Crazy Townin laulajan Shifty Shellshockin ongelmat jatkuvat: Pidätettiin alkoholin vaikutuksen alaisena ajamisesta Myrtle Beachilla

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.4.2023

Yhdysvaltalaisen nu metal -yhtye Crazy Townin ongelmat eivät ota loppuakseen. Uutisoimme alkuviikosta yhtyeen saaneen potkut yhteiseltä kiertueelta (hed)p.e.:n kanssa bändin laulajien Seth Binzerin (Shifty Shellshock) sekä Bobby Reevesin ajauduttua käsirysyyn yhtyeen keikan jälkeen South Carolinassa 23. huhtikuuta.

Nyt Shifty Shellshockin ongelmat ovat saaneet vielä synkemmän käänteen sillä laulaja on TMZ:n mukaan pidätetty 25. päivä huhtikuuta Myrtle Beachilla Etelä-Carolinassa päihteiden vaikutuksen alaisena ajamisesta. Poliisi oli ilmeisesti huolestuneilta kansalaisilta, jotka näkivät mustan katumaasturin ajaneen holtittomasti. Shellshockin väitettiin myös sammuneen punaisiin valoihin ajaessaan maasturia.

Kun Shellshock pysäytettiin poliisien toimesta kerrottiin hänen olleen unelias ja epäselvä. Laulaja epäonnistui paikan päällä tehdyssä päihdetestissä ja sen vuoksi hän saa syytteet päihteiden vaikutuksen alaisena ajosta. Kyseessä on jo toinen kerta Shellshockille sillä 48-vuotias laulaja pidätettiin aiemmin samasta asiasta viime vuoden kesäkuussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Shellshock on kamppaillut pitkään melko julkisesti riippuvuuden kanssa, ja hän on esiintynyt useita kertoja sekä ”Celebrity Rehab”- että ”Sober House” -ohjelmissa päihteiden käyttönsä takia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat