Cyan Kicks ja brittiläinen Tigress Evanescencen lämmittelijöiksi tulevalle Nokia Areenan keikalle

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.5.2022

Maailman suosituimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva Evanescencen Suomen-konsertin lämmittelijöinä nähdään sekä kansainvälistä huomiota ja yli 10 miljoonaa suoratoistokertaa kerännyt kotimainen Cyan Kicks että vuonna 2015 Englannissa perustettu Tigress, jonka EP:t ja viime vuonna julkaistu ”Pura Vida” -esikoisalbumi ovat saaneet suuren suosion useissa brittiläisissä musiikkijulkaisuissa.

Kahdesti Grammy-palkittu Evanescence esiintyy Suomessa osana viime vuoden lopussa Yhdysvalloista käynnistynyttä maailmankiertuettaan. Solisti Amy Leen luotsaama yhtye on julkaissut yhteensä neljä sooloalbumia, joita on maailmanlaajuisesti myyty yli 23 miljoonaa kappaletta. Evanescence suurimpia hittejä ovat mm. ”Bring Me to Life” ja ”My Immortal”. Suomessa tämä rocksuuruus esiintyi viimeksi kesällä 2017, jolloin yhtye oli Vantaalla järjestetyn Rockfestin lauantain pääesiintyjä.

Tampereella Evanescence nousee lavalle iltakahdeksalta, Tigress aloittaa oman keikkansa kuudelta ja Cyan Kicks esiintyy klo 18.45 alkaen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

EVANESCENCE (USA)
Nokia Arena su 19.6.2022
Ovet 17.00, showtime klo 20.00
Lämmittelijät Cyan Kicks ja Tigress (UK)
Permanto K 18, istumakatsomot ikäräjattomia

Liput:
Hinnat alkaen 59,90€
Lippu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat