Death In June joulukuussa Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 10.11.2014

Death In JuneDouglas Pearcen luotsaama neofolk-yhtye Death in June tekee paluun Suomeen klubikeikan muodossa reilun kahden vuoden tauon jälkeen. Yhtyeen puhuttelevaa ja tummaa musiikkia kuullaan Kulttuuritehdas Korjaamolla Helsingissä perjantaina 19. joulukuuta osana bändin Euroopan kiertuetta.

Vuonna 1981 perustettu Death In June on tehnyt mittavan ja vaikuttavan uran. Yhtye on julkaissut yhteensä 20 studioalbumia yli 30-vuotisen uransa aikana, ja sekaan mahtuu myös useita live-julkaisuja sekä kokoelmia. Useista tyylinvaihdoksista ja radikaaleista käänteistä tunnettu bändi on herättänyt vuosien saatossa paljon kuhinaa ja myös kritiikkiä sekä medioissa että musiikkidiggareiden keskuudessa. Yhtyeen massiiviseen diskografiaan mahtuu useita post-punk- ja industrial-tyylisiä julkaisuja, mutta Pearcen mystinen musiikki on sittemmin muovautunut vahvasti neofolkin suuntaan. Death in Junea pidetäänkin yhtenä neofolk-genren merkittävimmistä yhtyeistä.

Illan avaa suomalainen laulaja-lauluntekijä Joose Keskitalo, joka yhdistelee musiikissaan niin folkia, bluesia, rockia kuin virsimusiikkiakin. Omintakeisen lavakarisman omaava Keskitalo maalailee teksteissään rujoja, jopa karmaisevia, mutta samalla myös kauniita ja hauraita näkymiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Death in June ja Joose Keskitalo Kulttuuritehdas Korjaamolla pe 19.12. Liput ennakkoon alk. 20 € Tiketistä, lipunmyynti alkaa keskiviikkona 12.11. klo 9:00.

Perjantai 19.12.2014
DEATH IN JUNE (GB)
JOOSE KESKITALO
klo 21-02
K-18
Korjaamo, vaunusali / Töölönkatu 51 A, 00250 Helsinki

Liput ennakoon 22€ / ovelta 25€
Korjaamolaiset 20€ / ovelta 23€
http://www.tiketti.fi 0600-1-1616 (1,69 €/min + pvm)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy