, ei auta, eikä se tee elämästä helppoa kiertueella.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat